Siirry pääsisältöön

Tekstit

Loppuvuonna luettua ja kuunneltua

Marraskuun valo siivilöityy merituulen suolaamista ikkunoista, joissa ei ole verhoja. Venyttelen niskaa ja kuulostelen tilannetta, kunnes tajuan sen – ei ääntäkään. En kuule kertakaikkisen mitään. On vain ääretön hiljaisuus, johon luonto on tältä vuodelta vaipunut. Linnut ovat jo muuttaneet, saari hiljentynyt niiden laulusta. (Monni Himari: Vaella, kalasta, rakasta )  Monni Himari: Vaella, kalasta, rakasta – omaa polkua etsimässä  SKS 2021 valokuvat Monni Himari 192 sivua Monni Himari on luontokuvaaja, retkeilytoimittaja ja kirjailija, jonka Kaukokaipuu-blogiin olen joskus törmännyt. Hänen toinen kirjansa Vaella, kalasta, rakasta – omaa polkua etsimässä  viehätti sekä nimensä puolesta että siksi, koska kirjassa luvataan olevan kauniita kuvia. Niitä onkin, ja sisältökin vastaa toiveitani vallan mainiosti. Himari kertoo teoksessaan hieman elämäntarinaansa. Pääpaino on kuitenkin siinä, miten hän päättää tehdä suunnanmuutoksen ja päätyy aloittamaan uuden vaiheen elämässään Po...

Kati Marton: Merkel – Maailman vaikutusvaltaisimman naisen tarina

Kauan ennen kuin Angela Merkeliä alettiin kutsua maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi hän oli vahva ja tasapainoinen ihminen, jota kiinnostivat monet muutkin asiat kuin politiikka ja poliitikot. Hän pysyi hämmästyttävässä määrin samana ihmisenä koko 16-vuotisen virkakautensa ajan. Tämä johtui suurelta osin siitä, että Merkel oli paremmin kuin kukaan toinen meidän aikamme menestyksekäs poliitikko suojellut oikeuttaan yksityiselämään ja erinäisin keinoin pitänyt maailman siitä loitolla. Kati Marton: Merkel – Maailman vaikutusvaltaisimman naisen tarina WSOY 2021 alkuteos The Chancellor – The Remarkable Odyssey of Angela Merkel  2021 suomentanut Ilkka Rekiaro 398 sivua Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel on epäilemättä yksi aikamme vaikutusvaltaisimpia ja merkittävimpiä poliitikkoja. Niinpä on paikallaan, että hänestä on tehty elämäkerta: Kati Martonin Merkel – Maailman vaikutusvaltaisimman naisen tarina  ilmestyi WSOY:n kustantamana ja Ilkka Rekiaron suomentamana lopp...

Maja Lunde: Lumisisko

Lähdin kotiin juoksujalkaa. Matka oli pitkä, sillä Heta asui toisella puolella kaupunkia. Villa Kuistin lämpö tuntui minussa vieläkin. Ajatella, hän asui sellaisessa talossa, ja ajatella, heillä oli jo kaikki joulukoristeet valmiina! Meillä kotona ei ollut vielä edes yhden yhtä pientä joulutähteä. Äiti ja isä eivät varmaan olleet vielä huomanneet, että jouluun oli enää vain viikko. Maja Lunde: Lumisisko S&S 2019 alkuteos Snösystern 2018 suomentanut Katriina Huttunen kuvitus Lisa Aisato 192 sivua Maja Lunden Lumisiskoon  olen törmännyt sosiaalisessa mediassa useita kertoja, ja kun kirja tuli vastaan Helsingin kirjamessuille, oli se suorastaan pakko ostaa omaksi. Onneksi ostin. Saimme 8-vuotiaan lukukaverini kanssa ihanan tarinan joulun alla luettavaksi. Lumisiskon päähenkilö on kymmenenvuotias Aatto, joka odottaa joulua. Jouluna hän täyttää 11 vuotta ja muutenkin talvinen juhla on hänelle tärkeä. Tänä vuonna vaikuttaa kuitenkin siltä, että joulua ei tule. On kuin isä ja äiti oli...

Markus Ahonen: Anna pahan kiertää

Samaan aikaan tekijä varmasti kulki pitkin pimeitä katuja. Vetäytyi kotinsa pimeyteen ja avasi television. Makasi aamuun asti eikä välttämättä edes katunut tekoaan. Ei ehkä sittenkään, kun lehdissä etsittiin vinkkejä tekijöistä ja poliisi kertoisi julkisuudessa tietoja raa'asta teosta ja iltapäivälehdet rahastaisivat omaisten surulla. Markus Ahonen: Anna pahan kiertää WSOY 2021 kansi Sanna-Reeta Meilahti 407 sivua Markus Ahosen Isaksson -dekkarisarja on saanut jatkoa. Sarjan kuudennessa osassa Helsinkiä kiertää rikollisjoukko, joka pahoinpitelee vastaantulijoita. Uhrit tuntuvat valikoituvan sattumanvaraisesti, ja pelko leviää. Tutkintaa johtaa rikosylikonstaapeli Markku Isaksson, joka yrittää selvittää myös, kuka ampui kollegaa ja saattoi tämän puhumattomuuden tilaan. Entä mitä ammuttu Tapio Räihä oli juuri ennen ampumista yrittänyt Isakssonille viestittää? Panokset kovenevat ja tunnelma kiristyy entisestään, kun väkivallan kohteeksi joutuu Isakssonin oma poika. Arkea rytmittävät s...

Suvi Ratinen: Omat huoneet

Huoneita on kolme: sali, ruokasali ja makuukamari, jossa on myös rouvan siro kirjoituspöytä. Hän (Aino Kallas) kuitenkin työskentelee mieluummin puolison jykevän tammipöydän ääressä, kunhan varoo sotkemasta tämän papereita. Se on salissa ja aurinko paistaa siihen suoraan, vaikka asunto on muuten pimeä, eikä ikkunoista näe pihan aitaa pidemmälle. Suvi Ratinen: Omat huoneet – missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten Tammi 2021 kansi Emmi Kyytsönen 240 sivua Tässä on tietokirja, jota odotin syksyn uutuuksista ehkä eniten. Suvi Ratisen Omat huoneet  -teoksen idea on ihana: Ratinen tarkastelee kirjassaan sitä, missä naiset kirjoittivat sata vuotta sitten. Tietokirjassa on esillä kymmenen naista, jotka kirjoittivat 1900-luvun alkupuolella – siis monin tavoin erilaisessa ajassa kuin missä nyt elämme. Kirjassa esitellään Hilja Haahden, Elsa Heporaudan, Maria Jotunin, Aino Kallaksen, Helmi Krohnin, L. Onervan, Ain' Elisabet Pennasen, Anni Swanin, Maila Talvion ja Hella Wuolijoen kirjallis...

Milly Johnson: Kirsikoita ja joulun taikaa

Robinin ja Maryn jouluaaton juhla-aamiainen, kuten Charlie sitä nimitti, meni kuin kuumille kiville. Jack ja Luke siirsivät kaksi pöytää vierekkäin ja asettelivat niiden ympärille kuusi tuolia. Taustalla Radio Brian soitti hölmöjen jaaritustensa lomassa ikivihreitä muinaisajalta ennen vuosituhannen vaihdetta.   Milly Johnson:Kirsikoita ja joulun taikaa Bazar 2021 alkuteos I Wish It Could Be Christmas Every Day suomentanut Ullamarja Kankaanranta kansi Laura Noponen 384 sivua äänikirjan lukija Anna-Riikka Rajanen kesto 11t 56 min Historiallinen lumimyrsky vaikeuttaa matkantekoa Englannissa juuri joulun alla ja pakottaa eri suuntiin pyrkivät matkalaiset hakeutumaan suojaan. Yorkshiressa sijaitseva hiljainen majatalo tarjoaa turvapaikan, joka kokoaa yhteen sekalaisen henkilöjoukon: miespari Charlien ja Robinin Skotlannin-matka pysähtyy Yorkshireen; johtaja Jackin ja hänen alaisensa Maryn työmatka ei onnistu odotusten mukaisesti; Bridgen ja Luken taas oli tarkoitus kohdata pikaisesti ja...

Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää

Joulumarkkinoiden aamu valkeni kirpeänä ja paukkuvan kylmänä. Kyläsali pullisteli. Ihmisiä oli tullut kilometrien säteeltä. Polly oli uurastanut päiväkausia kooten herkkukoreja, joissa oli pipareita jaa toffeeta ja puolen tusinaa pientä joulukakkua, joita oli liotettu brandyssa viikkokaupalla. Hänen myyntipöytänsä notkui, ja heti kun ovet avattiin, sen kimpussa oli valtava väkijoukko. Jenny Colgan: Jouluvaloja ja takkatulen rätinää Gummerus 2021 alkuteos Christmas at Little Beach Street Bakery  2016 suomentanut Paula Takio 298 sivua Kuten jo kirjan nimestä voi helposti päätellä, sijoittuu Jenny Colganin viihteellinen romaani Jouluvaloja ja takkatulen rätinää  joulun aikaan. Päähenkilö Polly luotsaa pientä leipomoa Mount Polbearnen saarella ja asuu ihanan Hucklen kanssa majakassa, jossa on usein kylmä. Onneksi rakkaus lämmittää ja Pollylla riittää puuhaa leipomollaan. Pollyn tasaista arkea kuitenkin horjuttaa sattuma jos toinenkin, ja pian hänellä on muutakin miettimistä kuin l...