Kirjakaapin kummitus

Me autamme tarvittaessa oliivien kanssa, mutta nyt istumme autossa matkalla sienijuhlille. Feste e sagre , pääsääntöisesti ruokaan liittyvät kyläjuhlat, tuovat oman herkullisen lisänsä Toscanan syksyyn. Monella pikkukylällä on oma juhlansa, joka keskittyy esimerkiksi kastanjoihin, viinirypäleisiin, villisikaan, pici -pastaan tai vaikka valkoiseen tryffeliin. Kyläjuhlista kannattaa kysellä paikallisesta turistitoimistosta ja pitää toki myös omat silmät auki, sillä mainosjulisteita näkyy usein katujen varsilla ja valotolppiin kiinnitettyinä. Marja Vesala: Vuosi Toscanan kukkuloilla WSOY 2022 kansi Satu Kontinen 252 sivua Marja Vesala kertoo omakohtaisessa esikoisteoksessaan vuodesta Italiassa. Hän ihastui lomamatkoillaan Italiaan ja päätti lopulta miehensä kanssa irtautua suomalaisesta arjesta ja asettua vuodeksi Toscanaan. Alkuun yritykset löytää työtä Toscanasta tuntuvat toivottomilta. Moni ovi sulkeutuu nenän edestä, mutta viimein mahdollisuus avautuu: talonvahdin paikka johtaa suomal...

Täällä meri on kaikkialla. Se on elinehto. Vedessä navigoiminen ja sieltä elannon hankkiminen ovat taidoista tärkeimmät. Kun nousemme ylös kohti Jäämerta, Tenojoki muuttuu pikkuhiljaa lahdelmaksi, sen jälkeen vuonoksi ja lopulta mereksi. Petra Rautiainen: Meren muisti Otava 2022 kansi Tuomo Parikka 208 sivua Aapa lentää Floridasta valtameren ylitse kotiseudulleen. Norjan Ruijassa häntä odottavat muistot ja harvat jäljelle jääneet sukulaiset. Siellä on kylä, jonka "horisonttia hallitsee ison nisäkkään luuranko". Meri on läsnä joka paikassa mutta se ei ole romanttinen mysteeri vaan jokin, joka on sekä tuonut että vienyt. Romanttista mysteeriä ei muutenkaan lukijalle tarjoilla. Maisema on karu, ihmisten välisistä suhteista puuttuu iso annos lämpöä. Tarinaa vie eteenpäin salaisuus, kysymys siitä mitä oikein tapahtui silloin, kun päähenkilö oli niin nuori, että kaikki oli vielä edessäpäin. Romaanin nykyhetkessä eletään 1980-lukua. Se on ajankohtana oivallinen valinta: Norjassa heh...

Vien muistikirjan, tai sen mitä siitä on jäljellä, matkalaukkuun. Se mahtuu hyvin leveään sivutaskuun. En tarvitse sitä enää tällä matkalla. Kun istun nojatuolissa matkalaukku kaatuu. Säikähdän kkolahdusta; on painettava pitkään viimeisen muistikirjan kansilehteä ennen kuin aloitan. Se on taikuutta, jolla saan tulevat sanat pysymään paikallaan, etteivät ne karkaa minnekään mistä niitä olisi vaikea löytää takaisin. Riitta Jalonen: Omat kuvat Tammi 2022 kansi Laura Lyytinen 164 sivua Kirjailija Riitta Jalonen on ilmoittanut lopettavansa kirjailijan työnsä. Niinpä luen Omat kuvat -romaania eräänlaisena fiktiivisenä jäähyväiskirjeenä. Ja kaunis jäähyväiskirje se onkin. Kirjailija muistelee mennyttä, pohtii lapsuuttaan, katselee nykyhetkeä. Muistot ovat vahvasti läsnä, niin on myös kirjoittaminen. Minäkertoja pohtii kirjailijuuttaan ja sitä, miten omista kokemuksista tuli osa omaa tuotantoa, miten pienet hetket ja havainnot johtivat kohti kokonaisia teoksia. Olen yrittänyt kulkea fiktiivist...

Menen kellariin hakemaan maitotölkkini, kävelen ylös keittiöön, kaadan mukiin lopun maidon ja lämmitän sen mikrossa. Piilotan tyhjän maitotölkin pahvinkeräyslaatikon pohjalle. Odottaessani maidon lämpenemistä poimin paperinkeräysastiasta ajankuluksi lehden. Käteeni osuus ilmoitusosa. Se outo ilmoitus pojasta, joka tarvitsee apua Ranskaan. Luen sen uudestaan, hitaammin tällä kertaa.  Emma Hamberg: Je m’appelle Agneta WSOY 2022 ruotsinkielinen alkuteos  Je m’appelle Agneta 2021 suomentanut Saara Kurkela kansi Kristin Lidström 343 sivua Emma Hambergin hyvän mielen romaani Je m’appelle Agneta  vie Ruotsista Ranskaan. Päähenkilö Agneta saa tarpeekseen tympeäksi muuttuneesta elämästään: lapsilleen hän on vain säästöpossu ja puolison terveysintoilu on ajanut naisen siihen tilanteeseen, että hänen täytyy piilotella kiellettyjä ruokatuotteita milloin missäkin. On siis irtioton aika. Agneta bongaa lehdestä erikoisen ilmoituksen, jossa etsitään apua Ranskan Provenceen ”isolle pojal...

Eläinten näkökulma – se, että eläin havaitsee ja mitä hän havaitsee – tönäistäänkin liian usein jaetusta tietoisuudesta ulos. Havaitsevaa eläinsubjektia ei siis haluta tunnistaa, muistaa, saati todentaa. Tämä taas mahdollistaa väkivaltaisen hyödyntämisen jatkumista. Väitän, että samalla kyseenalaistuu ihmiselle tyypillinen subjektiviteetin muoto – inhimillisyys. Ihminen, joka ei havaitse elämän subjektiviteettia, menettää jotain olennaista omastaan. Elisa Aaltola: Esseitä eläimistä Into 2022 kannen suunnittelu Laura Noponen (viimeistely Tiia Javanainen) 256 sivua Filosofi Elisa Aaltola kirjoittaa eläimistä tavalla, joka ravistelee. Hän tarkastelee yhdeksässä tekstissään omaa eläinsuhdettaan ja laajentaa katsantoaan yhteiskunnalliselle tasolle myös. Esseissä pohditaan esimerkiksi siten, millä tavoin maailmassa oikeutetaan eläinten kärsimys; miten esimerkiksi lihansyöjät perustelevat itselleen sitä, että lihaa nyt vain syödään. Esseissä kohdataan niin luonnonvaraisia eläimiä kuin teollis...

Ajatukset liian levottomina suljin kännykän ja yritin rauhoittua. Olet merellä , hoin itselleni. Navakka tuuli oli luonteessa, vene puski itsensä aallon pohjalta seuraavalle. Nojauduin taaksepäin, viistin veden pintaa, tunsin pisaroiden kylmän kosketuksen kasvoillani. Vatsalihakset jännittyivät, hauis supistui vetämään skuuttiköyttä kireämmälle. Aallot taistelivat kalliorantaa vasten paiskautuen aina uudelleen ja uudelleen sen seinämään. Merisumu oli nousemassa, eikä harmaan taivaan ja meren välillä erottunut enää horisonttia. Näkyi ainoastaan pehmeä äänettömyys, joka soi hetkeksi unohduksen ja lohdun.  Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän WSOY 2022 213 sivua Eetu on vaikeassa elämäntilanteessa. Äiti on kadonnut muutama kuukausi aiemmin uintireissullaan, isä on hiljaa ja muissa maailmoissa, pikkusisko Isla on aloittamassa koulun. Eetun pitäisi jaksaa lukio-opintojen alku samalla, kun oma elämä on nyrjähtänyt sijoiltaan. Rakas harrastus, kilpapurjehdus, on pitänyt lopettaa ja ...

Sitku saavutan tuon ja tuon, asiat saattavat olla paremmin. Kunhan jaksan vielä tämän, on kaikki taas hyvin. Kun korjaan tämän, näen tuon mutkan taakse tai kiipeän nuo esteet, löytyy uusi maisema, jonne kannattaa pyrkiä. Sateenkaaren päässä sanotaan olevan aarre – ehkä jos vaihdan auton, puolison tai työpaikan, elämä on parempaa? Onnellisempaa? Anni Turpeinen: Aina ei tarvitse jaksaa Otava 2022 kansi Satu Kontinen 264 sivua Anni Turpeisen kirja Aina ei tarvitse jaksaa  on suunnattu kiireisille suorittajille, jotka ovat ehtineet väsähtää oravanpyörässä juoksemiseen. Teos pohjautuu kirjoittajan omiin kokemuksiin sekä haastatteluihin, joissa avataan muiden väsyneiden tarinoita. Esikoisteos on helppotajuinen ja selkeä. Jäsentely toimii hyvin: ensin ollaan matkalla kohti väsymistä, sitten havahdutaan väsymysoireisiin ja lopuksi etsitään keinoja väsymyksestä selviämiseen ja siltä suojautumiseen. Välttämättä ajatukset ja vinkit eivät ole asiaan jo perehtyneelle kovin uniikkeja. Ne on kuit...

Enná ja isa olivat löytäneet hänet poronsa vierestä istumasta. He olivat kysyneet, mitä oli tapahtunut, mutta hän ei ollut pystynyt vastaamaan. Hän puristi pientä korvanpalaa lapasensa sisällä. Veri oli hyytynyt, mutta untuvista karvat olivat yhä pehmeitä. Hän ei näyttänyt sitä heille, ei edes sitten kun he kiihtyneinä totesivat ”sen paskiaisen” vieneen korvat, toisen kokonaan ja toisesta puolet. Korvamerkillä saattoi todistaa auton alle jääneen tai pedon tappaman poron omakseen. Tätä korvaa ei kukaan saisi. Hänen Nástegallunsa oli kuollut. Ann-Helén Laestadius: Varkaus S&S 2022 alkuteos Stöld  2021 suomentanut Laura Kulmala ulkoasu ja taitto Iida Pohjolainen 510 sivua Kiinnitin Ann-Helén Laestadiuksen romaaniin Varkaus  huomiota jo viime keväänä. Romaani kävikin jo kertaalleen kirjastosta lainassa, mutta en ehtinyt siihen tarttua lainkaan ennen kuin eräpäivä oli jo käsillä. Sitten huomasin Instagramista muutamia ylistäviä arvioita ja ei muuta kuin uudelleen kirja varaukse...

Pikkuhiljaa minusta tuli äidin rinnalla päivystävä hahmo. Äiti oli tekemisissään ja sanomisissaan määrätietoinen. Siinä missä sairaus oli muuttanut isän ujoksi ja hiljaiseksi, äidin roihua se lisäsi. Äiti ei todellakaan jäänyt arjen tilanteissa eteiseen pyörimään vaan teki näyttäviä sisääntuloja karmit kaulassa. Häntä ei pidätellyt mikään. Hanna Jensen: Äitini muistina – Toinen kierros Siltala 2022 kansi Dog Design 220 sivua äänikirjan lukija Vera Kiiskinen kesto 9 t 16 min Hanna Jensen toimi isänsä muistina tämän sairastumisesta menehtymiseen saakka. Vain muutama vuosi isän poismenon jälkeen käy ilmi, että uusintakierros on edessä: myös äidillä todetaan muistisairaus. Hanna Jensen ryhtyy äitinsä omaishoitajaksi ja kertoo kokemuksistaan omakohtaisessa tietokirjassaan. Jensenin yllättää se, että vaikka hän on jo huolehtinut muistisairaasta isästään, ei hän lopulta tiedä paljoakaan. Hänelle selviää, että jokainen muistisairas on yksilö, joka oireilee omalla tavallaan. Kokemustensa ja hav...

Per tarttui hänen käteensä, samaan käteen, josta oli päästänyt irti, kun he olivat maanneet puun alla. Niin he seisoivat edessään meri, joka nousi ja laski. Aallot kulkivat rannalta toiselle, ne saattoivat liikkua paikasta toiseen, sinne missä oltiin nyt ja sinne missä oli oltu. Karin Erlandsson: Koti. Romaani S&S 2022 ruotsinkielinen alkuteos Hem  2021 suomentanut Katariina Kallio Kansi Fredrik Bäck, kannen maalaus Jonas Wilén, Vägen hem 287 sivua Joskus joidenkin kirjojen äärellä käy niin, että niihin ihastuu heti ensi riveiltä lähtien. Niin minulle kävi Karin Erlandssonin romaanin Koti  äärellä: jokin vei mukaansa heti alussa ja ote piti loppuun saakka. Koti  on ihana romaani. Sitä lukiessa teki mieli pidätellä hengitystä ja toivoa, että kirja ei ihan vielä loppuisi. Että sen maailmassa saisi pysytellä vielä vähän aikaa. Karin Erlandssonin teos lähtee liikkeelle 800-luvulta. Lian tarina käynnistää kokonaisuuden, joka luo silmäyksiä ahvenanmaalaisten naisten ja last...