Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (Klassikkohaaste 2)

"-Puolustavatko kaikki lakimiehet neekereitä, Atticus?
- Tietenkin puolustavat.
- Miksi Cecil sitten sanoo, että sinä puolustat neekereitä? Hän sai sen kuulostamaan samalta kuin jos sinä olisit keittänyt viinaa."

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
(Gummerus 2015)
Alkuteos To Kill a Mockingbird 1960
Suomentanut Maija Westerlund
408 sivua

On taas kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika, ja nyt emäntänä toimii Tuija. Ensimmäiseen klassikkohaasteeseen viime kesänä luin Oscar Wilden hienon Dorian Grayn muotokuvan, ja tällä kertaa päätin tarttua Harper Leen romaaniin Kuin surmaisi satakielen, josta otettiin hiljattain uusintapainoksia - kenties yhtenä innoittajana toimi tieto Leen salatusta toisesta romaanista, jota ehdittiin odottaa puoli vuosisataa. Kaikki taivaan linnut ilmestyi suomeksi viime vuonna.

Mutta asiaan. Kuin surmaisi satakielen -romaanin minäkertoja on tyttö nimeltä Scout. Hän on poikamainen ja seuraa veljeään Jemiä niin paljon kuin ehtii. Hän myös tarkastelee maailmaa omasta näkökulmastaan, ja näkökulma korostaa vinkeästi sitä, kuinka kummallisilta asiat ajoittain näyttävät. 1930-luku näyttäytyy ahdasmielisyyden ja rotusorron aikana, ja Scout taistelee osin huomaamattaankin myös hänelle valmiiksi asetettua tytön roolia vastaan.

Jem ja Scout elävät isänsä Atticuksen kanssa. Äiti on kuollut, ja isä kasvattaa lapsiaan palvelijatar Calpurnian avulla. Isän elämänohjeet lapsilleen ovat sellaisia, että niitä sopisi kenen tahansa kantaa mukanaan.

- Älä hikeenny, poikaseni, sanoi Atticus. - Hän on vanha nainen ja hän on sairas. Pidä pääsi pystyssä ja ole herrasmies. Mitä tahansa hän sinulle sanookin, sinun asiasi on antaa hänen olla raivostuttamatta itseäsi.

Atticus on maltillinen, suoraselkäinen ja oikeamielinen. Hän suhtautuu asioihin rauhallisesti, vaikka ympärillä myrskyää. Ja myrskyä riittääkin, kun Atticus asettuu lakimiehenä puolustamaan Tom Robinsonia, joka sattuu olemaan tummaihoinen - kirjassa käytetään siekailematta sanaa neekeri - ja syytteessä valkoihoisen naisen raiskaamisesta. Moni ei katso tilannetta hyvällä, ja monen mielestä olisi parempi säilyttää vahvat raja-aidat tumma- ja valkoihoisten välillä.

Scout näkee asioita toisin. Hän suhtautuu tilanteisiin lapsenomaisen luottavaisesti, jopa naiivisti, eikä näe raja-aitoja. Jotain hellyttävää on hänen tavassaan kysellä asioita ja vakuutella ymmärtämystään samalla, kun hän ihmettelee ympäristöään uteliaana ja kiinnostuneena. Romaani on hänen kasvutarinansa ja kertomus siitä, miten maailman laita paljastuu vähin erin.

Yksi klassikon piirre on mielestäni se, että tarina kestää aikaa. Se, että tummaihoista miestä syytetään raiskaajaksi ja hänet tuomitaan ennen kuin ensimmäistäkään todistetta on esitetty, on juuri nytkin valitettavan ajankohtaista.

Klassikkohaaste etenee minun kohdallani selvästi kovin suotuisissa merkeissä: Kuin surmaisi satakielen on kaikkiaan niin hieno teos, että pakahduttaa. Se on maltillinen ja viisas kertomus oikeudenmukaisuudesta, suoraselkäisyydestä, ennakkoluuloista ja tasa-arvosta - vain muutamia asioita mainitakseni. Lee sai teoksestaan Pulitzer-palkinnon, mitä en ihmettele lainkaan.

Harper Leen romaanista on tehty myös elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 1962. Niinpä osallistun teoksella myös Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

Leen klassikosta muualla: Kirjavinkit, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Ullan Luetut kirjat ja Kirjoihin kadonnut.