Markus Zusak: Kirjavaras

"Paras kuitenkin ehättää myöntämään, että ensimmäisen kirjan jälkeen tuli melkoinen tauko ennen toisen kirjan varastamista. Lisäksi kannattaa muistaa, että ensimmäinen varastettiin lumesta, toinen tulesta. Unohtamatta sitä, että tyttö sai kirjoja myös lahjaksi. Kaikkiaan hän omisti neljätoista, mutta hänen omasta mielestään hänen tarinansa muodostui pääasiassa kymmenestä."

Markus Zusak: Kirjavaras (Otava 2008)
Englanninkielinen alkuteos The Book Thief 2005
Suomentanut Pirkko Biström
556 sivua

Kirjavaras on ollut viime aikoina vahvasti esillä blogeissa, sillä tämän kuun alussa tuli ensi-iltaan kirjan pohjalta tehty elokuva. Minun hyllyssäni romaani on lojunut jo jonkun aikaa, ja ajattelin, että siihen on hyvä tarttua nyt, kun elokuvakin on juuri ilmestynyt. Jossain lukemisen vaiheessa ajattelin, että en ehkä halua katsoa elokuvaa, koska koin jo kirjankin niin surulliseksi. Mutta sitten mieli muuttui, ja nyt tuntuu, että kirjan tapahtumien näkeminen valkokankaalla sittenkin kiinnostaa.

Kirjavarkaan päähenkilö on nuori tyttö, Liesel, joka on tarinan alussa junassa äitinsä ja veljensä kanssa. Äidin poliittinen tausta on arveluttava, ja lapsia ollaan viemässä sijaisperheeseen. Matkalla pikkuveli kuitenkin kuolee, ja hänet haudataan jäiseen maahan. Lumen seasta Liesel nappaa mukaansa ensimmäisen kirjansa, Haudankaivajan käsikirjan. Hän ei osaa lukea, mutta kirjan merkitys koostuukin hänelle alkuun aivan muusta kuin sanoista: kirja merkitsee hänelle viimeistä kertaa, kun hän näki äitinsä ja veljensä.

Tyttö oli kirjavaras vailla kirjojen sanoja.

Sijaisperheessä ovat mama Rosa ja papa Hans. Mama on paha suustaan, kiroaa ja noituu, mutta kuitenkin taustalla on rakkaus läheisiin. Papa on vakaa peruskallio, joka on läsnä joka yö, kun Liesel herää painajaisiinsa. Papan avulla Liesel oppii viimein lukemaan. Himmelstrasselle saapuu myöhemmin myös juutalainen Max, jota piilotellaan talon kellarissa. Maxin kanssa Liesel jakaa sanat ja lukemisen. Naapurin Rudy, jolla on sitruunankeltaiset hiukset, on Lieselin paras ystävä.

Kirjassa kuvataan elämää natsi-Saksassa, jossa edellinen sota on tuoreessa muistissa ja jossa aate jakaa perheitä. Nuorempi Hans on vannoutunut natsi, joka pitää isäänsä, papa Hansia, pelkurina. Isä kuitenkin osoittaa suurta ihmisyyttä, kun kaupunkilaiset kokoontuvat katsomaan nälkiintyneiden ja murrettujen juutalaisten marssittamista kaupungin halki. Papa auttaa kaatunutta vanhusta tilanteessa, josta seuraa pelkoa ja raskaita päätöksiä. Samalla tavoin Liesel osoittaa omaa humaaniuttaan myöhemmin.

Sodan ja vainojen keskellä paljastuu ihmisen halu elää ja selviytyä. Samalla henkiin jääminen voi kuitenkin aiheuttaa suurta tuskaa.

Monessa blogissa on kiitelty romaanin kertojaratkaisua, ja siitä minäkin pidin. Kertojana on itse Kuolema, josta muodostuu teoksessa inhimillinen kuva. Kuolema rakastaa värejä ja kiertää keräämässä sieluja. Kerronta pitää lukijaa hyvin otteessaan, sillä lukijalle annetaan aika ajoin vihjeitä tulevasta:

Se oli vain pieni hetki, mutta enteili tulevia vaikeuksia.

Kertoja kuvaa asioita hyvin viehättävällä tavalla ajassa, jossa ei ole juuri mitään viehättävää.

Kun olin päässyt loppuun, taivas oli keltainen kuin palava sanomalehti.

Romaanissa on kysymys monesta tärkeästä asiasta. Yksi merkittävä asia, jota ei sovi unohtaa, on sanojen voima.

Natsien ajan kauheuksista on kerrottu paljon. Mutta voiko niistä kertoa koskaan liikaa? Kirjavaras on mielestäni hyvä lisä toisesta maailmansodasta kertovaan kirjallisuuteen, koska me tarvitsemme muistutuksia siitä, mitä on tapahtunut voidaksemme estää historian toistumisen. En kuitenkaan hurmioitunut romaanista niin paljon kuin odotin, vaikka teoksesta keskivertoa enemmän pidinkin.

Ihminen sodassa -haasteessa etenen tämän kirjan myötä majuriksi.

Kirjavarkaasta on pidetty paljon, mutta seuraavista löytyy myös vähemmän innostuneita arvioita: Sara, Joana, Susa, Salla, Katri, Eerika ja Annami. Lisäksi moni muu on teoksesta kirjoittanut.