Ehkä paikka pelinkehittäjänä ei sittenkään ollut vielä menetetty. Ensimmäinen tehtävä oli oikeastaan aika helppo. Pelata peliä ja miettiä parannusehdotuksia. Pelaamisen Zeta osasi vaikka unissaan. Hän voisi näyttää Adalle ja Eveliinalle, että hänestä oli hyötyä.
Zeta – Paras peli voittakoon! on jatkoa sarjalle, jonka avausosa Zeta – Uskallatko pelata? ilmestyi pari vuotta sitten. Kakkososa jatkaa avausosan tarinaa mutta toimii hyvin myös itsenäisenä teoksena.
Aloitusosassahan Zeta oli Pedossa eli peliriippuvaisten toipumiskeskuksessa. Siellä hän paljasti ystävineen kavalan taustajuonen, johon kietoutui peliyhtiö DIO Games. Samainen peliyhtiö on mukana myös tässä kertomuksessa, jonka ytimessä on mahdollisuus päästä kehittämään kokonaan uutta peliä Levelin leivissä.
Itse asiassa Zeta on alkuun siinä käsityksessä, että pelinkehittäjän paikka on jo hänen. Sittemmin selviää, että Zeta joutuu kavereineen kilpailemaan pelinkehittäjän paikasta. Vastapuolella ovat Zetaa aiemmin huijannut Oskar ja Ailu, joka todellakin osaa koodata.
Tieto kilpailusta on Zetalle pettymys, ja hän lähtee kisaan mukaan tappiomielialalla. Samoihin aikoihin käynnistyy toinenkin kilpailu: livepelissä on mahdollisuus voittaa 10 000 euroa. Lisäksi Zetan mieltä hämmentää äiti, joka tuntuu olevan aivan muissa maailmoissa.
Zeta – Paras peli voittakoon! on mainio kertomus pelimaailman kiemuroista ja siitä, mitä kulissien takana voi tapahtua. Se muistuttaa, että pelien kehittäminen on todellista työtä ja myös raakaa kilpailua siitä, kuka onnistuu lopulta parhaiten ja vetoaa voimallisimmin kohdeyleisöön. Kovassa pelissä ei välttämättä kaihdeta kataliakaan keinoja, ja Zetakin joutuu puntaroimaan, mikä on moraalisesti oikein.
Luin tätä kirjaa yhdessä viitosluokalle siirtyvän kuopukseni kanssa, ja me molemmat pidimme kertomuksesta paljon. Se on sopivan vauhdikkaasti etenevä ja rytmittyy mukavasti erilaisten tehtävien ja niiden suorittamisen mukaan. Zeta-sarjan kakkososa on jopa ykkösosaa vetävämpi, vaikkei avaustakaan voi hitaudesta syyttää. Mari Luoman ihanan ilmeikäs kuvitus täydentää tälläkin kertaa tarinaa hienosti.
Pidän teoksessa siitä, miten sillä on annettavaa niin lapsille kuin aikuisille. Lapsilukijaa tuntui kiehtovan pelimaailma kaikkineen, ja aikuislukijana ilahduin siitä, miten moninaisesti pelaamista kuvataan. Se ei ole vain uhkakuvien täyttämää vieroksuttavaa harrastetoimintaa vaan myös sosiaalista ja opettavaista tekemistä, jos toki myös pelien koukuttavuuden vaarasta ja tietoturvariskeistäkin hienovaraisesti muistutetaan.
Zeta-sarjaa voi hyvin suositella noin kolmosluokkalaisille ja sitä vanhemmille. Olipa muuten hauskaa huomata, että sarja saa jatkoa, kuten lapsilukijan kanssa toivoimme. Zeta – Kaikki pelissä! ilmestyy lokakuussa 2024.
Lasten- ja nuortenkirjoja tulee luettua kovin vähän, vaikka aina kun niitä luen, pidän niistä. Pelienkehittämismaailma ja pelit (paitsi lauta- ja palapelit) eivät oikein kiinnosta, joten ehkä en ihan ensimmäiseksi tätä valitse, kun seuraavan kerran päädyn lanua lukemaan.
VastaaPoistaVoih, tuntuu haikealta, ettei ole enää alakoululaista, jonka kanssa lukea kirjoja! No, aikaa aikaansa kutakin.
VastaaPoistaAihepiiri kuulostaa kiinnostavalta ja nykylapsille sopivalta. Luulen, että joitakin vuosia sitten tämä olisi voinut olla suosittu kirja myös meillä.