Kirjakaapin kummitus

"Pirriween alakoulun oppilaiden vanhemmat olivat häkellyttävän ihastuneita naamiaisiin. Tavallisessa visailuillassa ei ollut heille kylliksi. Rouva Ponder tiesi saamansa kutsun perusteella, että joku valopää oli keksinyt tehdä tilaisuudesta Audrey ja Elvis -visailun, mikä tarkoitti sitä, että kaikkien naisten oli pukeuduttava Audrey Hepburniksi ja miesten Elvis Presleyksi. (Se oli osasyy siihen, että rouva Ponder oli kieltäytynyt kutsusta. Hän oli aina kammonnut naamiaisia.) Vaikutti siltä, että useimmat osallistujista olivat saaneet innoituksensa Audrey Hepburnin elokuvasta  Aamiainen Tiffanylla.  Kaikilla naisilla oli pitkä musta puku, valkoiset hansikkaat ja kaulaa myötäilevä helmikaulakoru. Miehet puolestaan olivat valinneet esikuvakseen Elviksen kypsässä iässä. Kaikilla oli hohtavanvalkoinen haalari, säihkyviä jalokiviä ja avara kaula-aukko. Naiset olivat kauniita. Miesparat näyttivät pelkästään naurettavilta." Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet (WSOY 2015) Alku...

"Asia siis oli niin. Hirka oli syntymästään viallinen, koska ei osannut syleillä. Hän oli sokea Mahdille. Häneltä puuttui se, mikä kaikilla muolla oli. Hän oli Voimaton. Hännätön." Siri Pettersen: Odininlapsi (Jalava 2015) Norjankielinen alkuteos Odinsbarn  2013 Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist 614 sivua Siri Pettersenin fantasiaromaani Odininlapsi  tutustuttaa Hirka-nimiseen tyttöön, joka saa viisitoistavuotiaana kuulla olevansa poikkeava. Hän on ihminen, odininlapsi, hännätön olento, jonka olisi pitänyt pysyä omassa maailmassaan tai kuolla jo vauvana. Suojelevan isän ansiosta Hirkan suuri erilaisuuden salaisuus on kuitenkin säilynyt, ja Hirka on asunut Elveroassa kuin kuka tahansa muukin yminmaalainen. Sitten yhteisön nuorten on määrä osallistua Riittiin, jossa tulee osata syleillä maata. Hirka tietää, että hän ei tekoon kykene, ja aika käy vähiin. Odininlapsi sijoittuu kylmään Pohjolaan. Luonto on tärkeässä osassa, sillä paitsi että Hirka nauttii luonnon läheisyyde...

"Äänensävy oli tunnusteleva ja Norma säikähti sen vaikutusta. Vaikka kihinä päänahassa muistutti vieressä seisovan miehen olevan uhka, hän halusi kuulla, mitä Lambertilla oli kerrottavana Reijo Rossista ja hänen teki mieli tarttua Lambertin tarjoukseen, tuskin yhdestä lasillisesta olisi haittaa; mutta heti kun ajatus oli vilahtanut hänen päässään, hän tunsi hiusjuurten kiristyvän kuin ne tukistaisivat häntä ja se palautti hänet järkiinsä." Sofi Oksanen: Norma (Like 2015) 304 sivua Sofi Oksasen romaani kantaa päähenkilönsä nimeä. Norma on nainen, joka on juuri menettänyt äitinsä ja jolla on kannettavanaan erikoinen salaisuus hiuksissaan. Tuon salaisuuden myötä Norman hiukset ovat kuin teoksen merkittävä sivuhenkilö: ne kertovat kantajalleen viestejä, varoittavat ja rauhoittavat. Kun tarina alkaa, on Norman äiti juuri kuollut heittäydyttyään metron alle. Onko selitys kuitenkaan niin yksinkertainen? Norma alkaa selvittää, mitä oikein tapahtui, ja päätyy keskelle omituista...

"Illalla parvekkeet olivat täynnä ihmisiä, ja ne, joilla ei ollut omaa parveketta, menivät ystäviensä tai tuttaviensa luo. Me asuimme yhdeksännessä kerroksessa, josta näki pitkälle. Vanhemmat auttoivat lapsiaan näkemään paremmin ja nostivat heidät syliinsä: katso ja muista. Samat ihmiset jotka valvoivat reaktorin toimintaa, insinöörit, fysiikan opettajat, siellä he seisoivat parvekkeella mustan saastepilven keskellä juttelemassa, hengittämässä, ihailemassa näkemäänsä. Jotkut olivat tulleet autoilla tai polkupyörillä kymmenien kilometrien takaa. Emme tienneet, että kuolema voi olla jotakin niin kaunista." Ei ole mikään yllätys, että kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaneen Svetlana Aleksijevitsin teoksia varattiin kirjastosta saman tien roimasti. Ei siis toivoakaan saada Aleksijevitsin teoksia pian luettavaksi varsinkaan, kun kustantajankin (Tammi) painokset kuuluvat olevan tällä erää lopussa. Niinpä olikin ilahduttavaa huomata, että Yle toi pikaisesti Areenaan kuultavaks...

"Toisille voi keksiä järkevän selityksen, mutta itseään ei voi pettää. Tässä mielessä romaanin kirjoittaminen ja täyden maratonin juokseminen muistuttavat kovasti toisiaan. Kirjailijalla on hiljainen, sisäinen motivaatio, eikä hän etsi näkyvää hyväksyntää ulkopuoleltaan." Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (Tammi 2011) Japaninkielinen alkuperäisteos Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto 2007 Käännetty englanninkielisestä laitoksesta What I Talk About When I Talk About Running Suomentanut Jyrki Kiiskinen 175 sivua Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on jotain aivan erilaista verrattuna kirjailijan aiempiin lukemiini teoksiin. Poissa on maagisuus, poissa on outous, tilalla on arkipäiväinen realismi ja kirjailijan henkilökohtaisuus. Teoksessa esillä on kirjailija itse, kirjoittamisen aikaan lähes kuusikymppinen japanilaismies, joka juoksee. Lisäksi hän kirjoittaa, ja teoksessa onkin kyse paitsi juoksemisesta, myös kir...

Hiljaista, kovin hiljaista on ollut blogissani viime aikoina. Epätavallisen hiljaista, kun vertaa normaaliin menoon, mutta luotan siihen, että jossain vaiheessa taas virkistymme, sekä minä että blogi. On ollut kiirettä monenlaista, perhe-elämää uhmaikää tapailevan taaperon sekä muiden perheenjäsenten kanssa ja ihan klassista syysväsymystä. Sitä muuten tuntuu olevan ilmassa yleisemminkin, niin moni on viime aikoina huokaissut, että kylläpäs väsyttää. Minua on väsyttänyt niin, että lukeminen on viime aikoina jäänyt hyvin, hyvin vähäiseksi. Mutta uskon siinäkin suhteessa elämän jossain vaiheessa virkistyvän, stressiä en suostu lukemisistani tai lukemattomuuksistani ottamaan. Mutta: miltäs näyttääkään vuoden kolmas neljännes koostettuna? Arvostelukappaleita tulin lukeneeksi epätavallisen paljon, lähes puolet luetuista kirjoista. Kirjastolainoja luin kahdeksan kappaletta, enkä kirjaston omaisuuteen olisi kajonnut noinkaan paljon, ellen olisi ilokseni löytänyt kirjastostamme e-kir...