Tumma farmari oli pysäköinyt leipomon takapihalle. Auton sisävalo syttyi oven avautuessa. Ulos astunut hahmo käveli leipomon ovelle. Kaikki auton lamput vilkuttivat pari kertaa, kun ovet lukkiutuivat hahmon perässä. Anders. Pian Sigrid näki valojen syttyvän sisällä rakennuksessa. Kotoisa kajo. Hän pystyi kuvittelemaan, miten Anders laittoi taikinan nousemaan. Täsmälleen sopivan lämpöistä vettä ja maitoa. Hiivaa. Suolaa. Siirappia. Hunajaa tarkasti valitulta viljelijältä, jonka mehiläiset hakivat mettä suon kukkasista, suopursuista ja myrteistä. Monen eri viljalajin jauhot seulottiin valtavaan rosteritiinuun. Ja puolukkaa. Totta kai Anders leipoisi suosittua Westin-limppua, joka pysyi tuoreena ja mehukkaana monta päivää. Paljon aikaa luonnossa viettäville ihmisille ei mikään muu leipä kelvannut. Viipale Westin-limppua, päälle maksapasteijaa ja juustoa. Siitä oli tullut klassikko. Jotkut laittoivat kyllä mieluummin falumakkaraa leipänsä päälle – oli siis olemassa kaksi koulukuntaa –, mut...