Yksinvaeltaminen Lapissa kytkeytyy mielessäni voimallisesti luontoon. Se kiinnittyy erämaan seesteisyyteen ja asettuu kaupunkivilinän vastakohdaksi. Mutta minulle, havumetsiä, mustikkakankaita ja järvien rantoja vuosikymmeniä kolunneelle Kainuun kasvatille Lappi on muutakin, se on enemmän. Lapin luonto on minulle erityinen, erikoinen ja erilainen, oikeastaan eksoottinen.
Anna Koikkalainen on yksinvaeltaja, toimija, yksintoimija, joka suunnistaa ja syö yksin sekä lepää yksin. Yksin vaeltaminen alkoi oikeastaan olosuhteiden pakosta, mutta sittemmin siitä on tullut Koikkalaiselle pääasiallinen tapa liikkua Lapissa, vaikkei yksin liikkumista tuntureilla oikeastaan suositellakaan. Hän ajattelee, että "erämaassa yksinolo tuntuu luonnontilalta", ei erikoiselta tai kummalliselta.
Yksinvaeltaja on kirja, jossa kirjoittaja kertaa vaelluskokemuksiaan ja kertoo yksin tekemistään retkistä. Se sisältää vinkkejä tunturireissuille mutta varsinainen vaellusopas se ei ole. Ennemminkin se on filosofiseen pohdintaan taipuvainen teos, jonka äärellä on mahdollista fiilistellä ja kuvitella matkoja avaraan tunturimaisemaan.
Tunturin tila kertautuu mielessäni loputtomiin. Tunturi luo ympärilleen alati jatkuvan avaruuden ihanan illuusion. Tuonkin tunturin takana jatkuu erämaa. Tuon metsän takana on seuraava tunturi, ja sen takana on tunturi, ja sen takana on tunturi. Ja siellä, minne tunturit eivät enää yllä, tila jatkuu. Tunturissa taivaat näyttävät laveammilta, syvemmiltä.
Yksinvaeltaja on inspiroiva teos, joka saa kaipaamaan Lappiin. Se saa väistämättä pohtimaan myös yksin liikkumisen mahdollisuuksia ja sitä kaikkea hyvää, mitä yksin liikkuessa voisikaan kohdata. Toisaalta kirjoittaja muistuttaa myös riskeistä ja aloittaa teoksensa muistuttamalla, että koskaan ei pidä lähteä tunturiin yksin. Esimerkillään Anna Koikkalainen näyttää, että ohjetta ei ole pakko noudattaa, mutta on myös osattava valmistautua.
Kauniisti sanoitetuissa ajatuksissa on jotain hyvin viehättävää ja sopivasti kutkuttavaa. Yksinvaeltaja on mainio valinta luonnosta ja filosofishenkisestä pohdiskeluista kiinnostuneelle.
Katson maisemaa ja näen itseni siellä, rinkka selässäni. Tuolta, tuolta kaukaa olen tänään tullut, noiden tunturien takaa. Ja tuonne menen. Matkani piirtyy kepeäksi, eteneväksi viivaksi maiseman ylle.
Helmet 2025 -lukuhaaste: 22. Kirjassa lomaillaan.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.