"Isä oli luonut Annan maailman. Aurinko nousi ja laski, vesi yleni ja aleni, vene tervattiin, jää ryskyi, tuli paloi liedessä ja silakat hautuivat perunoiden päällä. Anna oli Kuninkaan tyttö."
Mehiläisten kuoleman jälkeen kaipasin jotain kevyempää luettavaa. Sellaista tarjosi Kuninkaan Anna, joka sijoittuu saaristoon ja tarjoaa paitsi leppoisaa tunnelmaa ja rakkautta, myös upeita saaristo- ja luontokuvauksia:
Hahmona Anna on kovin viehättävä. Hän on maalaistyttö, joka ei hallitse kaupunkilaisten pelaamia pelejä mutta on tottunut raskaaseen työhön ja pidättyväisyyteen. Hän ei ole kostonhimoinen vaan haluaa toisille hyvää. Hänestä hehkuu sellaista valoa, että hänet toivoisi ystäväksi.
Jään ja Marsipaanisotilaan kohdalla ihailin Ulla-Lena Lundbergin kertojanääntä, joka on tyyliltään aivan omanlaisensa. Tuota samaa hiottua kertojanääntä ei vielä tästä romaanista niin vahvasti löydy, mutta ihailen suunnattomasti myös Lundbergin tapaa kuvata asioita yksityiskohtaisesti ja kauniisti. Esimerkiksi Annan seksuaalista heräämistä kirjailija kuvaa tavalla, joka ei anna aihetta kiusaantumiseen, vaikka niin voisi helposti käydä. Ja kuinka upeasti teoksessa kuvataankaan luonnon voimia, jotka ovat saaristossa voimakkaasti läsnä:
 |
| Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna (Gummerus 1983) Alkuteos Kungens Anna julkaistiin 1982 Suomentanut Kaija Kauppi 250 sivua |
Hitaasti kesä kääntyi lähtemään, se muokkasi erolle maaperää viileillä aamuilla, utuisella säällä ja varhaisella hämärällä. Puuttomalla saarella oli kuitenkin niin niukasti varjoa että valo viipyi siellä kauemmin kuin muualla: vielä elokuun lopussa voi kuvitella että vallitsi ikuinen keskikesä.Kuninkaan Annan pääosassa on Anna, joka asuu saaren pienimmässä talossa, jota kutsutaan nurinkurisesti Kuninkaaksi. Isän menehdyttyä Anna joutuu sisarustensa ja äitinsä kanssa puurtamaan ankarasti, jotta elanto saadaan hankittua. Sitten saarelle ilmestyy taiteilija-Staffan, jonka myötä Anna päätyy rakkaalta Kökarin saarelta Tukholmaan.
Hahmona Anna on kovin viehättävä. Hän on maalaistyttö, joka ei hallitse kaupunkilaisten pelaamia pelejä mutta on tottunut raskaaseen työhön ja pidättyväisyyteen. Hän ei ole kostonhimoinen vaan haluaa toisille hyvää. Hänestä hehkuu sellaista valoa, että hänet toivoisi ystäväksi.
Jään ja Marsipaanisotilaan kohdalla ihailin Ulla-Lena Lundbergin kertojanääntä, joka on tyyliltään aivan omanlaisensa. Tuota samaa hiottua kertojanääntä ei vielä tästä romaanista niin vahvasti löydy, mutta ihailen suunnattomasti myös Lundbergin tapaa kuvata asioita yksityiskohtaisesti ja kauniisti. Esimerkiksi Annan seksuaalista heräämistä kirjailija kuvaa tavalla, joka ei anna aihetta kiusaantumiseen, vaikka niin voisi helposti käydä. Ja kuinka upeasti teoksessa kuvataankaan luonnon voimia, jotka ovat saaristossa voimakkaasti läsnä:
Meri pani parastaan. Se kaivoi mahtavia luolia pitkin pohjaa, täytti ne kuohuilla, imaisi taas tyhjiksi. Meri rullasi, se otti vauhtia, se rakensi torneja ja sorti ne, se löi ryskyvinä vuorina vasten Mörskärin tuulenpuoleista rantaa.Tätä saaristolaisromaania on luettu ainakin Täällä toisen tähden alla -blogissa. Tänä keväänä romaani muuten ilmestyy uutena painoksena: yhteisniteessä on myös Kökarin Anna, joka on jatkoa Kuninkaan Annalle. Tuohon jatko-osaan pitää jossain vaiheessa tutustua myös.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.