On vaikea sanoa, mikä asia tapahtui ensimmäisenä vuonna, mikä toisena, mikä kolmantena. On vaikea erottaa aiempi myöhemmästä, yksi kesä seuraavasta. Ensimmäinen sana, ensimmäinen ateria, ensimmäinen kiukuttelu. Järjestys auttaisi minua jäsentelemään tätä tarinaa. Voisin edetä askel askelelta, tunti tunnilta, harppomatta aiheesta toiseen, ajatuksesta seuraavaan.
Chileläistä kirjallisuutta tulee harvemmin luettua, mutta kiitos kirjasomen, tämä Alia Trabucco Zeránin teos löysi tiensä käsiini. Tammen Keltaisen kirjaston 562. romaani tarjoaa kiehtovan näkymän erään perheen elämään.
Santiagossa elää varakas perhe, jonka palvelijaksi päätyy maaseudulta parempia tienestejä etsimään lähtenyt Estela García. Estela on kertomuksen minäkertoja, joka paljastaa melkein ensitöikseen, että tyttö kuolee. Hän tekee paljastuksensa saadakseen kuulijassa aikaan jonkinlaisen reaktion, mutta mikään ei oikeastaan muutu.
Niinpä Estela alkaa kertoa tarinaansa jollekulle, joka ehkä kuulee tai sitten ei. Hän kertoo siitä, miten tuli santiagolaiseen perheeseen huolehtiakseen siellä kodista sillä aikaa, kun kiireiset vanhemmat olivat töissä. Estela saapui perheeseen, kun vauva oli tuloillaan, hän huolehti vauvasta ja seurasi tämän kasvua jopa tiiviimmin kuin tämän omat vanhemmat.
Estela tuli vain hetkeksi Santiagoon aikeenaan palata maaseudulle piankin. Hetkestä tulee vuosi, sitten toinen, ja vuosia ehtii kulua seitsemän. Sinä aikana Estela oppii tuntemaan työnantajaperheensä yhä paremmin, hän näkee yhä enemmän. Hän seuraa, kun vauvasta kasvaa taapero ja taaperosta pieni koululainen. Kotiapulainen on ehkä hiljainen mutta hän näkee niin paljon myös sellaista, mitä hänen ei toivota näkevän.
Se, että minäkertojana on juuri Estela, tekee romaanista kiehtovan. Hänen kauttaan rakentuu kuva siitä, mitä on olla köyhä ja työskennellä kotiapulaisena varakkaassa perheessä, olla joku joka asettuu (tai asetetaan) toisten alapuolelle ja joka tekee mitä käsketään. Estela on kokonainen ihminen, joka kaipaa kotiinsa etelään, mutta työnantajaperhe ei ole järin kiinnostunut hänestä, kunhan työt tulevat tehtyä. On aivan selvää, mikä hänen asemansa on, vaikka perhe kohteleekin häntä hänen itsensä mukaan hyvin. Periaatteessa mikään ei ole vialla mutta näkymätön raja on lähestulkoon käsin kosketettava.
Romaaniin syntyykin jännitettä monenlaisista tekijöistä. Sen äärellä tulee miettineeksi, mitä kerronnan nykyhetkessä oikeastaan tapahtuu, miksi Julia kuolee ja pääseekö Estela toteuttamaan unelmiaan. Jännite on niin kiinteä, että se saa kirjan sivut kääntymään kuin itsestään.
Kiehtovaa on sekin, millä tavoin Estela elämästään perheessä kertoo. Perheen tytär Julia on hänelle rakas mutta myös rasittava kiusankappale, ja Julia osoittaa – usein tietämättömyyttään – paikan, joka kuuluu Estelalle. Toisaalta Julia on myös voima, joka venyttää rajoja. Kotiapulaisen päivät täyttyvät askareista, joita ei välttämättä edes huomata ainakaan silloin, kun ne on tehty.
Estela ja hänen rinnallaan myös Julia saavat pohtimaan, minkälaisiin rooleihin ihmiset voivat päätyä – usein ilman, että heillä itsellään olisi todellista valinnanmahdollisuutta. Estela tulee Santiagoon vain hetkeksi mutta ajattelee jatkuvasti paluuta kotiin. Onko hänellä todellisia lähdön mahdollisuuksia, on kysymys erikseen. Ajatuksia kutkuttava kysymys on sekin, mitä Estelalle tapahtuu, kun hän saa tarinansa kerrottua.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.