Siirry pääsisältöön

Piia Leino: Hämärän laulu

Nyt hän näki vain robottien lyhyeksi kynimää ruohoaavaa, joka laskeutumispaikan laidalla venähti luonnottoman korkeaksi. Kaukana taivaanrannassa etäisten vuorten siluetit kohosivat läpikuultavina mutta oudon massiivisina. Valkoinen maasturi odotti heitä nurmikolla ovet auki, mutta he olivat liian hämmentyneitä mennäkseen heti sisään. Maisemassa ei ollut mitään poikkeuksellista, ja silti se oli vieras. Taivas oli vieras, sen sinisyydessä oli outo, turkoosinvioletti vivahde, ilmassa jotain väärää. Keho tuntui nyt vielä oudommalta kuin aluksessa, sen keveydessä oli jotain kuvottavaa. Tämä ei ole edes keinotekoinen maa, Lea tajusi. Tämä ei ole maa alkuunkaan. Meidän ei kuuluisi olla täällä.

Piia Leino: Hämärän laulu
S&S 2025
kansi Jussi Karjalainen
äänikirjan lukija Outi Vuoriranta
kesto 7 t 54 min

Eletään tulevaisuudessa, jossa on mahdollista matkata vaikkapa avaruuteen, jos elämä maapallolla tuntuu liian ankealta ja todellinen irtiotto tuntuu tarpeelliselta. Lea on juuri sellaisessa tilanteessa: parisuhde on päättynyt, eikä Aurora tunnu juuri Leaa kaipaavan. Ennemminkin Lea saa vihiä siitä, minkälainen osapuoli hän on ollut onnelliseksi luulemassaan suhteessa, eikä mielikuva ole mairitteleva.

Kun Lean silmiin osuu mainos matkasta Marsiin, ei päätöstä tarvitse kauan puntaroida. Eiköhän oman voiman löytämiseen tähtäävä retriitti ole erinomainen mahdollisuus irtautua sydänsuruista ja etsiä niin omaa itseä kuin suuntaa elämälle.

Ja niin Lea irtautuu huolistaan ja Maasta lähteäkseen ikimuistoiselle matkalle planeetalle, jota on "maankaltaistettu" jo hyvän aikaa. Kuvien lupaukset elvytetystä muinaisesta järvestä ja runsaasta kasvillisuudesta mielessään Lea liittyy osaksi sekalaista joukkoa, joka haluaa tehdä jotain erityistä.

Pian kuitenkin selviää, että mainokset ovat vain mainoksia eikä lupauksilla välttämättä ole katetta. Heti vieraalle planeetalle saavuttuaan reissujoukko joutuu huomaamaan, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Karussa ympäristössä on kauneudestaan huolimatta jotain pelottavaa varsinkin, kun ryhmän jäseniä alkaa kadota. Onko paluu kotiplaneetalle enää turvallinen tai edes mahdollinen? Mitä on oikein tapahtumassa?

Romaanin kuvaaman dystopisen tulevaisuuden ihminen on kovin tunnistettava tunnepuheineen kaikkineen. Tulevaisuuskuva syntyykin pienistä yksityiskohdista, jotka ovat tässä ajassa vieraita mutta riittävän tunnistettavia: maailma on muuttunut mutta ei mahdoton ymmärtää. Kertomus muistuttaa hienosti siitä, että ehkä meidän olisi syytä vaalia sitä, mitä jo on, muualle kurkottelemisen sijaan.

Hämärän lauluun rakentuu vetävää jännitettä trillerimäisen juonenkulun ansiosta. Runsas henkilöjoukko hieman hajottaa intensiteettiä, sillä kaikki henkilöt eivät näkökulmineen vedä puoleensa, ja loppuratkaisu on hitusen kädenlämpöinen vaikka sinällään ymmärrettävä. Joka tapauksessa tarina on kaikkine ulottuvuuksineen niin kiehtova, että sen soisi löytävän lukijoita laajemmalti myös heistä, joita scifi ei suuremmin houkuta. Itsekin lukeudun tuohon joukkoon.

Helmet 2026 -lukuhaaste: 26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Olisin voinut tyytyä varastamaan makupaloja elämääni aloittamalla uuden rajoja rikkovan harrastuksen, keskittymällä eläinsuojelutyöhön tai juoksemalla vieraissa aina Villen poissa ollessa. Olin kuitenkin niin kyllästynyt lintuhäkkiini, etten halunnut vain nuolla elämänsuolaa. Halusin purra, ahmia, niellä ja hotkia. Olin muuttunut kanarialinnusta korppikotkaksi. Ville ei kuitenkaan nähnyt muutosta. Hänelle olin edelleen kultaista tukkaa soljella niskassa pitävä perusnainen. Kurvit kunnossa ja päässä kosolti tervettä järkeä. Kuriton vain soveliaisuuden rajoissa. Niinpä päätökseni oli hänelle sokki. Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki Karisto 1999 kansi Pirita Syrjänen 199 sivua Virve Sammalkorven esikoisromaani Sinkkuleikki  oli minulle ilmestymisensä aikoihin elämys. Muistan, miten uppouduin romaaniin ja luin sen useamman kerran, koska jokin viihdyttävässä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti. Sinkkuleikki  on sittemmin kulkenut mukanani muutosta toiseen ja löytänyt aina paik...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...