"Sen oletetun kummituksen nimi on Linda Gray, ja hän oli Florencesta. Se on Etelä-Carolinassa. Hän ja hänen miesystävänsä - jos hän nyt mikään miesystävä oli, poliisit tarkistivat Lindan taustat aika tarkkaan eikä miehestä löytynyt jälkeäkään - viettivät Lindan viimeiseksi jääneen yön Luna Inn -motellissa, alle kilometrin päässä täältä etelään rantaa pitkin."
Stephen Kingiä tuli luettua nuorena, vuosia sitten. Tuli luettua niin innolla, että jossain välissä kirjastosta kannettiin kotiin kaikki Kingit, mitä käsiin sattui saamaan. Tuli luettua Carrie ja moni muu. Mutta sitten King jäi. Ei mitenkään tietoisesta päätöksestä vaan vain sattumalta.
Niinpä olikin kiintoisaa palata vuosien takaisen tuttavuuden luokse, kun kustantaja Tammi lähetti yllättäen luettavakseni tunnetun ja tuotteliaan amerikkalaiskirjailijan tuoreimman teoksen, Tervetuloa Joylandiin. Takakansi lupaa menneiltä vuosilta tuttua kauhutunnelmaa:
Kertomus murhatusta nuoresta naisesta tulee esille melko varhain ja on sinänsä kiinnostava elementti teoksessa. Mutta muutoin tarinan imuun oli melko vaikea päästä. Suurin piirtein ensimmäiset sata sivua minäkertoja Devin Jones haikailee nuoruudenrakkautensa Wendyn perään ja kertaa, miten kauheaa oli, kun ensimmäinen rakastuminen ei johtanut mihinkään, ei edes siihen yhteen asiaan. Tuntuu, että tarina ei oikein etene, vaan sisältää vain Wendy sitä ja Wendy tätä -jahkailua. Wendy ei herätä kovin lämpimiä tunteita, joten alkaa jo tuntua siltä, että jonkun pitäisi antaa Devinille potku persuuksiin, enkä muutenkaan oikein näe tarpeellisena sitä huolellista Wendy-pohjustusta, jonka King tarjoaa.
Onneksi huvipuistokesään sisältyy muutakin kuin menetetyn rakkauden kaipuuta, ja uudet tuttavuudet tuovat nuoren miehen elämään uutta sisältöä. Yksi kirjan kiinnostavista hahmoista on pieni poika nimeltä Mike, joka on jännittävä sekoitus lasta ja vanhusta ja jolla on erityinen kyky nähdä asioita, joita muut eivät näe. Hänellä onkin tarinassa merkittävä osa, kun vuosien takainen murhatyö alkaa vähitellen selvitä ja selvittäjää uhkaavaan vaaraan liittyy yliluonnollisia tekijöitä.
Tivoli on miljöönä kiehtova ja sekä sitä että henkilöitään King kuvaa elävästi. Tarinan loppupuolella jännitys tiivistyy hyvin niin, että kirjasta jäi lopulta varsin myönteinen jälkimaku. En silti voi olla napisematta, että alkuosalle ei olisi pieni tiivistäminen tehnyt pahaa ja että loppukin alkoi tuntua hieman liian pitkitetyltä.
Morre näyttää jakavan tuntoni monessa kohtaa. Minua enemmän ovat ainakin Kirsi, Jenni, Kuutar, Maija, Krista, Jonna ja Katja kirjasta pitäneet.
Stephen King: Tervetuloa Joylandiin (Tammi 2015) Alkuteos Joyland 2013 Suomentanut Kristiina Vaara 288 sivua |
Niinpä olikin kiintoisaa palata vuosien takaisen tuttavuuden luokse, kun kustantaja Tammi lähetti yllättäen luettavakseni tunnetun ja tuotteliaan amerikkalaiskirjailijan tuoreimman teoksen, Tervetuloa Joylandiin. Takakansi lupaa menneiltä vuosilta tuttua kauhutunnelmaa:
Huimia laitteita, värivalojen välkettä ja lasten naurua ja kummitusjuna, joka saa aikuisen miehenkin kirkumaan ja josta eräs nuori rakastunut nainen ei koskaan tullut ulos. Uskallatko SINÄ lähteä ajelulle?Tarina sijoittuu vuoteen 1973, kun Devin Jones -niminen nuorukainen joutuu kohtaamaan ensirakkautensa kariutumisen ja pestautuu kesätöihin tivoliin. Vanhoilta työntekijöiltä hän kuulee tarinan Linda Gray -nimisestä tytöstä, joka murhattiin raa'asti kummitusjunassa. Tappotyön tekijää ei koskaan saatu kiinni, mutta tyttö on jäänyt kummittelemaan huvipuistoon.
Kertomus murhatusta nuoresta naisesta tulee esille melko varhain ja on sinänsä kiinnostava elementti teoksessa. Mutta muutoin tarinan imuun oli melko vaikea päästä. Suurin piirtein ensimmäiset sata sivua minäkertoja Devin Jones haikailee nuoruudenrakkautensa Wendyn perään ja kertaa, miten kauheaa oli, kun ensimmäinen rakastuminen ei johtanut mihinkään, ei edes siihen yhteen asiaan. Tuntuu, että tarina ei oikein etene, vaan sisältää vain Wendy sitä ja Wendy tätä -jahkailua. Wendy ei herätä kovin lämpimiä tunteita, joten alkaa jo tuntua siltä, että jonkun pitäisi antaa Devinille potku persuuksiin, enkä muutenkaan oikein näe tarpeellisena sitä huolellista Wendy-pohjustusta, jonka King tarjoaa.
Onneksi huvipuistokesään sisältyy muutakin kuin menetetyn rakkauden kaipuuta, ja uudet tuttavuudet tuovat nuoren miehen elämään uutta sisältöä. Yksi kirjan kiinnostavista hahmoista on pieni poika nimeltä Mike, joka on jännittävä sekoitus lasta ja vanhusta ja jolla on erityinen kyky nähdä asioita, joita muut eivät näe. Hänellä onkin tarinassa merkittävä osa, kun vuosien takainen murhatyö alkaa vähitellen selvitä ja selvittäjää uhkaavaan vaaraan liittyy yliluonnollisia tekijöitä.
Tivoli on miljöönä kiehtova ja sekä sitä että henkilöitään King kuvaa elävästi. Tarinan loppupuolella jännitys tiivistyy hyvin niin, että kirjasta jäi lopulta varsin myönteinen jälkimaku. En silti voi olla napisematta, että alkuosalle ei olisi pieni tiivistäminen tehnyt pahaa ja että loppukin alkoi tuntua hieman liian pitkitetyltä.
Morre näyttää jakavan tuntoni monessa kohtaa. Minua enemmän ovat ainakin Kirsi, Jenni, Kuutar, Maija, Krista, Jonna ja Katja kirjasta pitäneet.
Tuo on jännää lukea kirjailijaa, jota joskus luki paljon, mutta ei sitten vuosiin. Olen aina ajatellut, että Kingin teokset on mulle liian pelottavia. Hui! Mukava arvio ja kiva omakohtaisuus.
VastaaPoistaTätä on moni luonnehtinut pehmeämmäksi Kingiksi, ja sitä tämä tosiaan on. Ei siis kannata pelätä. :)
PoistaKiitos kommentistasi, Omppu.
Harmi, ettet ihan pitänyt, mutta onneksi osin. Minä pidin tästä, löysin tästä paljon samaa kuin Stand by me:stä (suom. Ruumis): nostalgiaa, sellaista mennyttä jota ei oikeasti varmaan koskaan ole ollut. Mukava kirjallinen välipala.
VastaaPoistaEi kirja tosiaan täysin onnistunut minua vakuuttamaan, vaikka miljöössä ja tarinassa jotain viehkoa onkin. Mutta olen samaa mieltä, että Tervetuloa Joylandiin on mukava kirjallinen välipala.
Poista