Siirry pääsisältöön

Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet

 "Kuuntelen Nuggetin laulavan
I won't let them take you down there
niin kauan että nukahdan
ja toivon
että joskus 
voisin olla tarpeeksi
jollekin"
Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet
Karisto 2022
152 sivua

Mira on koulukiusattu teinityttö, joka irtautuu arjen kahleista k-popin avulla. Hänen suosikkibändinsä on ERRoRC, ja kun se on saapumassa keikalle Suomeen, tuntuu taivas avautuvan.

Vai avautuuko se sittenkään? Äidiltä ei lupaa heru, rahaa ei ole. Tilanne tuntuu toivottomalta, mutta faniystäviensä Aadan ja Nellin kanssa Mira haluaa löytää keinot päästäkseen keikalle.

Samaan aikaan koulussa on rankkaa. Mira saa kuulla olevansa ruma, vääränlainen, eikä ystäviä ole. Sitä arvokkaampi on k-pop-yhteisö, joka tarjoaa muuta kuin jatkuvaa mollaamista.

Pimeässä hohtavat tähdet kertoo koskettavasti teini-ikäisen maailmasta ja siitä, miten fanittaminen voi täyttää suuria tarpeita. Miran suosikkibändi sanoittaa osuvasti tytön omia tunteita ja saa hänet ymmärtämään, että hänessä ei ole mitään vikaa, vaikka kiusaajat toisin väittävät. 

K-popin kautta Mira löytää myös ystäviä, joita pieneltä kotipaikkakunnalta ei tunnu löytyvän. Musiikki saa hänet rohkaistumaan ja uskomaan itseensä niin, että hän kykenee tavoittelemaan unelmiaan.

Pimeässä hohtavat tähdet tuo ihanan elävästi esille nuoren ihmisen maailmaa ja muistuttaa siitä, miten tärkeää fanittaminen voi olla. Korealaisbändi edustaa Miralle pimeässä loistavia tähtiä ja Sanni Ylimartimon säeromaani osoittaa hienosti, että fanittaminen ei ole vain höpsöä hullaantumista.

Voisin kuvitella, että monelle yläkouluikäiselle Pimeässä hohtavat tähdet tarjoaa paljon samastumispintaa ja on siten tärkeää luettavaa. Suosittelen viehättävää teosta vanhemmillekin lukijoille, joita kiinnostaa nuoren ihmisen kokemusmaailma.

Muualla: Kirjapöllön huhuiluja, Unelmien aika ja Kirjailuja.

Helmet 2022: 28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen.

Kommentit

  1. Kuulostaapa hyvältä. Minulla on tiedossa yksi 13v. jolle kirja sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! Toivoisin nuorten löytävän enemmän säeromaaneiden pariin, moni voisi niistä pitää.

      Poista
  2. Säeromaanit kiinnostaa mua kovasti. Ja tää kiinnostaa myös aiheensa puolesta.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tosi hyvältä! Itsekin tuli fanitettua kovasti eri bändejä teininä. Löytyi myös samanhenkisiä ihmisiä netistä siihen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siis siltä, että sinun kannattaa tähän tutustua.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin...

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia ...

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostetta...