Jos kiipeäisi kaiteen yli ja päästäisi irti, katoaisi Pohjanmerelle. Lentäisi tuulen pyörteissä ja läiskähtäisi mereen jossain, missä vettä on sata tai kaksisataa metriä. Pyörisi ja kieppuisi ja vetäisi keuhkoihinsa vettä. Ei tarvitsisi välittää sulavista jäätiköistä tai katoavista hauraissta perhoslajeista, voisi vain lentää, lopettaa kauhun omalta kohdaltaan. Hetken aikaa ajatus tuntuu Astridista houkuttelevalta.
Emma Puikkonen on tullut tutuksi ajankohtaisista aiheistaan. Eurooppalaisista unista lähtien olen ihaillut Puikkosen taitavaa tekemistä, ja ilahduinkin suuresti, kun huomasin Mustan peilin ilmestyneen.
Romaanin keskeisenä tekijänä on öljy, joka yhdistää eri aikakausilla eläviä naisia. Ida Tarbell elää lapsuuttaan 1860-luvulla Rousevillessa, missä mustan kullan löytyminen saa ihmiset liikkeelle. 1970-luvulla Amsterdamissa lapsuuttaan elää Lotte Teer. Kaupungissa on hämmentävän hiljaista, ja Lotte tajuaa pian, miten vahvasti öljy pyörittää maailmaa. Lähitulevaisuudessa, vuonna 2028, Astrid Fuglesang toteuttaa haaveensa ja nousee öljylautalle.
Henkilöistä ensin mainittu, Ida Tarbell, on todellinen. Hän oli maailman ensimmäisiä tutkivia journalisteja ja toi laajassa artikkelisarjassaan esille Rockefellerin öljybisnekseen liittyviä epäkohtia. Näihin tapahtumiin viitataan myös Mustassa peilissä. Romaanissa kerrotaan myös siitä, miten öljy ja siihen kytkeytyvä hurmio voivat aiheuttaa yksilöissä suurta iloa mutta myös suuria pettymyksiä, suoranaisia tragedioita.
Lotte Teer puolestaan elää lapsuuttaan öljykriisin keskellä ja näkee konkreettisesti, miten öljyn puute pysäyttää kaiken. Hänestä tulee Shellin ilmastoviestinnästä vastaava ja lobbari, jonka tehtävänä on luoda öljymyönteistä ilmapiiriä. Lotte matkustaa ympäri maailmaa hienosta hotellista toiseen ja pakenee samalla vaikeaa perhesuhdettaan.
Astrid Fuglesang taas on aatemaailmaltaan hyvin etäällä Lotesta. Astrid ymmärtää, minkälaista tuhoa kohti maailma on menossa ja haluaa tehdä osansa luonnon pelastamiseksi. Hän on lapsesta saakka ihaillut öljylauttoja mutta ymmärtänyt sittemmin, minkälaista tuhoa ne aiheuttavat.
Tästä kaikesta syntyy kokonaisuus, jonka ympärillä öljy kiemurtelee, läikkyy ja palaa – ja toimii yhtenä tarinan kertojana. Olennaista on se, miten merkittävä osa kaikkien elämää – ja koko maailmaa – musta kulta on. Miten se pyörittääkään maailmaa ja tekee myös tuhoa?
Musta peili on tiukasti ajassa kiinni ja äärimmäisen vaikuttava romaani. Sitä lukiessa ei voi olla miettimättä, minkälaisessa ajassa me elämme ja miten esimerkiksi Elokapinan toimet rinnastuvat romaanin maailmaan. Tarinan henkilöt ovat syvästi inhimillisiä ja jokainen heistä kiinnostaa.
Puikkosen romaanin kerronta on sopivasti jännitteistä ja samalla tunteisiin vetoavaa. Teemoiltaankin Musta peili on sellainen, että toivoisin sen päätyvän mahdollisimman monen lukijan käsiin. Järisyttävä romaani, ehdottomasti yksi tämän syksyn parhaita lukuelämyksiä.
Muualla: Kirjaluotsi, Kulttuuri kukoistaa ja Tuijata.
Vau, tähänhän täytyy tarttua! Kuulostaa hyvältä.
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi!
PoistaMinustakin kirja oli tämän syksyn parhaimmistoa.
VastaaPoistaKiva kuulla! Et ole tainnut vielä postata tästä? Pitääpä seurailla, milloin postaat.
Poista