Pari viikkoa myöhemmin Richard pyysi Paulaa lounaalle. Hän oli istunut tietokoneen ääressä koko aamupäivän miettimässä lähettäisikö kutsun vai ei. Se olisi sysäys eteenpäin, askel tuntemattomaan. Ei siksi, että hän kutsui naisen lounaalle – hän kävi usein lounaalla tai kahvilla naisten kanssa – vaan siksi, ettei voinut lakata ajattelemasta Paulaa. Töissä hänen oli vaikea keskittyä, hän tuijotti kattoon ja yritti uskotella itselleen projisoivansa Paulaan jotain mitä ei ollut muualla kuin hänen omassa mielessään. Eihän hän edes tuntenut Paulaa. Mutta viimein hän päätteli ettei pieni ihastuminen ehkä sittenkään ollut mikään huono juttu. Hän ajatteli, että parhaassa tapauksessa se voisi vapauttaa energiaa ja luovuutta.
 |
| Philip Teir: Neitsytpolku Otava 2020 Alkuteos Jungfrustigen 2020 Suomentanut Jaana Nikula Äänikirjan lukija Antti Virmavirta kesto 5 t 25 min |
Philip Teirin Neitsytpolku on kustantajan (Otava) mukaan "viisas ja haikeanhauska romaani muuttuvasta perhe-elämästä ja siitä, kuinka vaikeaa on asua saman katon alla". Suhtaudun romaaniin ennakkoluuloisesti, koska hauskaksi mainostetut romaanit usein antavat minun lopulta ymmärtää, että huumorintajuni on kuolintoreissaan tai vähintäänkin huumorintajuni ei ole ihan sillä tasolla kuin yleisesti ottaen ehkä pitäisi. No, uutinen ei liene se, että en löytänyt Neitsytpolusta haikeanhauskuutta sen kummemmin kuin hauskuuttakaan. Mitä sitten löysin?
Lähtöasetelma on se, että romaanin päähenkilö Richard elää kohtuullisen tasaiseksi muuttuneessa avioliitossa Sonjan kanssa. Pariskunta on ajautunut jossain määrin etäälle toisistaan, ja kun Richard tapaa pikkujouluissa Paulan, jotain muuttuu. Vaikka Richard yrittää panostaa perhe-elämään, johtaa yksi asia toiseen ja ennen pitkää mies on salasuhteessa Paulan kanssa.
Autofiktiosta tai jostain sentapaisesta on nyt kysymys. Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan, että Neitsytpolun taustalla on kirjailijan omia kokemuksia rakastumisesta ja sitä seuranneesta avioerosta. Vaikkei yhteys tiedossa ollutkaan ennen kuin aloin romaania äänikirjana kuunnella, jollain tapaa ajauduin kuunnellessani ajattelemaan päähenkilönä itse kirjailijaa, pohdin yhteyksiä todellisuuteen.
Kerronta on toteavaa, ikään kuin kertoja katsoisi itseään etäältä. Tähän asetelmaan sopii mainiosti se, että kertoja on ulkopuolinen. Toisaalta tulee tunne, että henkilöt eivät tule kovin liki vaan jäävät etäälle. Alkuun se vaivaa: tulee tunne, että en kosketu vaan katson tapahtumia kuin ikkunalasin takaa.
Mutta sitten kuitenkin huomaan ajautuvani pohtimaan, miten vakuuttavaa tarinankerronta on. Vähän väljähtynyt avioliitto, kiinnostava uusi nainen, tunteiden tunnustelu, sitten uuden elämänvaiheen alku. Varsinkin siinä, millä tavalla tuota uutta elämänvaihetta kuvataan, on jotain hyvin kiinnostavaa ja tunnistettavaa. Rosoja ei liiaksi tasoitella vaan arjen vaikutus aikuisten ihmisten rakkauteen tuodaan esille siten kuin voi hyvin kuvitellakin tapahtuvan.
Vaikka Neitsytpolussa kuvataan elämä isoja käänteitä ja rakastumista, ei mitään valtavaa tunteiden leiskuntaa ole luvassa. Vähäeleisyys ja toteavuus etäännyttävät mutta samalla arkisuudessa on jotain kovin kiehtovaa.
Romaanista muualla: Kirsin Book Club, Lukulaiffii, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Anun ihmeelliset matkat ja Kirja vieköön!
Helmet-haasteessa Neitsytpolku asettuu kohtaan 3: Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti.
Luettuani Teirin haastattelun HS:ssä odotin enemmän tunnetta ja romantiikkaa. Uusperhekuvion alun vaikeudet oli kyllä todentuntuisesti kuvattu, mutta en oikein lämmennyt tälle.
VastaaPoistaKovin vähäeleistä kerronta on, ja jonkin aikaa se kyllä hämmensi: tarina ei varsinaisesti vienyt mukanaan. Mutta kyllä tässä kiinnostavia elementtejä on.
PoistaKiitos kirjan esittelystä. En ole tätä lukenut, mutta kehuja kirja on saanut monissa blogeissa eli taidanpa hankkia kesälukemiseksi.
VastaaPoistaMielenkiinnolla odottelenkin, mitä ajatuksia tämä sinussa herättää. Moni on kehunut mutta on myös hieman varauksellista suhtautumista näkyvissä.
Poista