Siirry pääsisältöön

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

"Koko Djursholm tuntui hylätyltä, en kuullut lintuja, en mitään aamun ääniä, oli vain hiljaisuus. Haudanhiljaisuus, muutama minuutti ydinpommin räjähtämisen jälkeen, ajattelin. Miksi ajattelin ydinaseita? Ajattelinko niitä tosiaan vai tulivatko ne mieleen nyt, jälkeenpäin. Nyt kun kaikki oli ohi. Lopussa."
Malin Persson Giolito: Suurin kaikista (Johnny Kniga 2017)
Alkuteos Störst av allt 2016
Suomentanut Tarja Lipponen
415 sivua
Juuri päättyneellä Dekkariviikolla luin aiheeseen sopien Malin Persson Gioliton teoksen Suurin kaikista, mutta en ennen teemaviikon päättymistä ehtinyt kirjasta postausta kirjoittamaan. Tuija ja Arja ehtivät, ja minä kirjaan ajatuksiani nyt, Dekkariviikon jälkimainingeissa ja juhannuksen alla.

Heti alkuun täytyy todeta, että en ole hetkeen lukenut niin mukaansatempaavaa tarinaa kuin Suurin kaikista. Rikostarina ja oikeudenkäyntikertomus tuli luettua parissa päivässä tai pikemminkin parissa yössä, sillä yöunien kustannuksella uppouduin seuraamaan Maria "Maja" Norbergin kohtaloa pariviikkoisessa oikeudenkäynnissä, jota nuori nainen ehti odottaa vankeudessa yhdeksän kuukautta. Hyväosaisesta ja etuoikeutetusta nuoresta on tullut hetkessä ruotsalaisen yhteiskunnan hylkiö, kun hän istuu syytettynä Djursholmin lukiossa tapahtuneesta massamurhasta.

Heti alusta asti on selvää, että Maja on ollut luokassa, jossa hänen poikaystävänsä Sebastian kaivoi kassistaan esiin aseet ja alkoi toimia. Selvää on sekin, että kuolleita on monta, ja että Maja on osallistunut ampumiseen. Syyllinen hän on, omasta mielestäänkin, ja hän ymmärtää sen, ettei tule selviämään oikeudenkäynnistä puhtoisena, olipa lopputulos mikä tahansa.
"Yritän ajatella, ettei minun enää tarvitse vastata kysymyksiin, kunhan oikeudenkäynti on ohi. Mutta tiedän, että se on toiveajattelua. En koskaan pääse kysymyksistä eivätkä ihmiset koskaan, eivät koskaan halua tietää vastauksia, koska he ovat jo päättäneet, että tietävät, kuka olen."
Mutta mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut? Mitkä seikat ovat johtaneet verilöylyyn? Mitä oikeus päättää? Siinä kysymykset, joihin lukija haluaa löytää vastauksen. Puuttuvat vastaukset naulitsevat lukijan kirjan ääreen ottamaan selvää, miksi lintukoto on muuttunut traagisen ammuskelun näyttämöksi.

Tapahtumien taustalta löytyy vyyhti, johon sisältyy niin yhteiskunnallista eriarvoisuutta kuin huoletonta jet set -elämää. Ennen kaikkea kysymys on siitä, miten nuoret ihmiset ovat tuuliajolla, kun vanhemmat keskittyvät asioihin, jotka ovat heille omaa jälkikasvua tärkeämpiä. Tärkeää on esimerkiksi se, millaiselta elämä näyttää ulospäin, vaikka koti olisi täynnä kylmyyttä. Nuorilla ihmisillä on vastuullaan liikaa, ja kyynisesti Maja tulkitsee vanhempiensa huolestuneet kysymykset vain velvollisuuksien täyttämiseksi.

Niin, mikä sitten on suurin kaikista? Rakkaudettomuuden keskellä tunteisiin vetoaa se, miten Maja vankeudessa kaipaa tavallista arkeaan ja erityisesti pikkusisartaan Linaa:
On myös kiellettyjä ajatuksia, muitakin kuin ajatukset Amandasta, Samirista ja Sebastianista. Kiellettyjä ovat: koti, tie alas veden äärelle, pyöräily Ekuddeniin Lina tavaratelineellä, uiminen hyppytornilla Barracudaparkenissa, kävely paljain jaloin Aluddenissa, muurahaisten hätistely Linan jaloilta, grillaaminen Cykelnyckel-saarella, ääneen lukeminen sohvalla Lina polvella, istuminen keittiön rappusella harteilla äidin kašmirhuivi ja kädessä teemuki, Linan hikiset kädet, kun kirjassa on pelottava luku, yöpöytäni lamppu, joka surisee, kun se on palanut hetken, kauhuleffa Linan kanssa, popcornista ja voista tahmeat sormet, Lina syömässä omenamunkkia niin ettei nuolisi suupieliä, Lina puristamassa silmiä ja suuta kiinni ja nyrpistämässä nenää, kun sivelen hänen poskilleen aurinkovoidetta.
Kielletyin ajatus, kielletympi kuin yksikään toinen: Lina.
Malin Persson Giolito kirjoittaa vetävästi ja kuvaa onnistuneesti nuoren päähenkilönsä mielenmaisemaa. Samaa kuitenkin moitin kuin moni muu: tiivistäminen ei olisi tehnyt tarinalle pahaa. Silti lukukokemus jää ehdottomasti positiivisen puolelle. Nuori minäkertoja kiskaisi mukaan tarinaansa ja onnistui vetoamaan tunteisiin. Arvelen kirjan olevan hyvää kesälukemista erityisesti nuorille aikuisille.
Aiemmin mainittujen lisäksi kirjasta ovat kirjoittaneet myös Ulla, Amma, Mai ja Anneli.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kirja ostettavissa: Adlibris*

Kommentit

  1. Tämä oli huikean hyvä trillerimäinen oikeussalidekkari. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen pienellä varauksella pidin kyllä, paljon!

      Poista
  2. Minua ehkä vaivasi jo dekkariviikon marssiväsymys, sillä kaipasin kirjaan tiivistystä. Oikeussalidraamat eivät ole suosikkejani, se verotti myös. Mutta sana on hallussa ja sanoma on todella väkevä, se teki minuun vaikutuksen - nuorten tarvitsevuus, jota aikuiset eivät aina tajua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo nuorten tarvitsevuus kosketti. On hurjaa, miten heitteille nuoret jätetään. Toisaalta surin sitä, miten kyynisesti Maja suhtautui siihen, että hänen vanhempansa kyselivät kuulumisia, eikä hän osannut pyytää apua vaan uskoi pärjäävänsä ilmankin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…