Ympärillä on yllättävän avaraa. Petäjät kohoavat kuin pylväät, ja joka puolella on kuusia, polvenkorkuisista teini-ikäisiä muistuttaviin pitkiin ja honteloihin puihin. Vierekkäin kasvaa nuori kuusi, ryhmyrunkoisia paksuja haapoja ja hopeanharmaa kelo luurankomaisine oksineen. Täällä voi opetella tunnistamaan, missä vaiheessa mänty muuttuu petäjäksi, petäjä lakkapäiseksi aihkiksi ja aihki hopeiseksi keloksi.
 |
| Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä: Metsä meidän jälkeemme Like 2019 271 sivua |
Tietokirjan tekijäkvartetti vie lukijansa metsään monia eri polkuja. Yksi polku vie katsomaan suomalaista metsää sellaisena, kuin se vielä joskus oli, toinen ohjaa tarkastelemaan niitä jälkiä, mitä ihminen ja metsätalous ovat jälkeensä jättäneet. Kolmannella polulla kulkija kuulee biopesusta ja metsään liittyvistä faktoista. Neljäs polku on oikeastaan risteys, sillä on aika valita, miten metsiämme kohdellaan.
Metsä meidän jälkeemme lähestyy suomalaista metsää silmiä avaavalla tavalla. Vaikka olen vuosia sitten oivaltanut metsän merkityksen itselleni virkistymis- ja rentoutumistarkoituksissa, ymmärrän tämän tietoteoksen äärellä, että tietämykseni metsästä on ollut kovin vajavaista. Ymmärrän, että kokemukseni luonnollisesta metsästä on hyvin toisenlainen kuin mitä se voisi olla, jos metsiä ei olisi hyödynnetty teollisuudessa niin runsaasti viime vuosikymmeninä. Ymmärrän, että suuria metsäalueita saa varsinkin eteläisessä Suomessa hakemalla hakea, sillä metsät on pääsääntöisesti pilkottu kovin pieniin palasiin.
Katson kirjan luettuani metsää uusin silmin ja osaan ehkä sittenkin ottaa osaa keskusteluun, jossa vastakkain ovat metsänsuojelijat ja metsiä hakkaavat. Onko asetelman pakko olla vastakkainen vai voisivatko eri tahot päästä yhteistyössä hyvään lopputulokseen?
Teos kuvaa vaikuttavasti ja paikoin ahdistavastikin sitä, millaisia päätöksiä metsätaloudessa on vuosien saatossa tehty ja miten ne ovat luontoon vaikuttaneet. Ääneen pääsevät yksilöt, jotka ovat kohdanneet lähiympäristönsä dramaattisen muutoksen: toinen mökkeilee liettyneen järven rannalla, toinen pakenee pohjoiseen etsimään oikeaa erämaata, kun sitä ei etelästä enää löydä. Yksilöiden kokemusten kautta nousee jotain yleistä, kokonaiskuvaa siitä, mistä on tultu ja mihin ollaan menossa.
Sixten Korkman valitsi Metsä meidän jälkeemme -teoksen tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajaksi. Korkmaniin vaikutuksen tekivät hyvä jäsentely, raikas kirjoitustapa ja kaunis kuvitus. Samoja seikkoja kiitän minäkin. Kirjassa painottuu metsänsuojelullinen näkökulma, mutta kirjoittajat eivät sorru paatokseen vaan argumentoivat vakuuttavasti ja painokkaasti. Teos on laadukas puheenvuoro suomalaiseen metsäpolitiikkaan, ja toivottavaa olisi, että se päätyy mahdollisimman monen lukijan käsiin – olipa lukija sitten metsäasiantuntija, metsänomistaja tai ihan tavallinen lähipuiston puista nauttiva kansalainen.
Helmet 2019 -lukuhaasteessa kuittaantuu kohta 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia.
Kirjasta muualla: Kirjavinkit.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.