Reidarilla oli kova tahto, ja tahdolla oli selvä suunta. Yritykset pysäyttää hänet valuivat hiekkaan. Hänen vanhempansa ymmärsivät varhain, että tähän lapseen oli paras suhtautua luonnonvoimana. Sellaisena Reidar myös itsensä koki: hän oli voimaa, jonka alkuperä oli luonnossa. Se ei ollut ylivoimaista vaan mitä suurimmissa määrin luonnollista. Hän ilmaisi siitä maalaamalla, pääsi siten kosketuksiin sen kanssa.
Tämä vuosi on taiteilija Reidar Särestöniemen (1925–1981) juhlavuosi: "Lapin shamaanin" syntymästä on kulunut sata vuotta, ja merkkivuotta on juhlittu ja juhlitaan monin tavoin. On hienoa, että taiteilijasta on tehty myös uusi elämäkerta, joka katselee aikansa julkkista ja taidepiirien hyljeksimää Särestöniemeä erityisesti sateenkaarinäkökulmasta: Vaarala pohtii teoksessaan erityisesti sitä, miksi taidemaalarin homoseksuaalisuutta ei ole haluttu tuoda esille ja miksi hänen teoksiaan ei ole tulkittu niiden seksuaalisia viittauksia huomioiden.
Samalla, kun Vaarala pohtii suhtautumista Särestöniemeen homoseksuaalina, tarkastelee hän myös suomalaista yhteiskuntaa ja mediaa. Elämäkerrasta hahmottuvat ajankuvat ovat kiinnostavia. Muun muassa median toiminta ennen sosiaalisen median ja klikkiotsikoiden aikakautta saa miettimään, oliko ennen sittenkään niin paljon paremmin kuin usein väitetään.
Sarviini puhkeaa lehti avaa lappilaistaiteilijan elämää nimenomaan homoseksuaalisuuden näkökulmasta, ja sille on toki tarvetta: elihän Särestöniemi aikana, jolloin homoutta ei useinkaan voinut tuoda julkisesti esille, eikä aihetta ole myöhemminkään tuotu esille ennen kuin nyt. Särestöniemen ja runoilija Yrjö Kaijärven intiimi kirjeenvaihto on ollut kirjailijalle merkityksellinen tutkimuskohde, ja samalla sateenkaarinäkökulma laajenee koskettamaan yleisemminkin taidetta, kulttuuria ja yhteiskuntaa.
Teoksessa tulee sateenkaarevuuden ohella esille muitakin näkökulmia taidemaalarista, joka nousi suosituksi elinaikanaan ja oli näkyvä hahmo julkisuudessa. Ajatuksia herättävää oli esimerkiksi se, miten vaikeaksi Särestöniemen suhde Etelä-Suomen taidepiirien kanssa muotoutui. Vaarala saa teoksessaan piirrettyä näkyviin kuvan ihmisestä, joka on kohuttu "Lapin shamaani" ja tyyliltään erottuva intohimoinen taiteentekijä mutta samalla myös herkkä luonnonystävä, jonka luovuus elää ennen kaikkea Lapissa. Erityisesti minua puhuttelikin Särestöniemen luontosuhde, joka sai syntyä ja kasvaa Kittilän Kaukosissa.
Minulla oli onnekseni aikaa käydä tutustumassa Helsingissä Didrichsenin Maailmanranta – Reidar Särestöniemi 100 vuotta -näyttelyyn sen jälkeen, kun olin kuunnellut Noora Vaaralan kirjoittaman elämäkerran. Luulen, että näyttely olisi jäänyt vaisummaksi kokemukseksi ilman kirjaa, tai vähintäänkin se olisi ollut erilainen.
Muualla: Kirjavinkit
Helmet 2025 -lukuhaaste: 26. Kirjassa on itse valittu perhe.
Minulta on mennyt tällainen taiteilija ihan ohi, joten oli kiinnostavaa kuulla ja lukea hänestä. Homoushan oli Suomessa rikos vielä 70-luvulle asti ja sitä pidettiin sairautena vielä senkin jälkeen. Ei ihme, että siitä on ollut vaikea puhua ja käsitellä aikanaan. Onneksi tässä asiassa on edetty hurjasti.
VastaaPoistaSärestöniemen elämä alkoi kiinnostaa ihan aikakautensakin takia. Täytyypä laitella tämä teos suomilistalle, vaikka luulen etten varmaan saa sitä lainaksi vielä täsä kesänä, kun on niin uusi (eli on ehkä paljon varauksia siitä kirjastossa). Mutta katsotaan miten käy!
Tämä on minulla lukulistalla. Ehkäpä se olisikin nyt pride-kuukauteen sopivaa lukemista. Vaikka toisaalta vähän yritän vastustaakin sitä, että queer-asioita pidetään esillä vain yhden kuukauden ajan ja muuten on hiljaista. Mutta siis, joka tapauksessa tärkeä teos, menee lukuun jossakin vaiheessa.
VastaaPoista