Tietysti tytöt huomasivat. Kaikki neljä tarkkailivat vanhempiaan kuka mistäkin kohdasta takapihaa. Jokainen heistä oli huomannut heidän katoamisensa juhlista, täysin vaistonvaraisesti, lapsuudesta tutulla rutiinilla, jolla he pienestä saakka olivat hakeneet lohtua siitä, että tiesivät missä olivat ne ihmiset, joista he olivat peräisin ja jotka aina pitäisivät heidän puoliaan, kävi miten kävi. Jokainen neljästä tyttärestä pysähtyi katseleminen noita kahta ihmistä ympäröivää loistavaa, käsittämätöntä kehää, joka huokui enemmän rakkautta kuin luulisi tässä maailmankaikkeudessa olevan sallittua.
Marilyn ja David ovat pari, jota voisi jopa kadehtia. He kohtaavat ja rakastuvat 1970-luvulla ja rakkaus vaikuttaa roihuavan vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Heidän liittonsa vaikuttaa niin täydelliseltä, että se on kuin satua.
Pariskunnalla on neljä jo aikuista tytärtä romaanin nykyajassa, 2010-luvun loppupuoliskolla. Wendy ja Violet ovat vanhimmat, Liza kolmas ja Grace nuorin, hieman erillään kolmesta isosiskostaan mutta toisaalta asemassa, jossa aina riittää joku, joka asettuu pitämään perheen pienimmän puolia.
Ja tietenkin on selvää, että kaikki ei ole niin silkkisen pehmeää ja kaunista kuin miltä päällepäin näyttää. Marilynin ja Davidin lapsilla on murheita, joista vanhemmat eivät tiedä – itse asiassa on tapahtunut sellaista, mistä vanhempien ehkä pitäisi tietää mutta he eivät tiedä. Eräänä päivänä salaisuus paljastuu, astuu oikeastaan suoraan parin eteen, ja jokin muuttuu. Eikä siinä vielä kaikki: Wendy ottaa ilon irti itsenäisyydestään maistelemalla viinejä vähän turhankin paljon; Violet katselee maailmaa kotiäitinä melkoisen yksioikoisesti, Liza joutuu kriisiin parisuhteessaan ja elämässään muutenkin; Grace kokee mahdottomaksi täyttää itseensä kohdistuvat odotukset ja päätyy esittämään muuta kuin mitä oikeastaan on. Ja sitten kaiken keskelle astuu Jonah.
Onnen päiviä on kiehtova romaani siitä, miten nuoruudenrakkaus ja -haaveet johtavat ratkaisuihin, joiden seurauksia on mahdotonta tietää, ja elämään, jota on mahdotonta ennakoida. Romaani kuvaa paikoin koskettavastikin sitä, miten rakkaudesta voi syntyä jotain kaunista mutta samalla jotain sellaista, mitä ei voi hallita. Marilynin ja Davidin tarina kertoo myös siitä, miten seesteiseltä vaikuttavan pinnan alla voi kyteä jotain, mitä ulkopuolisen on mahdotonta aavistaa.
Tyttärilleen pariskunta on eräänlainen vakaa turvasatama; jokin, johon on mahdollista aina nojata. Mutta samalla vanhemmat saattavat olla tyttärilleen jopa mahdoton malli parisuhteesta, jota ei kenties edes kannata tavoitella. Lukijalle kuitenkin paljastuu ehkä enemmän kuin tyttärille – kuinka uskottava tyttärien käsitys vanhemmistaan sitten onkaan –sillä romaani avaa esimerkiksi sitä, miten uupunut Marilyn on lapsiperhearkeensa ja miten lähellä haaksirikkoa pari perhepyörityksen keskellä lopulta onkaan.
Onnen päivissä on paljon aineksia mutta toki sivujakin riittää, painetussa kovakantisessa versiossa niitä on lähes 600. En tiedä, olisiko käänteiden karsiminen ollut hitusen hyödyksi, vaikka kyllähän romaani tällaisenaankin toimii. Varsinkin alkupuoliskolla vaikutuin siitä, miten tunnistettavasti ja tyylikkäästi kertomuksessa avataan vaikeita tunteita, joita parisuhteeseen liittyy. Ja sisarussuhteen kuvauskin antaa ajateltavaa. Loppupuolella tuli tuntu, että juonenkäänteissä on jotain kovin amerikkalaista. Onko se sitten kehu vai moite, riippunee lukijasta ja hänen arvostuksistaan.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.