Viimeisenä perjantaina ennen katoamistaan Xaskia käveli Naumin kanssa Viisjoen läpi. Auringonvalo pujotteli alas maan pinnalle lukemattomien puiden ja köynnöskasvien vehreiden kerrosten lomasta. Ilma oli lämmin ja kostea, vielä sateesta märkä aluskasvillisuus pyyhki paljaita jalkoja. Viiksiapinat rymysivät korkealla oksiston sokkeloissa ja säikäyttivät lentoon parven tuohtuneita kultasiipiä.
Viisjoen maailma on ihmeellinen ja ihastuttava. Hyväntahtoisesti hyrisevät leelia-kukkaset ovat kaiken keskipiste, ja niiden kukinta on muutaman kerran vuodessa kaikkia kiinnostava ilmiö. Tai melkein kaikkien: muualta saapunut Sona ei oikein ymmärrä, miksi kukista kohistaan niin paljon. Ei hän oikein ymmärrä Xaskiaakaan, joka opiskelee leelittareksi ja on varsin ärhäkkä tapaus. Toisaalta sekä Xaskia että tämän heila Naum kiinnostavat Sonaa suuresti.
Xaskia on paneutumassa leeliansa hoitamiseen, kun hän joutuu keskelle yllättävää hyökkäystä. Taikojen törmäys vie Xaskian loitsutodellisuuteen, joka on värikäs ja lumoava mutta samalla yksinäinen. Xaskia ei pääse omin avuin takaisin Viisjoelle, eikä hän myöskään pysty keskustelemaan omien ihmisten kanssa. Yllättäen kuitenkin nimenomaan Sona kykeneekin toimimaan Xaskian äänitorvena. Hän pystyy puhumaan kadonneelle ja Xaskia puolestaan pystyy näkemään, mitä Sona milloinkin puuhailee. Jälkimmäinen seikka tosin tuntuu jossain määrin kiusalliselta varsinkin, kun Sonan ja Naumin välit alkavat lähentyä.
Toisaalta kiusallisuuden tunne taitaa vaivata lopulta eniten muualta tullutta Sonaa. Xaskian ja Naumin suhde nimittäin on salliva ja siinä on tilaa muillekin. Olennaista on keskustella avoimesti siitä, mitä kukin haluaa ja missä kenenkin rajat ovat. Keskusteluja kukkasten kanssa kuvaakin paitsi utopistista maailmaa myös polyamorista suhdetta, jossa keskeistä ei ole omistava rakkaus tai sukupuoli vaan rakkaus ihmiseen.
Viisjoen maailma tuntui alkuun hieman vieraalta ja siksi kenties vei hieman aikaa päästä tarinan imuun. Kun maltoin keskittyä kertomukseen, huomasin kuitenkin viehättyväni niin taidolla rakennetusta utopistisesta miljööstä kuin myös henkilöistä, joissa on sopivasti tarttumapintaa ja jotain kovin tuttuakin. Vaikka romaanissa on paljon kauneutta, on siinä myös rosoja pelkoineen ja pelottavine ilmiöineen. Tuntuukin siltä, että Viisjoella vierailevan on mahdollista kohdata turvallisesti epävarmuuksia ja huolenaiheita ja kurkistaa samalla maailmaan, jossa on mahdollista rakastaa rajoitta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.