Hänen oikea ja todellinen elämänsä – niin Rebecca näistä kuvitelmista ajatteli. Toisin kuin hänen valheellinen tosielämänsä, joka vilisi kyläilemään poikkeavia sukulaisia ja juhlavieraita ja remonttimiehiä. Vähitellen hän vajosi niin syvälle oikeaan ja todelliseen elämäänsä, että hänestä tuli outo ja etäinen, ja joskus kesti monta minuuttia ennen kuin hän sai kootuksi itsensä, kun häneltä kysyttiin jotakin. Mutta kukaan ei tuntunut huomaavan mitään.
Rebecca elää viisikymppisen naisen arkea, johon kuuluu työtä ja sekalainen perhe; tytär, ottotyttäret, vävyt, lastenlapset, isosetä – niin pysyvät kuin vaihtuvammatkin jäsenet. Rebecca on jäänyt leskeksi vuosia aikaisemmin, ja eräänä päivänä kesken huviretken hän tajuaa, että ”hänestä oli tullut ihan väärä ihminen”.
Kiinnostuin suuresti romaanin ideasta, ja ryhdyinkin innolla lukemaan kertomusta, jossa Rebecca kokee eräänlaisen identiteettikriisin, puntaroi mennyttä ja arvioi valintojaan. Hän vaikuttaa olevan jonkinlaisen vedenjakajalla elämässään, kun entiseen ei voi palata mutta tulevaan ehtii vielä vaikuttaa. Onko Rebeccan osa todella olla nainen, joka huolehtii muista ja jättää itsensä taka-alalle?
Eräänlaisen paluun entiseen Rebecca itse asiassa kuitenkin tekee: hän ottaa yhteyttä nuoruudenrakkauteensa, jonka aikanaan jätti melkoisen yllättäen Joen vuoksi. Rebeccaa vanhempi Joe on jäänyt ikuisesti nuoreksi kuoltuaan nelikymppisenä, mutta sekä Rebecca että Will ovat ikääntyneet, kuten odottaa sopii. Mitä muistojen nuoresta miehestä on jäljellä nyt, vuosikymmeniä myöhemmin?
Jossain kohtaa aloin hieman tuskastua lukemaani. Tuntui, että mitään suurta oivallusta tai suurta analyysia identiteettikriisistä ei synny, vaan romaani rakentuu paljolti päähenkilön arjen kuvauksesta. Sitten tajusin ennakko-odotusteni olleen kovin vinossa, ja lopulta pidin suuresti siitä, miten romaani rakentuu yksityiskohtien ja kiireettömän kuvauksen varaan. Pidin paljon myös loppuratkaisusta, joka tarjosi oivallettavaa niin Rebecalle kuin minulle lukijana.
Aikaa sitten aikuisina on lempeä ja rauhallinen mutta samalla hyvin etenevä romaani ihmissuhteista ja ihmismielestä. Se saattaa vaikuttaa pinnaltaan kepeältä mutta siinä on kuitenkin syvyyttä, jotain koskettavaakin.
Me on luettu Tylerin kirjoja yhtä aikaa. Postasin juuri Hengitysharjoituksia, joka oli aivan uskomattoman kiva lukukokemus. Olen lukenut myös teoksen Jää hyvästi, josta pidin kovasti.
VastaaPoistaPitääkin lisätä nuo molemmat lukulistalle! Luulin, etten ole Tyleria yhtään aiemmin lukenut mutta olenpa: ihan jonkin aikaa sitten luin Palmikon ja pidin siitä.
PoistaMinäkin olen aikoinani lukenut tämän. Siitä on ehkä parikymmentä vuotta! Olen pitänyt Tylerin kirjoista, ne ovat sujuvasti kirjoitettuja ja rauhoittavia.
VastaaPoistaTässä on minusta juuri tuota sujuvuutta ja rauhoittavuutta. Aion lukea Tyleria enemmänkin.
PoistaKiva nosto parin vuosikymmenen takaa!
VastaaPoistaKiitos, Anki! Tämä osui eteeni äänikirjahyllyssä ja kiinnostukseni heräsi sitä myötä.
PoistaOlen lukenut vuosia sitten Hengitysharjoituksia, ja minäkin pidin siitä tosi paljon. Jostakin syystä en siitä huolimatta ole lukenut koskaan Tyleriiltä mitään muuta. Pitäisi kyllä ehdottomasti!
VastaaPoistaTuo Hengitysharjoituksia menee nyt kyllä lukulistalle!
Poista