Lovisa hengitti seisahtanutta ilmaa. Juuri täällä hän oli ansainnut ensimmäiset joulunalusajan taskurahansa painellen korintteja piparkakku-ukkojen silmiksi, ja myöhemmin, itsenäistymisen kutinan käytyä ylivoimaiseksi, ansainnut sievoisen summan taivuteltuaan Johan-ukin sijoittamaan jäätelökioskiin. Kesäpäivät olivat kuluneet ystävien kanssa rupatellen kädet ranteita myöten pistaasi- ja suklaahippujäätelösammioissa, ja kesäöihin oli kuulunut naku-uintia Itämeressä ja makkaranpaistoa nuotiolla. Aurinko ei ollut oikeastaan koskaan laskenut, eikä herääminen aamuisin ollut enää koskaan sen jälkeen ollut yhtä helppoa.
On vuosi 2010, ja Lovisa Lindegrenin on tullut aika palata maailmalta kotiin. Petollisen puolison todellisen minän paljastuminen on tuonut Lovisan takaisin Halleholmin saaristokaupunkiin lähelle Tukholmaa. Siellä odottavat vanhemmat, lapsuuden kultaiset muistot ja Lovisan perinnöksi saama kiinteistö, jossa oli aikanaan leipomo.
Mukavien juttujen ohessa Lovisaa odottaa myös sukuriita, joka eskaloituu, kun paluumuuttaja alkaa puuhata perintörakennukseen leipomoyritystä. Halleholmin merkkisuvun itsekeskeinen vesa Reuben tekee oitis Lovisalle tarjoukseen ostaakseen kiinteistön itselleen. Kun ostoaikeet eivät onnistu, yrittää Reuben sabotoida nuoren naisen yritystoimintaa pakottaakseen tämän taipumaan tahtoonsa.
Reubenilla on veli, Axel Halleholm, joka herättää Lovisassa aivan vastakkaisia tunteita kuin raivostuttava veli. Mutta miten pitäisi suhtautua mieheen, joka kuuluu maineikkaaseen perheeseen, jonka kanssa Lovisan perhe on ollut napit vastakkain vuosikymmenet? Voisiko Halleholmin suunnalta tulla myös jotain hyvää? Onko leipomolla tulevaisuutta vai saako Reuben tahtonsa lävitse?
Takaamat 1920-luvulle avaavat Lovisan menneisyyttä ja sitä, miten hänen sukunsa ja Halleholmien välille on virinnyt konflikti, joka kantaa sukupolvesta toiseen. Luokkaerot ovat lähes sata vuotta kertomuksen nykyhetkeä aiemmin huomattavasti vahvemmat eikä Lovisan esiäiti pääse helpolla, kun hän rikkoo aikansa normeja.
Halleholm-sarjan avausosa Kotiinpaluu on mukavasti viihdyttävä romaani naisesta, joka palaa kotiseudulleen ja alkaa rakentaa elämäänsä omalla tavallaan ilman lurjukseksi osoittautunutta miestään. Halleholmissa Lovisaa kuitenkin odottaa toinen vastus, Reuben, jonka voittamiseen hän tarvitsee läheisiään ja oikeastaan koko kyläyhteisöä. Lämmin tunnelma välittyy kertomuksesta kivalla tavalla, ja viihdyinkin sarja-avauksen äärellä vallan hyvin.
**********
Hän rakasti tätä vuodenaikaa, kun pimeys viipyi pitkään ja palasi aikaisin. Erityisesti nyt, kun kellot oli siirretty taas takaisin talviaikaan ja kauniit valkoiset valoketjut ilmestyivät puutarhoihin ja parvekkeiden kaiteille. Itämereltä kantautuva sumutorven etäinen ujellus kertoi, että ulkona oli utuista. Hän listasi kaiken, mistä oli onnellinen juuri nyt: mies ja kissa uinuivat hänen vieressään, Leipomossa oli ollut jälleen yksi kannattava viikko, ja puolet piparkakkukuvaelman hahmoista oli jo paistettu ja pakattu peltirasioihin.
Joulutunnelmaa jatkaa Halleholm-sarjaa kuta kuinkin siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Jos haluat pysyä tietämättömänä ensimmäisen osan tapahtumista, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Tästä eteenpäin tulee nimittäin väistämättä paljastettua ensimmäisen osan tapahtumia.
Lovisan arki on nyt varsin mukavalla mallilla. Hän on parisuhteessa ja leipomoyritys seisoo vakailla jaloillaan melko tukevasti, vaikka toki Lovisan täytyy olla valmis ahkeroimaan saadakseen toiminnan kannattavaksi. Vääntö Halleholmin suvun itsevaltiaan kanssa on kuitenkin päättynyt ainakin jonkinlaiseen sopuun, jota edesauttanevat niin Reubenin vaimo, äiti kuin velikin.
Sinänsä onnellinen arki kuitenkin saa myös tummempia värisävyjä, kun parisuhdetta Reubenin veljen Axelin kanssa varjostaa tämän äidin sairastuminen rintasyöpään. Lääkärinä toimiva Axel kannustaa Lovisaakin hakeutumaan mammografiaan, mitä Lovisa pitää itsemääräämisoikeutensa rikkomisena. Lovisa on menettänyt lapsena sisarensa syövälle ja uskoo mieluummin elävänsä tietämättä mahdollisesta sairaudesta kuin alistuvansa tutkimuksille ja tuskallisille hoidoille.
Samalla Lovisaa ihmetyttää paras ystävä Rebecca, joka on Lovisan mielestä turhankin tiiviisti Axelin sisaren Julia Halleholmin seurassa. Salaileeko Rebecca jotain? Entä mitä tuo tullessaan lähestyvä joulu? Onnistuuko Lovisan kaavailema jouluyllätys?
Vaikka tässä kakkososassa on tallella avauksen mukaista miellyttävää pikkukaupunkitunnelmaa, ei Joulutunnelmaa mielestäni yllä aivan aloituksen tasolle. Paikoin kertomus jää liiaksi junnaamaan paikalleen eikä Lovisan asettumista omaan poteroonsa ole aivan helppo ymmärtää. Rakkaita terveitä romaanissa lähetellään niin usein, että se alkaa jo pistää korviin.
**********
Samalla hetkellä, kun Johanna seuraavana päivänä nosti kuninkaallisen oopperan arvontapussukasta numeron neljä, astui Lovisa sisään Leipomon pääovesta. Huhtikuun lopun auringonsäteet virtasivat suurista ikkunoista, kimmahtivat kiiltävään espressokoneeseen ja kullanruskeisiin leipiin ja saivat mansikanväristen lattialaattojen kimallehippuset sädehtimään. Hänet toivotti tervetulleeksi tuttuakin tutumpi juuri paahdetun kahvin, rapeiden leipien ja makeiden keksien tuoksu, ja se toi leyhähdyksen tuttua kodikkuutta maailmaan, joka nyt jakautui sairaalan ja uuden kodin välille. Silti oli varmasti hyvä idea piipahtaa täällä ennen kuin todellinen kuhina alkaisi, Lovisa ajatteli. Parempi kokeilla veden lämpötilaa varpaalla eikä hypätä heti syvään päähän. Hänen tunteensa olivat viime aikoina tempoilleet ääripäästä toiseen täysin äkkiarvaamatta.
Uusia unelmia jatkaa edellisosista tuttua tarinaa. Lovisa on saanut leipomoyrityksensä toiminnan hyvään vauhtiin ja suunnittelee toiminnan laajentamista. Suhde Axel Halleholmin kanssa kukoistaa ja on aika suunnitella juhannushäitä. Uutta iloa elämään tuo odotettavissa oleva perheenlisäys, ja Lovisa saa lähipiirinsä kulmat kohoamaan suunnitellessaan häitä kovin lähelle vauvan laskettua aikaa.
Mutta miten pitkään eripuraa vaalineiden sukujen yhdistyminen onnistuu? Entä kuka yrittää lyödä kapuloita rattaisiin, kun Lovisa haluaa laajentaa toimintaansa?
Tässä osassa aiempaa tärkeämpään osaan nousee Lovisan sisar Johanna, joka haaveilee paluuta kotiseudulleen Yhdysvalloista. Lahjakas huilisti harkitsee vakavasti työpaikan hakemista Tukholmasta, mutta omien haaveiden yhdistäminen urakiituripuolison toiveisiin ei ole aivan mutkatonta.
Tässä kolmannessakin osassa riittää tapahtumia, vaikkei kahden suvun välinen vihanpito olekaan enää aivan entiseen tapaan esillä. Paikoitellen asiainkulku tosin tuntuu aikamoisen epäuskottavalta ja hitusen ärsyynnyttävältä. Silti pisteet siitä, että uusia elämänvaiheita ei ole kuorrutettu vaaleanpunaisella kreemillä vaan kertomus muistuttaa myös elämän tummemmista sävyistä.
Uusia unelmia päättää Halleholm-sarjan sitoen langanpäitä mukavasti yhteen. Sarja tarjoaa viihdyttävää jos toki myös hieman tuhahtelua aiheuttavaa ajanvietettä, josta ei välttämättä jää kovin pysyviä muistijälkiä.
Luin tätä kaksi ensimmäistä osaa, mutta viimeinen jäi kesken. Tykkäsin Halleholmin miljööstä, leipomosta ja asukkaista. Toisaalta kirjassa oli mukana sellainen yläluokkaisuus tai ainakin hyväosaisuus, mikä vieraannutti mlnua. Joskus aiemminkin olen törmännyt ruotsalaista kirjallisuutta lukiessa samaan, että kansankodista huolimatta yhteiskunta on tainnut ainakin Tukholmassa jakaantua selkeämmin todella rikkaisiin ja sitten kaikkiin muihin. Minua sellaisen elämäntyylin kritiikitön kuvaus alkaa helposti ärsyttää. Tunnistan myös tuon ajoittaisen tuhahtelun ja kulmien kohottelun tarpeen kirjoja lukiessa. Mutta oli paljon hyvääkin!
VastaaPoistaKiitos sarjan esittelystä. Olen katsellut tätä sarjaa joskus kirjastossa. Tällaisia viihdyttäviä kirjoja on silloin tällöin mukava lukea. Ehkä tartun tähän jossakin vaiheessa, kun kaipaan helppoa ja kevyttä lukemista. - Ihanaa joulun aikaa sinulle!
VastaaPoistaJotenkin tähän pimeään aikaan kaipaa kirjoja, joissa fokuksessa ovat ihmissuhteet. Romanssit ovat myös mukavia, mutta ihan tavattoman hepposta en enää kestä. Ja onni voi löytyä niin monesta asiasta. Tukholman saaristoon sijoittuu aika monta kirjasarjaa, eikä ihme, onhan se todella idyllistä seutua!
VastaaPoista