Sen sijaan hän kaipaa, siinä istuessaan pöydässä aterialta jääneiden ruokien ääressä – hän kaipaa talvea, itse talvea. Hän kaipaa talven heltymättömyyttä, ei tätä harmaan mitäänsanomattomuuden puolinaista vuodenaikaa. Hän kaipaa oikeaa talvea, jossa metsät ovat lumivaipassaan, puut piirtyvät esiin valkeudesta, joka korostaa niiden paljautta ja saa ne hohtamaan, luminen maa jalkojen alla on kuin jäätyneiden höyhenien tai repaleisten pilvien peitossa, siellä täällä kultaisia viiruja, joita puiden läpi siivilöityvä matala talviaurinko heittää hangelle, ja tuskin erottuvan tien päässä, painaumassa joka kielii puiden väliin piiloutuvasta polusta, metsä ja koko maisema avautuvat yhtäkkiä valoon, joka on koskematon, koskaan tahriutumaton, laaja kuin luminen meri, ja sen yllä on lupaus taas uudesta lumesta, joka odottaa aikaansa taivaankannen tyhjyydessä.
Vuodenaikakvartetin toinen osa Talvi vie lukijansa vuodenaikaan, jolloin kaikki on jotenkin ilotonta ja pysähtynyttä. Silti sitä vain elellään ja hoidetaan arkisia asioita ja valmistaudutaan juhlakauteen, kun joulu ja vuodenvaihde tulevat peräkkäin.
Arthur – Art – valmistautuu jouluun sekavin miettein. Suhde Charlotten kanssa on päättynyt ja tilanne on varsinainen sotku. Art ei halua kertoa totuutta äidilleen vaan yhyttää käytännössä kadulta ventovieraan tytön, joka suostuu esittämään Charlottea jouluvierailun ajan. Tämä vale-Charlotte on todellisuudessa Lux, joka ei ole syntyjään britti ja joka ehkä juuri sen vuoksi katselee omalaatuista perhettä ja omintakeista joulunviettoa ihan omasta vinkkelistään.
Kun Art ja Lux saapuvat Artin Sophia-äidin luokse, ammottaa jääkaappi tyhjyyttään eikä tunnelma muutenkaan ole järin kutsuva tai lämmin. Sophia ei ole ollut aikoihin tekemisissä sisarensa kanssa, mutta Luxin ansiosta Sophia ja Iris tapaavat, ja muutkin menneisyyden solmut ainakin löystyvät, jos eivät aivan kokonaan aukene: vähitellen myös Art oppii uutta niin äidistään kuin tämän sisaresta.
Koko romaani ei kuitenkaan kiinnity vain joulunviettoon ja henkilöihin Sophian luona vaan romaanissa on paljon muutakin. On irrallisia osia, poukkoilua eri suuntiin, on terävää kritiikkiä nykymaailmaa, kuten brexitiä ja ilmaston tilaa, kohtaan. Tarpeellinen kritiikki ei kuitenkaan ajaudu liian painostavaksi, kiitos nokkelan sanailun ja paikoin humoristisen otteen.
Talvi luo terävää ajankuvaa ja kuvaa yksilöiden kautta, mitä vaikutuksia muuttuva maailma aiheuttaa. Se on runsaudessaan ja rönsyilyssään senlaatuinen, että siitä kävisi mieluusti keskustelua vaikkapa lukupiirissä.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen.
Kulttuuricocktail Kirjat TV1:llä esitteli Ali Smithin ja suomentajansa Kristiina Drewsin. Ehtottoman mielenkiintoinen kirjailija!
VastaaPoistaMinna /KBC
Jonain päivänä luen koko sarjan. Kun luin arviosi, mietin, miksi ihmeessä en ole jo tehnyt sitä. Kirjassa on kaikkea sitä, mistä pidän: ihmissuhteita, ajankuvaa, näkemystä, brittiläisyyttä. Kiitos, että muistutit Ali Smithistä!
VastaaPoista