Li Peng oli pääministeri. Itse asiassa hän oli saavuttanut tämän aseman juuri edesmenneen Hu Yaobangin kustannuksella, kun Hu oli pakotettu eroamaan. Oli tunnettu tosiasia, että Li Peng oli insinööri, jolla ei ollut minkäänlaista poliittista koulutusta. Hänellä oli kuitenkin hyvät suhteet kommunistisen puolueen ylimpään portaaseen ja erittäin konservatiiviset näkemykset, ja tästä syystä hänet oli valittukin. Opiskelijat olivat lähettäneet hänelle kuukausien ajan kohteliaita kirjeitä, joissa vastustettiin hallituksen edellisvuonna voimaan panemia valot pois -säännöksiä, mutta Li oli viitannut niille kintaalla. Mutta nyt näytti siltä, ettei meitä voisi enää jättää huomiotta. Me olimme vallanneet Taivaallisen rauhan aukion, ottaneet asiat omiin käsiimme. Tähän saakka olimme olleet vain niiden lapsia, jotka olivat muovanneet maailman. Nyt muovasimme sitä ensimmäistä kertaa omaksi kuvaksemme.
Nimi Tiananmenin aukio tuo ensimmäisenä mieleeni aukiolla tapahtuneen verilöylyn, vaikka siitä on jo aikaa. Kesäkuussa 1989 Kiinan hallitus tukahdutti väkivaltaisesti parempia oloja vaatineen mielenosoituksen, eikä ilmeisesti edelleenkään tiedetä, kuinka moni sai surmansa aukiolla tai myöhemmin tapahtumien seurauksena. Joka tapauksessa uhreja oli vähintäänkin satoja. Tiananmenin varjot vie lukijan surullisten muistojen aukiolle ja keskelle traagisia tapahtumia, jotka muuttivat monen elämän peruuttamattomasti.
Romaanin kirjoittanut Lai Wen on kiinalaissyntyinen mutta asuu nykyään Kanadassa. Hänen autofiktiivinen romaaninsa kertoo kasvamisesta kulttuurivallankumouksen jälkeisessä Kiinassa ja siitä, miten myös Lai liittyi osaksi opiskelijajoukkoa, joka osoitti mieltään rauhanomaisesti. Mutta ennen kuin päädytään Tiananmenin aukiolle, Lai elää tavallisen kiinalaisnuoren elämää, käy koulua pekingiläislähiöstä käsin ja löytää ensimmäisen poikaystävän.
Poikaystävä osoittautuu varsin itsekeskeiseksi eikä Lain lähellä muutenkaan ole erityisen kannustavia tai mukavia ihmisiä. Romaania kuunnellessa tulikin moneen kertaan mietittyä, miksi ihmiset ovat toisilleen niin ikäviä. Kovin usein kerronnassa toistuvat ilkeilyt ja ”julmat” ilmeet – lämpöä ja hyväksyntää sen sijaan saa etsiskellä. Ajauduin pohtimaan, mitä romaani kertoo yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja suhtautumisesta toisiin ihmisiin. Esimerkiksi isokokoisten ihmisten halveksunta käy teoksen sivuilta ilmi sekä suoraan että epäsuoraan, ja muutenkin ulkoisia piirteitä arvioidaan tämän tästä.
Ehkäpä henkilöiden kolkkous aiheutti osaltaan sen, että romaani henkilöineen jäi lopulta melko etäälle. Kenestäkään ei ole kovin helppoa pitää, mutta silti Tiananmenin tapahtumat tietenkin koskettavat ja järkyttävät. On hyvä, että lähes 40 vuoden takaista tapahtumaa käsitellään kirjallisuudessa, sillä samalla tullaan muistuttaneeksi siitä, mitä liiallinen valta ja kontrolli voivat pahimmillaan aiheuttaa.
Olisin kuitenkin toivonut teokselta jollain tapaa vahvempaa yhteiskunnallista analyysia yksilökeskeisyyden sijaan. Paikoin välähdyksiä sellaisesta tarjotaankin, mutta pääpaino on nuoren naisen kasvutarinassa. Se on tietenkin ihan ok ja varmasti monen lukijan mieleen.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset.
Tiananmenin aukiosta tulee kyllä aina vääjäämättä mieleen heti ensimmäisenä valokuva panssarivaunusta ja opiskelijasta. Kun katsoo, mitä maailmalla tapahtuu, Kiinassa, Venäjällä, nyt Yhdysvalloissakin, tämäkin aihe on taas aiempaa ajankohtaisempi.
VastaaPoistaTämäpä oivallinen vinkki juuri nyt, kun Kiinalainen uusi vuosi on tiistaina 17.2. ja luen parhaillaan Jung Changin uusinta Lentäkää villijoutsenet. Kävin itse ensimmäistä kertaa Pekingissä 1991 ja se oli monin tavoin ikimuistoinen reissu. Tianamen on silloin iso tyhjä aukio ja kaikkialla oli rauhallista, kadunkulmissa valtavia kekoja kiinankaalia.
VastaaPoista