"Alexin huone oli viimeisenä lännenpuoleisessa siivessä, ja sieltä tulin näkemään ajan mittaan monia upeita auringonlaskuja. Mutta ensimmäisenä iltana en nähnyt auringon laskevan enkä taivaan muuttuvan rikinkeltaiseksi pimeyden laskeutuessa, sillä oli alkanut tihuuttaa, ja kesä oli muutenkin liian pitkällä."
"Sinun täytyy ansaita enemmän ja kuluttaa vähemmän, tilintarkastaja sanoi, ja ymmärsin hänen tarkoittavan että olin takertunut menneeseen menestykseeni liian pitkäksi aikaa", toteaa Rikinkeltaisen taivaan minäkertoja, joka on kirjailija ja historioitsija. Häntä ja hänen puhettaan kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, josko minäkertoja on takertunut ylipäätään mennesseen liiaksi - romaani on pitkitetyltä ja turhan hajanaiselta tuntuva muistelo siitä, mitä päähenkilön elämässä tapahtui erityisesti suhteessa Alex ja Stella Rabelliin, joihin hän tutustui 1960-luvun lopulla.
Heti alusta lähtien on selvää, että kertoja ja Rabellin perhe ovat eri yhteiskuntaluokista. Rabellit viettävät kesiään sukutilalla, Ramsvikin kartanossa, ja kertojan isä puolestaan on vuokrannut perheelleen Metsätorpan, ränsistyneen kolmikymmenluvun talon.
Epäselväksi jää sekin, mistä romaanissa on lopulta kysymys. Tarinan kaari kattaa muutaman vuosikymmenen ja paikoin aikaa tunnelmineen kuvataan onnistuneesti. Se ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. Ajankuva ei syvene ja useat kelpo teemat jäävät kellumaan ulottumattomiin niin, ettei niistä oikein saa kiinni. On kuin käsissä olisi saippua, joka aina luiskahtaa karkuun. Lukukokemusta arvioidessa voisin lainata Stellan sanoja:
Epäluotettavan oloinen kertoja toki on kiintoisa, ja kertojan tuskaisa pohdinta omien muistojen paikkansapitävyydestä jäi mieleen.
Tuija sai kirjasta irti paljon enemmän kuin minä. Jokke toteaa, että loppu pilasi tarinan. Kirsi kiittää palkitsevaa lukukokemusta ja Riitta löytää romaanista paljon pohdittavaa, samoin Mai. "Hyvässä mielessä perinteinen romaani", kiittää Katja. Lauralle jäi ristiriitainen olo, mutta Marile ihastui henkilöihin välittömästi.
 |
| Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (Otava 2017) Alkuteos Den svavelgula himlen Suomentanut Laura Beck Äänikirjan kesto 14 h 41 min. Lukija Eero Saarinen. |
"Sinun täytyy ansaita enemmän ja kuluttaa vähemmän, tilintarkastaja sanoi, ja ymmärsin hänen tarkoittavan että olin takertunut menneeseen menestykseeni liian pitkäksi aikaa", toteaa Rikinkeltaisen taivaan minäkertoja, joka on kirjailija ja historioitsija. Häntä ja hänen puhettaan kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, josko minäkertoja on takertunut ylipäätään mennesseen liiaksi - romaani on pitkitetyltä ja turhan hajanaiselta tuntuva muistelo siitä, mitä päähenkilön elämässä tapahtui erityisesti suhteessa Alex ja Stella Rabelliin, joihin hän tutustui 1960-luvun lopulla.
Heti alusta lähtien on selvää, että kertoja ja Rabellin perhe ovat eri yhteiskuntaluokista. Rabellit viettävät kesiään sukutilalla, Ramsvikin kartanossa, ja kertojan isä puolestaan on vuokrannut perheelleen Metsätorpan, ränsistyneen kolmikymmenluvun talon.
Terassi. Valurautaparveke. Metsänvartijan tehtävät. Pienriistaa. Kotiapulainen. Ja nyt liikemiessuku. Olin kuullut niin monta uutta ja erikoista sanaa sinä iltana, etten voinut muuta kuin nyökätä mykkänä.Pojat kuitenkin ystävystyvät, ja ystävyys kantaa läpi vuosikymmenien ja kestää, joskaan ei aivan nikottelematta, senkin, että kertoja seurustelee Alexin Stella-sisaren kanssa sekä nuorena että aikuisiässä. Stella Rabell onkin sitten asia erikseen. Kertoja tuntee häneen vetoa, joka ei tunnu hälvenevän vuosien mittaan, vaikka seurustelu ei katkeamattomana jatkukaan. Muut naiset vertautuvat Stellaan, jonka kertoja tuntuu nostavan jalustalle - tosin epäselväksi jää, miksi.
Epäselväksi jää sekin, mistä romaanissa on lopulta kysymys. Tarinan kaari kattaa muutaman vuosikymmenen ja paikoin aikaa tunnelmineen kuvataan onnistuneesti. Se ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. Ajankuva ei syvene ja useat kelpo teemat jäävät kellumaan ulottumattomiin niin, ettei niistä oikein saa kiinni. On kuin käsissä olisi saippua, joka aina luiskahtaa karkuun. Lukukokemusta arvioidessa voisin lainata Stellan sanoja:
"Mutta tämä uusi on vähän... se on väsynyt, se ei nouse lentoon."Lentoon ei nouse, ei. Henkilöihin ei kiinny, enemmänkin ärsyyntyy. Tarinassa kurkotetaan moniaalle mutta mihinkään ei oikein päästä kiinni. Seksi saa turhan suuren tilan. Liian paljon asioita jää ilmaan, ikään kuin niihin ei olisi maltettu syventyä riittävästi. Lopetus on hätäisesti yhteen vedetyn oloinen.
Epäluotettavan oloinen kertoja toki on kiintoisa, ja kertojan tuskaisa pohdinta omien muistojen paikkansapitävyydestä jäi mieleen.
Kunhan sinä vain haet ja haet ja tarkennat, sinä löydät totuuden kaikesta mitä on tapahtunut. Etkö sinä ymmärrä, että muisti on pahempi satuilija kuin meistä kukaan?Lopputulema kuitenkin on, että paljon en tarinasta saanut. Rikinkeltainen taivas ei ole minun kirjani, mutta moni muu on siitä pitänyt.
Tuija sai kirjasta irti paljon enemmän kuin minä. Jokke toteaa, että loppu pilasi tarinan. Kirsi kiittää palkitsevaa lukukokemusta ja Riitta löytää romaanista paljon pohdittavaa, samoin Mai. "Hyvässä mielessä perinteinen romaani", kiittää Katja. Lauralle jäi ristiriitainen olo, mutta Marile ihastui henkilöihin välittömästi.
Tämä on kovin kiitelty, mutta olen kanssa pohtinut, että mihin tämä johti, ja minusta se lässähti ;)
VastaaPoistaNiin minustakin. Alkuun ajattelin, että onpa kivaa ajankuvaa, mutta sitten veto katosi.
PoistaYleisesti ottaen Westön teoksia on ollut iloa lukea niiden ilmavuuden, kerronnan ja teemojen kiintoisuuden ansiosta. Rikinkeltainen taivaskin on omin silmin katsottuna erikoissävyssään varsin kaunis ja kauas vievä. Tämän kirjallisen taivaan suhteen jäi hitusen hämmentynyt ja ohi-meni -olo...
VastaaPoistaMinulta jäi huomaamatta kauneus, jos toki ajoittain ihastelin sitä, miten tunnelmia ja tilanteita kuvataan. Samankaltaisia oloja tämä minuunkin jätti.
PoistaVoi olla, että tähän kirjaan pitää palata uudestaan muutaman vuoden päästä. Päähenkilö kipuili kirjailijana, olikohan Westö kirjoittanut omia mietteitään kirjailijan ammatista. Pääteemaksi nostaisin kuitenkin kymmenien vuosien ystävyyden ja sen eri vaiheet, naiset ja muu elämä kulki siinä sivussa.
VastaaPoistaMietin, pitäisikö tämä lukea uudelleen, jotta avautuisi paremmin. Mutta en pidä hyvänä merkkinä sitä, jos tarina ei yhdellä lukukerralla avaudu.
PoistaMinä huomasin pohtivani aika usein, kuinka paljon tässä on Westön omia kokemuksia - ehkä juuri luettu Ennen kuin mieheni katoaa vaikutti taustalla.
Minä en osaa ystävyyskuvauksena tätä lukea, mutta kukin tietysti nostaa esille asioita, joihin oma huomio kiinnittyy. Minun huomiotani vei turhan paljon ärsyyntyminen.