Kirjakaapin kummitus

Niin lastenkamarin seinät kohoavat. Niistä rakentuu aurinkokirkko, muuri suojaksi Vienon ympärille, jotta hän voisi nähdä, ihastella, miten valo on kaunis, miten se kulkee ja väikkyy, häilyy, nuolee lattioille kullankeltaisia läikkiä. Ja kirkon sydämeen aukeaa musta huone, mustan huoneen ilma on mustaa samettia, pehmeää ja hyvää. Huone ottaa Vienon vastaan ja peittelee uneen, jota kukaan ei näe. Se on vain Vienolle tarkoitettu. Elina Annola: Luopuneet Teos 2024 kansi Sanna-Reeta Meilahti 331 sivua Minua viehättää se, miten esineet ja asiat voivat kantaa historiaa mukanaan. Ajatus siitä, miten erilaisissa esineissä voi olla jälkiä eri ihmisistä ja eri ajoista, on kiehtova. Elina Annolan Luopuneet -romaania lukiessani tulin usein ajatelleeksi ajan kulkua ja ihmisten jättämiä tiivistymiä paikkoihin, ja muistoja, tietenkin. Romaani kulkee kahdessa ajassa. 1950-luvulla elää Vieno perheineen talossa, joka on täynnä muistoja lapsuudesta ja ajasta, kun Vieno muutti kaupunkiin Pohjanmaalta ja e

Käännyn kyljelleni ja mietin saakohan äiti tällä kertaa tytön vai pojan, vaikka tiedän, ettei hän halua kumpaakaan. Ajattelen siskojani jotka eivät ole vielä sängyssä. He ovat heitelleet savikokkareita ulkohuussin päätyyn ja kun alkaa sataa, paakut pehmenevät ja muuttuvat mudaksi. Kaikki muuttuu joksikin muuksi, palaa takaisin jotakuinkin siksi mitä oli ennen. Claire Keegan: Kasvatti Tammi 2024 alkuteos Foster 2010 suomentanut Kristiina Rikman kansi  83 sivua Eräänä sunnuntaina Petal matkustaa isänsä kanssa kohti Wexfordia, Petalin äidin synnyinseuduille. He suuntaavat Kinsellan perheen luokse. Sinne Petalin on määrä jäädä joksikin aikaa – ainakaan hän itse ei tiedä, kauanko asuminen uusien tuttavien luona kestää. Olot uudessa kodissa ovat kovin erilaiset kuin lapsen varsinaisessa kodissa. Vähitellen Petal ymmärtää, että elämä voi olla toisenlaista kuin vanhempien luona, missä lapsia on paljon ja rahaa hyvin vähän. Vähä vähältä Petal myös ymmärtää, että Kinsellan perheen lämpimän pinna

Tällaisena aurinkoisena sunnuntaipäivänä, Saima ajattelee, koko Helsinki tuntuu hymyilevän. Eivät vain ihmiset, vaan itse kaupunkikin. Talojen ikkunoista leikkuvissa valoläikissä kaikuu lasten nauru, ja raitiovaunujen teräksiset kiskot iskevät ohikulkijoille iloisesti silmää. Saara Cantell: Tuulensuojaan Tammi 2024 kansi Laura Lyytinen 335 sivua Saara Cantellin Tuulensuojaan -romaanissa liikutaan kahdella aikatasolla. Nykyajassa Laura kohtaa valtavan pettymyksen, kun hän huomaa miehensä olevan eri linjoilla perheen perustamisesta. Samaan aikaan Kaislaniemessä, Lauralle ja hänen ukilleen tärkeässä kesäpaikassa, leviää kaivoshankkeen uhka. Seinäkellon viisarin naksahdus jää kaikumaan tuvassa. Laura on luullut turtuneensa lapsuudesta asti tutun kellon ääneen, mutta nyt se peittää alleen kaiken muun. Kellon huminan ja viisarin räpsähdysten vuoksi Lauralta on mennyt täysin ohi Henrin pari viimeistä lausetta. 1930-luvulla puolestaan elää apteekissa työskentelevä Saima, joka kohtaa elämänsä r

Kevään korvalla (ja toistuvien takatalvien keskellä) huomasin, että ajatus hitaasti liikkumisesta alkoi kiehtoa. Kun maa alkoi vähitellen paljastua, kävelin paljon ensin teillä ja viimein myös metsäpoluilla, kun niille pääsi pitkän talven jälkeen. Haaveilin vaellusreissuista ja näin silmissäni tunturimaisemat. Niinpä oli hyvä keskittyä kuuntelemaan kirjoja, joissa ollaan pyörämatkalla Etelä-Amerikassa, kävellään siellä täällä, samoillaan kansallispuistoissa ja marjastetaan hillasuolla. ********** Kaikkia pyörämatkojamme yhdistää yksi asia: vapaus. Suurin vapauden tunne syntyy siitä, että kaikki, mitä päivittäisessä elämässä tarvitsemme, mahtuu pyörän etu- ja takatarakkaan kiinnitettyihin pyörälaukkuihin. Vaatteet, hygieniatarvikkeet, ruoka ja juoma, ruuanvalmistusvälineet, jumppakuminauha, pieni määrä välttämättömimpiä pyöränkorjaus- ja huoltotarvikkeita sekä makuupussi, makuualusta ja teltta majoittumista varten. Kolmeen laukkuun mahtuu itse asiassa varsin paljon tavaraa. Mutta jos ta

Valkoinen maailma katoaa asteittain. Kevät tuoksuu ilmassa. Lumet tömistelevät alas puista, lintujen kuoroon tulee uusia ääniä ja tunturien laikukkailta rinteiltä lähdetään etsimään pakkasenpuremia rakkapuolukoita (talven jälkeen puolukanvarvuista löytyvät makeat marjat). Luonto on odotustilassa. Yli puoli vuotta kestänyt valkoinen aika on takanapäin, mutta vehreys pysyttelee yhä maanpinnan alla. Pohjoisessa kevät ei ole kukkien aikaa, se on liukuma lumenvalkoisesta harmaanruskean kautta raikkaaseen vihreään. Tytti Muurinen & Jenny Siivola: Pohjoisten tunturien atlas Sininen Jättiläinen 2023 143 sivua Jenny Siivola on kirjoittanut ja Tytti Muurinen kuvittanut teoksen Pohjoisten tunturien atlas , joka on viehättävä kokoelma tarinoita suomalaisista tuntureista. Tarinoita elävöittävät kauniit alkoholimustemaalaukset, joilla ilmennetään kirjan tuntureiden silhuetteja.  Kirjaan on valikoitunut 50 tunturia erilaisine tarinoineen. Mukana ovat itseoikeutetusti suomalaisille niin tutut Halt

Alkuvuosina yritin säilyttää sen vahvan tunteen, joka oli liittänyt minut Nicolasiin ja Teresaan. He olivat minulle nyt vielä välttämättömämpiä kuin silloin, koska he määrittivät, millainen halusin olla, syyn, miksi olin lähtenyt, ja ainoan syyn, miksi voisin palata. On piikkejä, jotka tekevät kipeää vasta silloin, kun niitä yrittää vetää ulos lihasta. Minun tapauksessani piikillä oli nuo kaksi nimeä. Gianni Solla: Ystävyyden oppimäärä Otava 2024 alkuteos Il ladro di quaderni  2023 suomentanut Helinä Kangas 248 sivua Ystävyyden oppimäärä on kertomus siitä, miten oppimattomasta sikopaimenesta tulee maineikas koomikko, jonka monologit viihdyttävät ihmisiä. Kaikki alkaa vuodesta 1942, kun pieneen Tora e Piccillin kylään Italiaan saapuu Mussolinin käskystä joukko juutalaisia peltotöihin. Heidän joukossaan on Nicolas, kaunis nuorukainen, jonka pahoinpitelyn osallistuu ontuva sikatilan poika Davide, romaanin minäkertoja.  Vaikka nuorukaisten välit eivät ole alkuun kovin lupaavat, he ystävyst

Mietin sitä, miten vuosikaudet olin omasta mielestäni aivan liian nuori äidiksi ja kaikilla tavoilla muutenkin sekaisin. Miten olisin muka voinut hoitaa lasta? Oli aikoja, jolloin en halunnut vaarantaa työrauhaani, ja oli toisia, jolloin taas pelkäsin, että minusta tulisi sellainen rupsahtanut kotiäiti, joka työntäisi kitiseviä lastenvaunuja eikä käyttäisi enää ripsiväriä. Kuka mieskään sellaisesta välittäisi? Ajattelin myös, etten haluaisi siirtää eteenpäin suvussani kulkevaa rikkinäisyyttä, puhumattomuutta ja kovuutta. Vain harvoin jos koskaan kyseenalaistin näitä mietteitäni, saatikka että olisin ymmärtänyt ajan rattaiden pyörivän piittaamatta siitä, mitä minä päässäni haudoin. Elin kuplassani, kunnes huomasin, että aika oli ajanut ohitseni ja saattoi olla jo liian myöhäistä. Saara Turunen: Hyeenan päivät Tammi 2024 kansi Sanna Mander 281 sivua Saara Turunen tarkastelee romaanissaan Hyeenan päivät  lapsettomuutta, lapsen saamisen ristiriitaisuutta ja lapsettomuushoitoja mutta myös t

  Hän kiskoi puhelinkioskin ovea auki mutta epäröi astua sisään. Koppi oli aivan betonilaiturin reunalla vedenrajassa. Ingaa huimasi niin kuin ensimmäisinä viikkoina yliopiston aulassa, käytävillä, luentosaleissa ja ruokalassa, uuden työpaikan kahvihuoneessa, hääpäivänä kirkon käytävällä, synnytysosaston yhteismakuusalissa, uusissa paikoissa ja rooleissa, joihin hänen piti yhtäkkiä solahtaa ja olla jotakin: luonteva, varma, osaava, pätevä. Osasiko hän olla edes Inga? Siksikö rakastaminenkin oli niin vaikeaa? Siksikö hän kaiken aikaa kaipasi? Itseäänkö hän ikävöi, tukevasti jalat maassa seisovaa, itsevarmaa Ingaa? Olisiko hän voinut astua puhelinkoppiin, nostaa luurin, kysyä ja saada lasikopin sisältä vastauksia? Saariko hänelle olisi vastannut, sekö hengitti puhelimen toisessa päässä? Vaiko Anna kaukaa menneisyydestä? Katja Kaukonen: Pitkä ikävä WSOY 2024 kansi Satu Kontinen 285 sivua Katja Kaukosen Pitkä ikävä vie erikoiseen ympäristöön: romaani nimittäin sijoittuu Örön linnakesaarell