Siirry pääsisältöön

Oona Pohjolainen: Äkkimakea

Mio halusi, että Adam näkisi hänet samalla tavoin kuin hänen miljoonat Instagram-seuraajansa. Maitomaisen makean filtterin läpi. Hän halusi, että hänen kasvonpiirteensä järjestäytyisivät täydellisen harmonisina kokonaisuuksina hänen luustonsa ympärille, katsoisipa Adam häntä mistä kulmasta hyvänsä. Näiden nappisilmien ja nöpönenän taakse ei kätkeytynyt mitään epäilyttävää. Ei mitään poikkeavaa, hälyttävää, outoa. Niitä asioita kannattaisi etsiä muualta. Niitä näki auton ikkunan ulkopuolella ohi lipuvien bussikatosten penkeillä istuvissa hahmoissa, kommenttikenttien käyttäjätunnusten takaa avautuvissa tunkkaisissa taajuuksissa. Ne ihmiset olivat toisenlaisia. Heillä ei ollut mitään tekemistä Mion kanssa.

Oona Pohjolainen: Äkkimakea
Kosmos 2024
kansi Iida Pohjolainen
256 sivua

Amman lukuhetki sai minut kiinnostumaan Oona Pohjolaisen Äkkimakea-romaanista ottaessaan kantaa Hesarin arvioon, jossa romaani määritellään muun muassa sokerisesti juonivetoiseksi. Otimmekin Pohjolaisen ensimmäisen oman romaanin lukupiiriimme käsiteltäväksi, ja keskustelua teos kyllä herätti – sivusimmepa keskustelussamme myös Arttu Seppäselle kritiikkiä.

Romaanin päähenkilö on Mio, nuori ja tarkoituksella sukupuoleton poppari, jonka koko maailma tuntee. Hän on osa valtavaa viihdekoneistoa ja jotta tähti ei liikaa pääse himmenemään, on jotain keksittävä. Mion tiimi saakin idean: Mion ja artistitähti Adamin välille luodaan suhde, jotta medialla riittää kohistavaa. Ongelma vain on se, että Mio inhoaa Adamia ja uskoo tunteen olevan molemminpuolinen.

Ei tietenkään ole hirveän suuri yllätys eikä varmaankaan pahaa spoilaamista kertoa, että kaksikon välit lämpenevät kyllä aikanaan. Jonkinmoinen yllätys minulle kuitenkin oli se, että vaikka kustantajakin käyttää takakannessa sanaa sokerinen, on Mion tarina minusta enemmänkin surullinen. Kepeyttä on lähinnä siinä, miten Mio elää luksuselämää ihailtuna tähtenä, mutta samaan aikaan kiiltokuvan toinen puoli on kovin tumma.

Joka tapauksessa Mion tarina on kiinnostava. Romaanissa avautuu pinnalle päin hohdokkaasta elämästä sellaisia puolia, että ajoittain puistattaa. Mion puolelle on helppoa asettua, ja samaan aikaan taviselämä tuntuu mukavan turvalliselta.

Mio on tähtenä henkilö, jota katsellaan etäältä, vaikka jotkut fanit pyrkivätkin liian lähelle. Lukijana koin jääväni etäälle minäkin, ikään kuin olisin katsellut jonkinlaista hieman utuista esitystä. Ehkä en ole kirjalle aivan ominaisinta kohderyhmää, ja toivoisinkin Äkkimakean päätyvän tähteydestä haaveilevien ja aiheesta kiinnostuneiden (nuorten) lukijoiden käsiin.

Teoksen maailma veti nopeasti puoleensa, ja alkuun luinkin romaania innolla. Jossain kohtaa hieman väsähdin mutta pohdittavaa romaani tarjosi tämän tästä. Siinä määrin paljon päähenkilö kiinnostustani herätti, että jäin pohtimaan esimerkiksi hänen taustaansa: siitä annettiin pieniä vihjeitä mutta enemmänkin olisin voinut siihen perehtyä.

Joka tapauksessa Äkkimakea on kiinnostava romaani, joka sukeltaa syvälle vieraaseen maailmaan. Pohjolainen kirjoittaa hyvin ja onnistuu yhdistämään taitavasti pintakiillon ja pinnan alla kytevät tunteet kokonaisuudeksi, joka vie labyrinttia pitkin kohti eräänlaista käännettä.

Kommentit

  1. En ole tätä ainakaan vielä kuunnellut, mutta olisi kiva vaihtoehto maalaisromantiikalle, jota on niin runsaasti tarjolla.
    Ei tällainen kirja toimi minun mielestäni ollenkaan, ellei siellä takana ole jotain draamaa, eli sitä surullista puolta. Pitäähän sokerisuutta tasapainottaa.

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva kun otitte kirjan lukuun, ja olisipa ollut hauska olla kuuntelemassa keskusteluanne! Tunnistan samoja asioita kirjassa kuin mitä sinäkin bongasit. Ja tosiaan, ei tästä tule ollenkaan sellainen fiilis, että tekisi mieli tähtiuralle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...