Eräänä iltapäivänä, kun olin keksinyt jälleen jonkin omituisen vaatimuksen, joka liittyi koulutehtävieni täyttämiseen, sanoin äidilleni, että olin menossa tarkkailemaan tai keräämään – samantekevää mitä naurettavaa asiaa. Tietenkin olin matkalla tapaamaan Punaista Tyttöä ja olin erityisen onnellinen juuri sinä päivänä, sillä lahjani hänelle oli uskomattoman kaunis marmorikuula – sinistä posliinia. Milloinkaan en ollut nähnyt mitään sen kaltaista ja heti sen huomattuani halusin sen omakseni.
Annie John elää 1950-luvulla Antiguan kauniilla saarella ainokaisen lapsen hyvää elämää. Hän on vanhempiensa rakastama ja hellimä, hän menestyy koulussa, hänellä on ystäviä. Antiguan aurinko paistaa.
Paratiisi kuitenkin muuttuu, kun tyttö kasvaa. Viattomasta ja uteliaasta lapsesta alkaa muovautua varhaisteini, joka haluaa itsenäistyä ja kapinoida. Kahnauksia syntyy niin koulussa kuin kotona, ja Annie alkaa löytää nokkelia keinoja tehdäkseen asioita omalla tavallaan, ei siten kuin aikuiset ympärillä toivovat.
Samalla Annie kokee vierautta suhteessa niin itseensä kuin muihin. Jokin muuttuu, kun lapsuus jää taakse.
Romaanin antoisin elementti on äiti–tytär-suhteen eläminen: huolenpito ja hellyys muuttuvat vähitellen valvonnaksi ja erilleen kasvamiseksi. Niinhän sen kuuluukin mennä, mutta helppoa kasvaminen ei ole, sen romaani osoittaa nuoren ihmisen äänellä.
Vaikka Annie Johnin tematiikka ja miljöö ovat kiehtovia, en saa romaanista niin vahvaa otetta kuin ennakkoon monien kehujen myötä odotin. Ehkä rakenne ja toisaalta myös varsin toteava ja jopa virallinen tyyli pitävät yllä jonkinlaista etäisyyttä, enkä pääse niin lähelle nuorta päähenkilöä kuin toivoisin. Samankaltaisia kokemuksia oli muuten myös Kirjavinkkien Mikolla.
Jamaica Kincaidin esikoisromaanista muualla: Kirjaluotsi.
Sadan vuoden lukuhaasteessa Annie John kuittaa 1980-luvun.
Jostain muustakin blogista luin tästä kirjasta ja alkoi kiinnostaa. Sittemmin asia unohtui, joten mukava kun Kincaid tuli sinun blogissasi esille. Äiti-tytärsuhde aikuistumisen kynnyksellä erityisesti kiinnostaa ja myös miljöö ja aika. Tykkään lukea vanhempaa kirjallisuutta ajalta ennen kännyköitä. Niissä on jotain niin “huoletonta” ja “selkeää”. Kaipa se osin on nostalgian kaipuuta myös. Täytyypä katsella löytyykö kirjastostamme mitään Jamaica Kincaidilta (olen hieman epäileväinen).
VastaaPoistaMua jäi kuitenkin kiinnostamaan Kincaidin muukin tuotanto, vaikka en tästä ihan niin paljon innostunut kuin etukäteen odotin. Mutta tosiaan jotain nostalgisella tavalla huoletonta on ajassa ennen kännyköitä. Se kiehtoo.
PoistaMinä olin jo aivan valmis lukemaan Jamaica Kinkaidia, kun hänen piti tulla viime keväänä Helsinki Litiin, mutta se sitten jäi kotimaisen kaunon alle. Nyt täytynee paneutua uudelleen, kun Finlandian jälkeen aion valita vaihteeksi enemmän käännöskirjallisuutta.
VastaaPoistaOi, Finlandia-urakka olikin sinulla mittava. Hienon työn teitte raadin kanssa!
PoistaIhmettelin, miten tämä kuulostaa niin tutulta, ja sitten kävi ilmi, että tämä on julkaistu ajat sitten nimellä Katoava paratiisi. Olen siis lukenut kirjan joskus kauan sitten. Ehkä kirjoittanutkin siitä (en blogiini). Taidanpa lukea tuoreen suomennoksen Lucy.
VastaaPoistaLucyn luen varmaan minäkin jossain vaiheessa.
PoistaTämä teos on minulle ihan outo, mutta hauskaa, että vanhempaakin kirjallisuutta suomennetaan. Ilmestymisvuosi 1983 on erityisen hyvää vuosikertaa :D
VastaaPoistaKyllä, hauskaa saada vanhempaa kirjallisuutta uudelleen esille. ehkä juhlavuosi edesauttoi julkaisua? 😊
Poista