Siirry pääsisältöön

Aura Koivisto: Harhamat

Mutta nyt en halunnut surra sitä, sillä Tomas oli vierelläni ja Aberranian suurin suo oli ehjä ja kaunis, ja sillä hetkellä tunsin, miten katseeni myötä jokin minun sisältäni virtasi maisemaan ja jokin maisemasta virtasi minuun. / Se oli ihmeellinen tunne, aivan kuin yhtä aikaa olisin irronnut itsestäni mutta kiinnittynyt maisemaan, kuin koko ympärillämme oleva loputtoman monimuotoinen aapa olisi hyväksynyt minut osasekseen, kuin olisimme jotenkin merkillisesti puhuneet yhteistä kieltä, puhutelleet toisiamme ja iloinneet toistemme olemassaolosta.

Aura Koivisto: Harhamat
Into 2023
kansi Elina Warsta
äänikirjan lukija Rosanna Kemppi
kesto 8 t 25 min

Minäkertoja on uupunut. Hän on väsynyt jatkuviin tehokkuusvaatimuksiin ja työn alati kasvaviin odotuksiin. Hän pakenee nykymaailman vaateita Aberraniaan, paikkaan jota kukaan ei oikein edes muista. Aberrania on paikka, jossa voi vihdoin olla rauhassa. Ajatus palaamisesta työelämään kauhistuttaa kertojaa, mutta uudessa maailmankolkassa hän voi olla irrallaan työelämästä.

Tosin täysin eroon kaikesta kertoja ei pääse. Hänen täytyy käydä kaupungissa tapaamassa terapeuttiaan, joka pian havaitsee asiakkaansa voivan paremmin. Syytä muutokseen terapeutti ei tiedä, eikä hän ymmärrä lainkaan asiakkaansa kertomuksia erilaisesta maailmasta – ennemminkin hän kuittaa kaiken kuvitteluksi, hallusinoinniksi. 

Aberrania onkin paikka, jota ei järjellä täysin voi ymmärtää. Siellä asuu kimeerejä, joissa on paljon ihmismäisiä piirteitä mutta myös lintujen ominaisuuksia. Kimeerit ovat konkreettinen osoitus siitä, miten ihminen on lopulta osa luontoa.

Ihminen vain on unohtanut olevansa osa luontoa ja asettunut ennemminkin luomakunnan kuninkaaksi. Kaunista kuvaa romaani ei ihmisestä luo.

– Siinäpä se. Myötätuntoa ei aina pidetä tärkeänä, päinvastoin. Se voi rajoittaa ja mutkistaa elämää. Siitä jopa opetetaan pois, minä sanoin. – Tietenkään ei voi sanoa, että välinpitämättömyys olisi sinällään yleisesti ihailtu ominaisuus, mutta se voidaan selittää joksikin muuksi. Se on olevinaan realismia. ’Jalat ­maassa’ -olemista. Samalla välittämisestä ja huolenpidosta tehdään ­jotakin naurettavaa ja noloa. Myötätuntoa ilkutaan. Varsinkin jos se kohdistuu olentoihin, jotka eivät ole ihmisiä. Voi Ralph, olen ehtinyt saada siitä monta oppituntia.

Eettiset kysymykset on niin helppo kuitata ironialla. Nokkelalla sanailulla moraali saadaan kutistumaan moralisoinniksi. Ironiset ovat ”järkevällä tavalla” kovapintaisia. Kiltit ja hyvää tarkoittavat ovat typeryksiä.

Pidin kovasti Harhamien maailmasta ja siitä, miten hienosti luonto on siinä osa kaikkea. Toisaalta luulen, että vähempi osoitteleminen olisi tehnyt kertomukselle hyvää. Paikoin tuntui, että kerronta ajautui tarpeettoman saarnaavaksi. Samalla sitä kuitenkin ajautui pohtimaan, minkälainen olisikaan maailma, jossa ei olisi tarpeen kiirehtiä ja kilpailla ja juosta jatkuvan talouskasvun perässä.

Helmet 2025 -lukuhaaste: 2. Fantasiakirja.

Kommentit

  1. Onpa kiinnostava kirja, ja mennyt ohi minulta ilmestyessään. Luulisin, että olisin pari vuotta sitten tarttunut tähän hanakasti, koska pitkällä opintovapaalla ollessani tuli mietittyä paljonkin kiireen, suorittamisen ja ylipäänsä oravanpyörän järkevyyttä.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kuvio kirjassa, mutta osoittelevuus ei kuulosta oikein hyvältä. Huomaan nauttivani enemmän kirjoista, jossa lukijaa vähän haastetaan ymmärtämään rivien välistä.

    VastaaPoista
  3. Kun Aura Koivisto oli lapsi, hänen perheensä oli paljon esillä mediassa. Muistan ajatelleeni, että olisipa ihanaa asua Korkeasaaressa kuten Aura.
    Hänhän on kirjoittanut monta kirjaa ja minua erityisesti kiinnostaa lukea hänen tietokirjaversionsa Stellerin merilehmästä. Fantasiasta harvoin innostun ja jos pitää valita sen ja merilehmän väliltä, on valintani jälkimmäinen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...