Siirry pääsisältöön

Vilja-Tuulia Huotarinen: Menettämisestä, säilyttämisestä

On kysymys haaveissasi. / On kysymys rohkeudesta olla lapsellinen / rakastaa satuja. Ilman mielikuvitusta ei pärjäile / tarvitsemme näkyjä.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Menettämisestä, säilyttämisestä
Siltala 2024
62 sivua

Vilja-Tuulia Huotarisen kuudes runokokoelma Menettämisestä, säilyttämisestä tuli vastaan kirjasomessa ja herätti mielenkiintoni. Kokoelma on jaettu kahteen osaan – menettämiseen ja säilyttämiseen – ja ensimmäisessä osassa korostuvat muistot, mennyt, myös kuolema, ja samalla yhteydet ihmisiin – siskoon, sukuun.

Huomaan, että toinen osa – Säilyttämisestä – puhuttelee minua enemmän kuin ensimmäinen. Ehkä osin siksi, että se todella puhuttelee: ”Sinä näet / meistä unia, uskot uniin, et siihen että ne ovat sinä / vaan siihen että ne ovat me kaikki. – –” Mutta myös siksi, että osassa on kenties alkua enemmän tarttumapintaa, jotain joka herättää ajatuksia. 

Runoissa on vahvaa yhteiskunnallisuutta. Niissä otetaan kantaa kirjallisuuden ja kulttuurin puolesta, tuodaan esille näkemystä siitä, mihin olemme päätyneet. ”– – täällä kiinnostavat numerot ja kantokyky – –”. Vaikka maailma ei näytä kovin kauniilta, välittyy runoista jonkinlaista pilkettä, joka keventää kokonaisuutta juuri sopivasti hälventämättä vahvaa sanomaa.

Menettämisestä, säilyttämisestä on kiinnostava runokokoelma, jonka äärellä viihdyin hyvin. Se on ajankohtainen mutta muistuttaa samalla kulttuurin historiasta, joka ei toivottavasti ole katkeamassa näihin päiviin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Olisin voinut tyytyä varastamaan makupaloja elämääni aloittamalla uuden rajoja rikkovan harrastuksen, keskittymällä eläinsuojelutyöhön tai juoksemalla vieraissa aina Villen poissa ollessa. Olin kuitenkin niin kyllästynyt lintuhäkkiini, etten halunnut vain nuolla elämänsuolaa. Halusin purra, ahmia, niellä ja hotkia. Olin muuttunut kanarialinnusta korppikotkaksi. Ville ei kuitenkaan nähnyt muutosta. Hänelle olin edelleen kultaista tukkaa soljella niskassa pitävä perusnainen. Kurvit kunnossa ja päässä kosolti tervettä järkeä. Kuriton vain soveliaisuuden rajoissa. Niinpä päätökseni oli hänelle sokki. Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki Karisto 1999 kansi Pirita Syrjänen 199 sivua Virve Sammalkorven esikoisromaani Sinkkuleikki  oli minulle ilmestymisensä aikoihin elämys. Muistan, miten uppouduin romaaniin ja luin sen useamman kerran, koska jokin viihdyttävässä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti. Sinkkuleikki  on sittemmin kulkenut mukanani muutosta toiseen ja löytänyt aina paik...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...