Siirry pääsisältöön

Moa Herngren: Sisaruskateutta

Hänen viime kerralla tuomansa kukkakimppu on kuihtuneena kiven juuressa. Hän korjaa sen pois, puhdistaa haudalta lehdet ja roskat ja sytyttää uuden kynttilän. Ei näy mitään merkkejä siitä, että kukaan muu olisi käynyt täällä siivoamassa tai laittamassa. Vähän sääli, ettei kukaan tunnu välittävän, Andrea ajattelee. Isähän haudattiin tänne juuri siksi, että hauta olisi lähellä Röllekebackenia. Andrea kyykistyy ja laskee käden kauniille kivelle. Tuntuu edelleen epätodelliselta nähdä isän nimi kaiverrettuna sen harmaaseen graniittiin.

Moa Herngren: Sisaruskateutta
Gummerus 2026
alkuteos Syskonfejden 
suomentanut Sirje Niitepõld
kansi www.designstudioe.com
500 sivua

Andrea, Ulrika ja Rasmus ovat menettäneet hiljattain isänsä. On siis aika uudenlaisen elämänvaiheen, ja jotenkin muutos konkretisoituu äidin 72-vuotissyntymäpäivillä. Paitsi että isä on poissa on myös lapsuudenkodissa jokin muuttunut. Astioita on kadonnut, eikä varsinkaan erityistä ruusuvatia löydy mistään. Tai Andrea ei sitä löydä, ja hän ahdistuu tajutessaan, että tärkeä lapsuudenmuisto on poissa.

Kolhiutuneesta ja korjaillusta ruusuvadista muotoutuu eräänlainen motiivi, sillä siihen kiteytyy monenlaisia muistoja ja tunteita. Se on tärkeä nimenomaan siskoksille, ja jollain tapaa se voisi symboloida sitä, kuka on vanhemmilleen tärkeä ja kuka ei.

Ullis haluaisi sen olevan totta, vaikka tietää, ettei se todennäköisesti ole. Todennäköisesti hän ei isän mielestä yksinkertaisesti ole ansainnut paikkaa koko listalla. Silti hän ottaa vadin vastaan, sillä rikkinäistä ja paikkailtua vanhaa astiaa katsoessaan hän näkee jäänteitä jostain, mikä todella oli kerran kaunista.

Tarinaa kerrotaan kolmesta näkökulmasta. Ensin tapahtumia tarkastellaan Andrean, keskimmäisen, silmin. Hän on ollut isän tyttö ja  kokee, että muiden suru ei jostain kumman syystä ole yhtä suurta kuin hänen. Samaan aikaan hän tuntee joutuvansa ”tekemään kaiken”, kun muut eivät syystä tai toisesta tartu toimeen. Hän myös kokee jäävänsä ulkopuoliseksi lapsuudenperheessään, jossa äiti tuntuu asettuvan toisen siskon puolelle asiassa kuin asiassa.

Seuraavaksi esillä on Ulrika, jonka elämäntilanne ei ole niin vakaa kuin menestyneen arkkitehtisiskon. Asunnot vaihtuvat eikä matalapalkkainen työ edistä pyrkimyksiä saada elämää paremmin raiteilleen. Äiti on Ullikselle läheinen ja tarjoaa tukea tavalla, jota Andrean on vaikea hyväksyä.

Sitten on vielä Rasmus, pahnanpohjimmainen, joka on jäänyt tilaa ottavien siskojensa varjoon. Siskojensa silmin hän saattaa olla se, joka sai nuorimmaisena eniten, mutta välttämättä he eivät tunnista lainkaan veljensä yksinäisyyttä.

Sisaruksia yhdistää mutta myös erottaa isä, josta kaikilla on erilaisia muistoja. Andrea uskoo tunteneensa isänsä parhaiten, ja hän vaalii Olle Edmanista suorastaan kiiltokuvamaista kuvaa. Vähitellen kuitenkin selviää, että kiiltokuvan taustalta löytyy monenlaista, erityisesti yksi suuri salaisuus, joka on vaikuttanut perheeseen perustavanlaatuisesti vuosikymmeniä. 

Sisaruskateutta on paljon ajatuksia herättävä romaani sisarussuhteista, mutta kovin hauskana en sitä osannut lukiessani pitää, vaikka se kustantajan mukaan onkin kipeän hauska. Toki eräs kookospallokohtaus tuntui aika hulvattomalta, mutta ennemmin romaania lukiessa korostuu kipeys kuin hauskuus. Erityisesti jäin kirjan kansien sulkeuduttua pohtimaan sitä, miten vaikea laji vanhemmuus onkaan ja miten suuria haavoja puhumattomuus ja vanhempien keskeneräisyys voivatkaan lapsiin jättää.

Sen sijaan lukupiirissä romaani antoi erinomaisen paljon keskustelunaihetta, niin paljon tunnistettavia elementtejä romaanissa on, kun se kuvaa ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Tässä kuvauksessa romaanin rakenne on toimiva, sillä kolmesta suunnasta tuleva valotus antaa eväitä ymmärtää niin henkilöitä kuin tilanteiden monitulkintaisuutta. Samalla sitä tulee pohtineeksi, minkälaisia sokeita kohtia ja tutkinnallisia haasteita omassa elämässä onkaan, olipa kyse sitten sisaruksista tai muista ihmissuhteista.

Paikoin kerronta tuntui hitusen liian osoittelevalta mutta siitä huolimatta romaanin lukemisesta jäi päällimmäiseksi vaikuttuneisuus siitä, miten taitavasti kertomus tavoittaa ihmissuhteiden haasteita. Tämän romaanin myötä Moa Herngrenin nimi jää kyllä mieleen: Ruotsalainen avioero on vielä lukematta ja kiinnostuksella jään odottamaan mahdollisia muita suomennoksia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Olisin voinut tyytyä varastamaan makupaloja elämääni aloittamalla uuden rajoja rikkovan harrastuksen, keskittymällä eläinsuojelutyöhön tai juoksemalla vieraissa aina Villen poissa ollessa. Olin kuitenkin niin kyllästynyt lintuhäkkiini, etten halunnut vain nuolla elämänsuolaa. Halusin purra, ahmia, niellä ja hotkia. Olin muuttunut kanarialinnusta korppikotkaksi. Ville ei kuitenkaan nähnyt muutosta. Hänelle olin edelleen kultaista tukkaa soljella niskassa pitävä perusnainen. Kurvit kunnossa ja päässä kosolti tervettä järkeä. Kuriton vain soveliaisuuden rajoissa. Niinpä päätökseni oli hänelle sokki. Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki Karisto 1999 kansi Pirita Syrjänen 199 sivua Virve Sammalkorven esikoisromaani Sinkkuleikki  oli minulle ilmestymisensä aikoihin elämys. Muistan, miten uppouduin romaaniin ja luin sen useamman kerran, koska jokin viihdyttävässä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti. Sinkkuleikki  on sittemmin kulkenut mukanani muutosta toiseen ja löytänyt aina paik...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...