Kaksi viikkoa myöhemmin, vähän ennen vanhan maailman loppua, Miranda seisoi hiekkarannalla Malesiassa ja katseli merelle. Hänet oli kyyditty päivän kokousten jälkeen takaisin hotellille, missä hän oli viimeistellyt jonkin aikaa raporttiaan ja syönyt huonepalvelusta tilaamansa päivällisen. Hän oli päättänyt mennä aikaisin nukkumaan, mutta nähtyään huoneensa ikkunasta konttilaivojen valot kaukaisuudessa hän oli kävellyt rantaan tähyilemään niitä tarkemmin.
En varsinaisesti ole dystopioiden ystävä, koska en välttämättä halua lisätä maailmantuskaani lukemalla ahdistavia kuvauksia siitä, minkälaiseen suuntaan mahdollisesti – ja jopa todennäköisesti – olemme menossa. Niinpä Emily St. John Mandelin Asema 11 pysyi loitolla minusta, vaikka monet kehut siitä ehdinkin lukea ennen lukupiirimme päätöstä ottaa romaani yhteiseen käsittelyyn.
Lukupiiri onneksi innostaa tarttumaan myös sellaisiin teoksiin, joihin ei välttämättä yksin olisi tullut tartuttua. Aina valinnat eivät vakuuta mutta tällä kertaa osui nappiin: taisimme kaikki pitää romaanista, joka kuvaa kauhistuttavaa kulkutautia ja joka olisi todennäköisesti ollut aivan liikaa keskellä pahinta koronakurimusta. Nyt aikaa oli kulunut riittävästi, ja lukukokemusta muotoutui vaikuttava.
Romaanissa maailman suistaa raiteiltaan georgiantauti, joka tappaa uhrinsa pelottavan nopeasti. Se aiheuttaa tuhoa valtavalla voimalla niin, että jäljelle jääneet aloittavat kaiken tavallaan nollasta, ilman nykyajan hienouksia. Selviytyneet muodostavat pieniä yhteisöjä, ja yksi sellainen on kiertävä sinfoniaorkesteri, joka kulkee kylästä toiseen ja esittää Shakespearen näytelmiä. Ne ovat yhteys menneeseen, ja tietenkin on monia, jotka muistavat maailman sellaisena kuin me sen tunnemme. Kontrasti uuden ja vanhan välillä on suuri.
Kun maailma romahtaa, ei ihminen ole kauneimmillaan. Ei ole järkevää luottaa sokeasti muihin, kun anarkia ottaa vallan. Silti romahduksesta voi itää jotain uutta, kaunistakin. Ja vaikka romaanin maailma on tummasävyinen, on se samaan aikaan jollain kiehtovalla tavalla sekä kaunis että lohdullinen.
Lukupiirissä romaani herätti paljon keskustelua, mikä on hyvä merkki: teos ei todellakaan tyhjene hetkessä eikä välttämättä yhdellä lukukerralla. Romaani on kohtuullisen runsas, enkä ainakaan minä saanut kaikkia osasia yhdistymään saumattomasti kerralla. Silti nautin suuresti romaanin lukemisesta ja aion jossain vaiheessa hankkia katsottavaksi sen pohjalta tehdyn minisarjan. Myös kirjailijan toinen suomennettu romaani on lukulistallani.
En minäkään ole dystopioiden ystävä, mutta niitä tulee luettua. Pidin valtavasti Maja Lunden ilmastokvartetista, jossa myös tulevaisuus on esillä. Viimeisin kirja Unelma puusta on pelkästään tulevaisuuskirja. Pidin kovasti Osasto 11. Siinä oli toivoakin mukana.
VastaaPoistaLasihotellinkin olen lukenut, mutta enemmän pidin Osasto 11 tunnelmasta.
Lasihotelli on minulla harkinnassa, mutta voi olla, että se jää sivuun. Aika moni on sanonut, että se ei yllä Asema 11:n tasolle. Lunden ilmastoteokset ovat kiinnostavia ja erityisesti pidin Mehiläisten historiasta. Sininen ei oikein avautunut ja Unelma puusta on vielä lukematta. Kiitos, kun muistutit siitä!
PoistaDystopioita on monenlaisia ja tämä on niistä parhaita. En käytä kevyesti sanaa rakastaa, mutta tähän kirjaan koin sen tapaista tunnetta. Mahtavaa, että lukupiirinne otti kirjan käsittelyyn. Lasihotellikin on hieno, muttei minustakaan Asema 11:n veroinen. Toivottavasti Emily St. John Mandelia suomennetaan pian lisää. Viime vuonna on ilmestynyt Sea of Tranquility.
VastaaPoistaSana rakasta ei minunkaan käyttööni helposti pääse mutta jotain suurta mieltymystä tämän teoksen äärellä tunsin. Lukupiirikirjana teos toimi eri ulottuvuuksineen erinomaisesti. Aikamatkustaminen ei varsinaisesti ole suurimmissa intresseissäni mutta koska Asema 11:n kohdalla jo kannatti ylittää ennakkoluulot, voinee Sea of Tranquility hyvinkin nousta lukulistalleni ainakin, jos se saadaan suomeksi.
PoistaKammoan dystopioita, sellainen kuin Celeste Ng:n viimeisin on riittävän dystooppinen minulle ja sain sillä kirjahaasteen vaatimuksen täytettyä ;)
VastaaPoistaNg:n teos olikin muuten myös niitä dystopioita, joita kykenen lukemaan :) Ehkä siinä – kuten tässäkin – jonkinlainen toivon tunnelma söi terää pahimmalta ahdistukselta.
PoistaSama juttu minulla, olen moneen kertaan harkinnut tähän tarttumista, niin paljon tätä on kehuttu ja uskon jo lukematta kirjan erinomaiseksi. Mutta dystopia ei ole minunkaan genreni, nykyisin riittää, että avaa television tai lukee netistä uutiset.
VastaaPoistaLuin tämän viime vuodenvaihteessa. Rakastin. Tarina on moniääninen ja kaunis, karuudessaankin. Henkilöt tulevat liki. Upea romaani!
VastaaPoista