Tavallaan kaikki oli ollut kestämätöntä, suorastaan sietämätöntä. Toisaalta se oli kuitenkin ollut siedettävää, eikö vain? Koska tässähän hän oli. Vaikka oli myös olemassa tuttu, sumea tunne, jonka hän saattoi loihtia esiin aivan liian helposti ja joka sai hänet vakuuttuneeksi, ettei häntä ollut olemassa. Ensin se oli ollut kauhistuttavaa. Kuten jotkin päivät kaupungissa, jotka kuluivat jättämättä häneen jälkeäkään. Raskaat kesämyrskyt ulkona. Ne kerrat kun hän nyppi jalkojaan kunnes ne vuosivat verta, söi pussikaupalla porkkanoita kunnes voi pahoin – ja vain jatkoi syömistä. Lopulta pahoinvointi puristui kokoon. Ne yölliset tunnit joina kauhea kohtalo tuntui hirveän todelliselta, ainoalta mahdolliselta päätepisteeltä.
Alex mokaa. Ei hirvittävän pahasti mutta sen verran kuitenkin, että Simon käskee naisystävänsä poistua rantatalostaan Long Islandilla. Ehkä muutamaksi päiväksi, ehkä viikoksi, ehkä pidemmäksi aikaa. Ja Alex lähtee, vaikka hänellä ei ole mitään paikkaa, mihin mennä. Mutta eipä hänellä ole vaihtoehtojakaan. Toisaalta hän on varma, että ovi ei sulkeudu hänen perässään lopullisesti: onhan Simon pian järjestämässä juhlia, ja Alexin kuuluu olla niissä mukana.
Seuraa ajanjakso, jolloin Alex haahuilee paikasta toiseen. Samalla hän piileskelee joltakulta, jolla on vaatimuksia naista kohtaan. Niihin Alex ei kykene vastaamaan, eikä juuri muuhunkaan, sillä puhelin on hajoamaisillaan. Hänen täytyy käyttää kaikki tilaisuudet hyväkseen, löytää paikka jossa yöpyä, löytää keinot selviytyä aamusta iltaan ja sitten taas seuraavaan aamuun.
Alex suorastaan takertuu ajatukseen Simon tulevista juhlista. Niiden täytyy olla tilaisuus päästä takaisin rikkaan miehen luokse, juhlat tekevät päämäärättömästä haahuilusta vain väliaikaista.
Pidän Vieraassa kovin monesta asiasta. Ensinnäkin kertomuksen tunnelma on jäätävän vetävä: on kuin koko ajan kurkottelisi reunan yli, kuin jatkuvasti läsnä olisi jonkinlainen vaaniva vaara. Jo yksistään se vaatii jatkamaan lukemista.
Toiseksi Alex on päähenkilönä hurjan kiehtova. Hän ei ole mitenkään erityisen mukava tyyppi mutta silti hänelle toivoo hyvää. Hänen elämässään on aukkoja, joita ei tilkitä, ja hänessä on paljon selittämätöntä, jotain epämääräistäkin. Ja miten hienoa se onkaan!
Kolmanneksi pidän suuresti kerronnasta, jossa on jotain mystistä, sopivasti rivien väliin jättävää. Ihastelen oivalluksia, ihastelen sitä miten päällepäin merkityksettömiä tapahtumia sanoitetaan.
Emma Clinen romaani vei mukanaan, imaisi maailmaansa niin, että olisin halunnut kertomuksen vain jatkuvan yhä edelleen. Hieno, vaikuttava teos, joka teki minusta kirjailijan fanin. Clinen esikoisromaani Tytöt on muuten vielä lukematta.
Tämä on lukulistalla. Tytöt oli kyllä mahtava.
VastaaPoistaTytöt pitää ehdottomasti lukea!
PoistaIhan hyvältä kuulostaa. Varsinkin Alexin henkilökuvaus kiinnostaa.
VastaaPoistaAlex on henkilönä todella kiinnostava.
PoistaMinulle on jäänyt Clinen aiemmista kirjoista sellainen olo, että en ymmärrä jotakin oleellista. Aiheidensa puolesta ne ovat olleet kiinnostavia, mutta lukeminen on takunnut. (Tai ainakin sen edellisen kirjan kohdalla takkusi, ehkä kuvittelen Tyttöjenkin tehneen niin...)
VastaaPoistaTästä nyt kuitenkin aloin varovaisesti kiinnostua. Ehkäpä kokeilen äänikirjana :)
T. Maija/Kirjojen keskellä
Simon on siis ihan kuin taustahälyä kirjassa, ja Alex on yksin päähenkilö? Tytöt oli lukulistallani silloin taannoin, mutta jäi väliin kun tuli jo uudet kirjat. En oikein ole varma, onko tämä minun kirjani, ehkä tietynlaiseen fiilikseen.
VastaaPoistaHmm, kiintoisa asetelma! Ei ole tavallisesti sellaista, jota lukisin, mutta välillä voisi kokeilla jotakin "uutta" 😊
VastaaPoistaVähän tätä jo aiemmin pyörittelin, mutta en kuitenkaan ole tarttunut. Sittemmin olen huomannutkin tätä monen kehuvan siellä täällä, eli menee lukulistalle.
VastaaPoista