Voi olla, että jokainen muistoni, tai pikemminkin se, miten muistan, on muovautunut uudelleen sen jälkeen mitä siskolleni tapahtui. On mahdollista, että hirviö on soluttautunut muistoihini ja kertoo kaiken kuten haluaa. Kun yritän muistaa, se pakottaa tähtäimensä hetkiin aikani spiraalilla, ja näen kaiken sen läpi.
Tiesin Minna Mikkosen Sydänhirviöstä oikeastaan vain sen, että siinä on nainen matkalla synnyttämään esikoistaan. Olin myös havainnut kirjan saaneen myönteisiä mainintoja kirjasomessa. Paljoa enempää en tiennyt, kun otin teoksen kuunteluun.
Olin harhautunut ajattelemaan, että Sydänhirviö on ennen kaikkea synnytystarina. Kuitenkin synnyttäminen on ennemminkin liikkeellepaneva voima, joka sysää päähenkilön matkalle menneisyyteen. Hänen sisällään elää pian syntyvä lapsi, mutta siellä on myös hirviö, joka pakottaa kohtaamaan kivut ja kipeät muistot. Menneisyydestä löytyvät niin henkirikoksen uhriksi joutunut pikkusisko kuin talvisodan aikana vankileirillä ollut isoäiti.
Erityisesti sisaren menettäminen – ikävän ja kivun kuvaukset – koskettaa voimallisesti. Romaani kuvaa kauniin kuulaasti menetystä, joka tuntuu käsittämättömältä ymmärtää.
Otan puhelimeni ja selaan vastaamattomia puheluita, kunnes tulen siskoni nimen kohdalle. Soitan, vaikka tiedän, että numeroon ei enää saa yhteyttä.
Vaikka teemat ovat raskaita, on ilmaisussa ilmaa, joka auttaa lukijaa hengittämään. Romaanissa on myös toivoa, että elämä jatkuu myös silloin, kun tapahtuu pahin mahdollinen. En lainkaan ihmettele Sydänhirviön osakseen saamia kehuja. Romaani koskettaa ja vaikuttaa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.