Eeva oli sanonut kaipaavansa väriä, ja nyt hän taas kuitenkin katseli harmaan sävyjä. Ilona oli katselevinaaan karttoja, mutta oikeasti hän mietti Niinan, Eevan, Kiiran, Markukseb ha Suttuparran sanoja. Ehkä hänen pitäisi laajentaa elämänpiiriään, alkaa treffailla, elää vähän ja miettiä uraansa. Mitä hän elämältä oikein kaipasi? Hän myös mietti sitä ihmeellistä ja hahmotona, mitä hänen ja Markuksen välillä oli tapahtumassa. Hän kaipasi jotain. Hän oli kaivannut jo pitkään, ja nyt jokin uusi ja selittämätön oli pyrkimässä pintaan. Oliko se hyvä asia?
Ilona on jonkinlaisessa taitekohdassa elämässään. Kiira-tyttären huone on tyhjentynyt, ja jotain tyhjää Ilona tunnistaa myös sisällään. Hän kaipaa jotain muttei oikein tiedä mitä. Suhde Kiiran isän Markuksen kanssa on päättynyt jo kauan sitten sinänsä mitättömän tilanteen myötä, mutta nyt on ollut havaittavissa jonkinlaista lähentymistä. Oliko Markuksen jättäminen aikanaan virhe? Entä miten Ilonan pitäisi suhtautua Markuksen uuteen perheeseen?
Ilonalla on epätavallisen paljon aikaa pohtia omia toiveitaan, joita hänen on ollut kovin vaikea tunnistaa. Ilona on töissä kampaamossa, jonka omistaja päättää omavaltaisesti teettää tiloissa uuden remontin edellisen jatkoksi. Ilonan kukkarolle remontti ei lupaa hyvää, mutta tavallista vapaampi kesä antaa tilaa auttaa Kiiraa muutossa ja viettää aikaa Markuksen kanssa. Jälkimmäisestä tosin on vaikea sanoa, onko se hyväksi vai ei. Ainakaan Ilonan ystävä Niina ei katso hyvällä sutinoita ex-puolison kanssa vaan antaa suorasanaista palautetta.
Palautetta Ilona saa myös tyttäreltään, jonka mielestä vanhemmat ovat auttamattoman vanhanaikaisia ja kangistuneita. Suhde omaan äitiinkään ei oikein kukoista, sillä hän on varsinainen persoona, jonka jalkoihin Ilona tuntuu usein jäävän. Muutenkin romaanissa persoonia riittää, ja se on osa kertomuksen viehätystä: hahmoissa on sopivissa määrin niukkuutta ja huumoria, ja heitä on kuvattu värikkäästi.
Viehätyin Tukka hyvin -romaania lukiessani myös siitä, miten tarkasti mutta samaan aikaan lempeästi teos tarkastelee nykyajan erilaisia ilmiöitä ja sukupolvien kohtaamista. Huumori on sopivalla tavalla sekä pisteliästä että sydämellistä. Oli ilahduttavaa kuulla, että Tukka hyvin avaa uuden viihdyttävän sarjan. Sarja-avaukseen sopivasti loppu jää kutkuttavasti avoimeksi, joten kiinnostaa toki tietää, miten Ilonan tarina jatkuu.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.