Siirry pääsisältöön

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

"Hän ponkaisi pystyyn yhdellä loikalla ja hykerteli käsiään.
– Mihin lähdetään?
– Sinusta en tiedä, mutta minä aion lähteä Irlantiin.
Agnès Martin-Lugand:
Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
Bazar (2018)
Ranskankielinen alkuteos
Les gens heureux lisent et boivent du cafe 2015
Suomentanut Kirsi Tanner
218 sivua

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia – kirjan nimi erehdyttää minut odottamaan muuta kuin mitä lopulta saan. Odotan lempeää tunnelmaa ja leppoisaa kahvittelua ja puhetta kirjoista. Jotain filosofista, viisastakin.

Odotukseni eivät aivan täyty. Itse asiassa eivät oikeastaan lainkaan. Lukeminen ja kahvittelu jäävät vain viitteellisiksi toiminnoiksi, joten oikeastaan kirjan nimikin on vain viitteellinen. Etualalle nousevat tunnekuohut, savukkeet – niitä nimittäin kuluu! – ja romanttiseen kirjallisuuteen kuuluvat kliseet, kuten käheä-ääninen mies, kiukkua herättävä muukalainen, vastentahtoiset naapurukset...

Tarinan lähtökohta on se, että Diane on kokenut valtavan menetyksen. Alussa päähenkilön surua kuvataan varsin tunteisiin vetoavasti, mutta valitettavasti kirjan anti minulle jääkin sitten siihen. Diane tekee äkkipäätöksen muuttaa Irlantiin, pakoon muistojaan ja suruaan. Muuttoa seuraa varsinainen kliseemyllytys jylhine maisemineen ja tunnekuohuineen.

Tarina voisi sinänsä olla ihan kiinnostava ja kelpo, mutta vastentahtoisuuttani vahvistaa ilmaisutapa, joka tökkii silmiäni pahemman kerran. Kerronta on kovin päälausevaltaista, enkä pidä sellaisesta lainkaan.
"Huomioni kiinnittyi haukuntaan. Edward oli lähdössä ulos koiransa kanssa. Näin naapurini ensimmäistä kertaa pubissa sattuneen välikohtauksen jälkeen. Hänellä oli suuri laukku olallaan."
Minun makuuni Onnelliset (jne.) on sekä liian höttöinen ja romanttinen että ilmaisultaan kankea. Pariin otteeseen tarina onnistuu kuitenkin yllättämään, mikä sille eduksi laskettakoon. Yksi onnistunut valinta on esimerkiksi se, että Diane ei ole mitenkään ylenpalttisen kiva tai helposti sympatiaa puolelleen keräävä tyyppi. Pidän myös tarinan loppuratkaisusta, vaikka muuten tämä esikoisromaani jää epäilemättä tämän vuoden huonoimpien lukukokemusten joukkoon.

Mistä romaanin nimi muuten tulee? Siitä, että Diane on perustanut kahvilan nimeltä Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. Eikä hän tarinan aikana montaakaan ajatusta luomukselleen suo.

Kiinnostava tieto muuten on se, että romaani on julkaistu alun perin omakustanteena mutta se päätyi lopulta ranskalaisen kustantajan listoille kirjablogistien huomion myötä. Taidan siis kirjablogistina olla paitsiossa tympeine mielipiteineni. Osoituksena siitä Martin-Lugandin teoksesta ovat minua enemmän pitäneet esimerkiksi Leena, Riitta, Susa ja Mai. Viihteellistä kesäluettavaa kaipaavalle tarina lieneekin omiaan.

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia ilmestyy 16.8. Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Kirjankansibingo: valokuva.


Kommentit

  1. No voi, noin surkeaksi koit. Onhan tämä kevyt ja höttöinen - loppu meni täysin överiksi.... Minä tosin olen lukenut tänä vuonna monta huonompaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitääkin lähteä blogiisi tutkimaan, mitä huonoja kirjoja olet lukenut. :) Onkohan joukossa joku, josta minä puolestani olen pitänyt?

      Poista
  2. Kun luin kirjaa, minulle tuli mieleen, että luen liian vähän romantiikasta ja rakkaudesta. Kuumalla ilmalla mikäs sen mukavampaa kuin kiihkeät tunteet ja rakastuminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain varmaan joskus nuoruudessani yliannostuksen romantiikkaa ja rakkautta (siis kirjoissa 😊), ja nykyään olen niille vähän allerginen. Mutta onneksi moni on tästäkin kirjasta pitänyt, vaikka minä en innostunutkaan.

      Poista
  3. Aika lailla sama kokemus. Sain kyllä luettua tämän, eli jonkinlaista vetävyyttä on. Toistaiseksi taitaa kuitenkin olla huonoimpia tänä vuonna lukemiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain vetoa tarinassa tosiaan oli, mutta aika kehno kokemus loppujen lopuksi.

      Poista
  4. Ihmettelen, miksi tämä upposi minuun, rankkojen kirjojen lukijaan. Jotain tässä oli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen kun tietäisi, miksi joku uppoaa ja joku ei. Monihan tästä on pitänyt, paljonkin. Minuun ei nyt vain vedonnut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?