Mikko Porvali: Sinisen kuoleman kuva

"- No niin, se siitä. Joko Eckert on kertonut tarkemmin, mitä minä haluan teidän tekevän?

Vastasin kieltävästi.

- Minä haluan teidän hankkivan tietoja siitä, paljonko Viipuriin tuodaan viinaa, mistä se tulee ja ketkä sen tuovat. Lisäksi täällä varastellaan paljon, ja haluan tietää, mihin tuo omaisuus joutuu: kuka sen myy eteenpäin ja kenen lukuun. Jos kaupungissa on meneillään jotain erikoista, minun pitää tietää siitä ensimmäisenä eikä viimeisenä."

Mikko Porvali:
Sinisen kuoleman kuva
(Atena 2015)
255 sivua (e-kirja)

Sinisen kuoleman kuva on Mikko Porvalin uusi aluevaltaus: aiemmin historiallisia tietokirjoja kirjoittanut rikoskomisario ja historioitsija toimii tällä kertaa dekkaristina. Historia ja historiantuntemus ovat edelleen vahvasti läsnä, sillä teos sijoittuu 1920-luvun Viipuriin, nuoren itsenäisyyden ja kieltolain aikaan.

Tarinan minäkertojana toimii Jussi Kähönen, keskisuomalaisen pappilan poika, joka on kiinnostunut oikeustieteestä ja päätyy eräiden käänteiden jälkeen poliisiksi Viipuriin. Siellä työparina on Salomon Eckert, opiskeluajoilta tuttu nuori mies, joka tuo tarinaan kontrastia: minäkertojan kunnollisuutta ja tunnollisuutta korostaa Ekku, joka tulkitsee lakeja ajoittain omalla tavallaan. 

Porvalin teoksen jännite syntyykin osin tuosta hyvä poliisi - paha poliisi -asetelmasta. Ei Ekkukaan tosin ole vain paha, vaan hänellä on usein vahvat perustelut omille toimilleen. On hänellä tosin myös alkoholiongelma, joka värittää ja hieman motivoikin hänen toimiaan.

Kirjan alussa on viittaus Leo Tolstoin Anna Kareninaan: "Kaikki kunnolliset poliisit ovat toistensa kaltaisia. Jokainen kelvoton poliisi on kelvoton omalla tavallaan." Tuossa sitaatissa oikeastaan tiivistyy Kähösen ja Eckertin kuvat. Ensin mainittu on niin kunnollinen - pientä lipsahdusta lukuun ottamatta - että hänestä on vaikea saada otetta. Eckert on hahmona paljon kiinnostavampi, sillä hänessä on rosoa ja tarttumapintaa - hän on omanlaisensa kulkija. Ajoittain minäkertoja tuntuu tarkastelevan kollegojensa toimia hieman ylemmyydentuntoisesti, ajoittain hän luennoi tuoden esille faktoja yhteiskunnallisista muutoksista, poliittisista voimasuhteista ja tutkintatavoista. Kerronnan tarkkailupiste on myöhemmässä ajassa, ja toki kertoja voi jättää paljon olennaista kertomatta ja siten siloitella omaa kuvaansa. mutta kyllä minäkertojan kiinnostavuus jonkin verran kärsii eläväisen Ekun rinnalla.

Hieman pohdin myös tämän rikosromaanin juonta. Selvää pääasiaa en oikein meinannut löytää tai sitten se ehti unohtua useiden käänteiden seassa. Paljon Viipurin poliiseille tapahtuu, ja kuva poliisin työstä on kyllä onnistunut, mutta joku isompi juttu ja siihen liittyvä jännite jäi uupumaan.

Teoksen vahvuus on ehdottomasti se, että Porvali luo historioitsijana vakuuttavaa kuvaa 1920-luvun Viipurista. Sen verran paljon kirjailijan luoma maailma joka tapauksessa kiinnostaa, että aion tarttua Karelia Noir -sarjan seuraavaankin osaan.

Dekkarista muualla: Kasoittain kirjoja, Kirjavuori ja Eniten minua kiinnostaa tie.