Eowyn Ivey: Lumilapsi

"- Tyttö. Tehdään siitä pieni tyttö, Mabel sanoi.
- Mikäs siinä.
Mabel polvistui muotoilemaan alaosaa hameeksi, joka levittyi lumitytöstä. Hän luisutti käsiään ylöspäin, vuoli pois lunta ja kavensi luomusta, kunnes se muistutti pientä lasta. Seisomaan noustessaan hän näki Jackin käyttelevän linkkuveistä.
- Noin, Jack sanoi ja perääntyi. Valkoiseen lumeen oli veistetty täydelliset, suloiset silmät, nenä ja pienet, valkoiset huulet."

Eowyn Ivey: Lumilapsi (Bazar 2013)
Englanninkielinen alkuteos The Snow Child 2012
Suomentanut Marja Helanen
415 sivua

Eowyn Iveyn esikoisromaani Lumilapsi on herättänyt hurmioituneita huokauksia monissa blogeissa, ja niinpä oli minunkin kirjaan tartuttava. Ja löysin ihastuttavan tarinan, joka herätti eloon 1920-luvun maagisen Alaskan!

Romaanin päähenkilö on Mabel, joka on muuttanut miehensä Jackin kanssa Alaskaan aloittaakseen alusta. Viisikymppinen pariskunta on aikanaan halunnut oman lapsen, mutta toive ei ole täyttynyt. Alaskaan Mabel pakenee kysymyksiä ja ihmisiä, etsii omaa rauhaa ilman ystäviä ja naapureita. Kylmyys ja elannon hankkimisen vaikeus yllättävät, eikä ilon hetkiä ole paljon. Sitten, eräänä iltana, Mabel on yllättäen ulkona ja ehdottaa miehelleen lumiukon tekemistä. Lumiukosta muovautuu lopulta luminen, kaunis tyttö.

Seuraavana aamuna lumitytöstä on jäljellä vain möykky ja sen lapaset ja huivi ovat kadonneet. pian Mabel ja Jack havaitsevat, että pihapiirissä liikkuu pikkuinen tyttö, joka ilmestyy ja sitten taas katoaa hiljaa kuin aavistus. Tyttö on niin mystinen, että hänen olemassaoloaan tulee epäilleeksi. Epäilyjen kohteeksi joutuu myös Mabel, joka kertoo erikoisesta lapsesta Estherille, jonka kanssa hän on yllättäen ystävystynyt:

"Ei ole tarkoitus puhua läpiä päähäni, Mabel, mutta tämä ei ole mikään helppo asuinpaikka. Pitkät talvet ja toisinaan se alkaa rassata. Täällä puhutaan mökkihöperyydestä. Sitä on allapäin, kaikki on vinksallaan, ja joskus mieli alkaa tehdä tepposiaan." Esther ojensi kätensä pöydän yli Mabelin kädelle. "Sitä alkaa nähdä pelottavia näkyjä... tai jotain sellaista, mitä on aina toivonut."

Mutta ei tyttö ole aave, hän on Faina. Hän saapuu Mabelin ja Jackin luokse sattumanvaraisesti yhä uudelleen kadotakseen taas sitten metsän uumeniin. Hän tuo "lumen tuoksun tullessaan" ja hänen ollessaan läsnä on "kuin laululintu olisi laskeutunut makuuhuoneen ikkunalaudalle". Fainan iästä ei ole tietoa:

Tyttö näytti sekä vastasyntyneeltä että vanhalta kuin vuoret: silmät heijastelivat ääneen lausumattomia ajatuksia, kasvot eivät paljastaneet mitään.

Jotain maagista tytössä on varsinkin, kun hän on kuin suoraan venäläisestä sadusta Snegurotškasta, Lumineidosta. Satu on ollut Mabelille lapsena hyvin tärkeä, ja sisarensa avustuksella hän saa kirjan käsiinsä. Fainan maaginen olemus ja sadun traaginen loppu saavat lukijan pelkäämään pahaa, ja kirjaa on vaikea laskea käsistään. Loppuratkaisu on aavistettavissa, mutta silti se koskettaa, vavahduttaa ja liikuttaa. Jostain mieleen tulevat Vexi Salmen sanoittaman laulun Kurki sanat: Ei vapaata vangita voi.

Romaanissa on nähdäkseni kysymys esimerkiksi mielikuvituksen voimasta ja uskosta. Mabel epäilee, että hänen epäuskonsa ja ajatuksensa kykenemättömyydestä äitiyteen aiheuttivat aikoja sitten sen, että heidän odottamansa vauva kuoli. Mabel epäilee välillä itseäänkin: "Jos hän ei pystyisi saamaan ketään vakuuttuneeksi, miten hän itse voisi enää uskoa?" Ja sitten hänen sisarensa Ada kirjoittaa: "Ehkei siitä ole mitään haittaa, jos löytää puiden lomasta jotain taianomaista."

Lisäksi Lumilapsesta nousee esille kysymys suhteestamme toisiin ihmisiin: Mitä me odotamme muilta, mitä meidän on sallittua odottaa? Missä määrin me toimimme siten, kuin meidän odotetaan toimivan? Fainan erityisyys piilee paljolti siinä, että hän kulkee niin vahvasti omia polkujaan. Läsnä on myös lähes koko ajan suru, joka satuttaa ja jonka tunnistan. Suru, joka johtuu menettämisestä tai menettämisen pelosta ja jonka kohdatessaan on yksin, kun toinen ei osaa kohdata surevaa:

Jack ei laskenut kättään hänen olalleen. Ei syleillyt häntä. Ei sanonut sanaakaan. Edes näin monien vuosien jälkeen Mabel ei pystynyt antamaan sitä Jackille anteeksi.

Mutta onneksi on rakkaus, joka ei odota liikoja vaan sallii ja ymmärtää.

Lumilapsi on kiehtova, sydämeen käyvä ja taianomainen romaani, joka tuo maagista hehkua tavalliseen, talviseen päivään.
Romaaniin ovat ihastuneet myös esimerkiksi Sara, Susa, Sanna, Katri ja, tietenkin, onneksi Leena Lumi, jonka suo jo nimensäkin vuoksi ottavan Lumilapsen omakseen.