Siirry pääsisältöön

Veera Ikonen: Rakkaudella, meistä

Saidin ääni on lämmin ja kirkas. Sen kepeys tuntuu uhmaavan kaikkea painoa, painovoimaa itseään. Ehkä hänellä on aina ollut sellainen: Vastavoimaääni. Ääni, joka näyttää keskisormea vain olemassa. Ehkei hän ole koskaan sopinut mihinkään, on ollut aina vaarassa, ja siksi tämä ei ole hänelle mitään uutta. Nyt vain koko maailma – tai se mitä me siitä tiedämme – on samankaltainen kuin Saidin maailma aina. Kuinka kummallista. Onko sellainen lopulta romahdus lainkaan, joka vain tekee maailmasta toisillekin samanlaisen kuin se on toisille aina ollut?

Veera Ikonen: Rakkaudella, meistä
WSOY 2026
kansi Sanna-Reeta Meilahti
379 sivua

Sade on joskus virkistävää ja usein luonnolle tarpeen, mutta ajoittain se on harmaudessaan myös väsyttävää ja saa mielen apeaksi. Entä jos sataisi viikkokausia, kuukaudesta toiseen? Sellaista maailmaa kuvaa Veera Ikosen toisinkoinen Rakkaudella, meistä, joka sijoittuu johonkin lähitulevaisuuteen, lähestulkoon nykyhetkeen. 

Romaanin maailmassa on paljon nykyajasta tunnistettavaa mutta myös jotain erilaista: jotain merkittävää on tapahtunut, totutunlainen elämä on tullut käännekohtaansa. Yhteiskunta on muuttunut siitä, millaisena me olemme sen oppineet tuntemaan, ja kenties sade on yksi merkki siitä.

– Mä luulen, että nää jatkuu ja jatkuu, kunnes sota loppuu ja koko tämä systeemi. Sataa, kunnes sade sammuttaa meidät. Tämän meidän koko tavan elää.

Alisa ja Sirkka ovat jättäneet kaoottisen kaupungin taakseen. He asettuvat yhdessä muutaman muun kanssa syrjäiseen taloon, josta voi tulla turvapaikka niin heille kuin muutamalle muullekin. Kun majoittujia on tarpeeksi, on mahdollista saada avustuspaketteja, jotka tippuvat taivaalta. Mutta kannattaako vallanpitäjille kertoa, ketkä kaikki talossa majailevat? Miksi myöhemmin talolle saapunut Aarni salailee nimeään, oikeastaan koko olemassaoloaan?

Pian tosin käy ilmi, että salailu ei enää onnistu. Valtaapitävät haluavat tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Kyllä Aarnikin tietää, ettei kasvotunnistuksen vaatimus turvasta kerro. Se kertoo kiristyvästä tarpeesta valvoa ja kontrolloida. Harvemmin sellainen on kasvaneeseen turvallisuuteen johtanut. Päinvastoin. Se johtaa aina vain suurempaan kontrolliin ja vallankäytön tarpeeseen. Aarni oli nähnyt sen omassa isässään.

Romaanin henkilöt elävät jonkinlaisessa välitilassa. He etsivät paikkaansa maailmassa, jossa totutut tavat eivät päde. Samalla kaikessa on jonkinlainen väliaikaisuuden tuntu. Alisa odottaa monella tapaa, ennen kaikkea hän odottaa rakastettuaan jonka toivoo löytävän tiensä luokseen. Mutta kaikki on kovin epävarmaa ja mennyt maailma asettuu kaipauksen kohteeksi.

– Mä haluan että kaikki on taas normaalia, minä sanoin, ja sisältäni työntyi ulos kaikki se minkä olin niellyt seuratessani kuinka oppilaani suunnittelivat projektiaan. – Mä haluan voida juoda kahvia auringossa ja poimia mustikoita ja käydä tanssimassa ja viedä mun luokan leirikouluun. Ääneni kohosi. – Mä haluan voida katsoa mun oppilaita silmiin ja sanoa, että opiskelu kannattaa ja siinä on järkeä, mä haluan muuttaa sun kanssa sun isoäidin taloon ja perustaa residenssin ja hommata kanoja ja lampaita ja lapsia.

Rakkaudella, meistä sisältää tummia sävyjä ja maalaa lukijan eteen eräänlaisen mahdollisuuden siitä, mitä voisi tapahtua. Juurta jaksain ei kaikkea selitetä, ja lukijan tehtäväksi jää päätellä esimerkiksi se, miksi maalle hajaantuneille jaetaan avustuksia.

Kiinnostava elementti romaanissa on sade, joka on dystopioissa usein esiintyvän kuivuuden vastakohta mutta yhtä kaikki ajatuksena kauhistuttava: mitä elinmahdollisuuksille tekisikään sade, joka vain jatkuisi ja jatkuisi? Erityisen kiinnostavaa romaanissa on kuitenkin se, miten terävästi se katsoo nykymaailmaa ja esittää ehdotuksen eräästä kehityskulusta. Veera Ikosen toinen romaani tuntuu olevan vahvasti ajassa kiinni ja kurkottavan vakaalta perustalta tulevaan tavalla, joka vaikuttaa.

Synkkyyden keskellä viriää kuitenkin toivoa, jota sade ei pysty sammuttamaan. Romaanin ytimessä voineekin ajatella olevan rakkaus ja usko siihen, että yhdessä ihmiset voivat selviytyä myös mahdottomilta tuntuvista tilanteista. Aikanaan loppuva sade antaa mahdollisuuden luoda uusia tapoja olla ja selää, ja siihen mahdollisuuteen romaanissa kyllä tartutaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Olisin voinut tyytyä varastamaan makupaloja elämääni aloittamalla uuden rajoja rikkovan harrastuksen, keskittymällä eläinsuojelutyöhön tai juoksemalla vieraissa aina Villen poissa ollessa. Olin kuitenkin niin kyllästynyt lintuhäkkiini, etten halunnut vain nuolla elämänsuolaa. Halusin purra, ahmia, niellä ja hotkia. Olin muuttunut kanarialinnusta korppikotkaksi. Ville ei kuitenkaan nähnyt muutosta. Hänelle olin edelleen kultaista tukkaa soljella niskassa pitävä perusnainen. Kurvit kunnossa ja päässä kosolti tervettä järkeä. Kuriton vain soveliaisuuden rajoissa. Niinpä päätökseni oli hänelle sokki. Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki Karisto 1999 kansi Pirita Syrjänen 199 sivua Virve Sammalkorven esikoisromaani Sinkkuleikki  oli minulle ilmestymisensä aikoihin elämys. Muistan, miten uppouduin romaaniin ja luin sen useamman kerran, koska jokin viihdyttävässä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti. Sinkkuleikki  on sittemmin kulkenut mukanani muutosta toiseen ja löytänyt aina paik...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...