"Katoamisen pelko alkoi vainota minua kaikkialla. Pelkäsin taikuriohjelmien katoamistemppuja. Enkä uskaltanut leikkiä piilosta muiden lasten kanssa, koska pelkäsin itse katoavani. Saattaisin jäädä ikuisuuksiksi kadoksiin, odottamaan löytäjääni. Maailman orvoin tunne on odottaa löydetyksi tulemista. Kuinka yksinäiseltä äidistä täytyi tuntua, hän oli vankina tyhjyydessä jolle ei ollut loppua."
Pasi Pekkolan romaani Lohikäärmeen värit tuli luettavakseni erään tilaisuuden oheislahjana. Kirjailijaa en entuudestaan tuntenut mutta lahjan myötä päädyin lukemaan kirjan, joka vei hurjalle matkalle Suomesta Kiinaan, hiljaisuuden maasta maailman väkirikkaimpaan valtioon.
Tarinan keskiössä on kolmekymppinen Kimi, suomalaismies, joka viimein, eräiden sattumusten myötä, matkustaa Kiinaan. Kiina on Kimin äidin kotimaa, mihin äiti on kadonnut jo silloin, kun Kimi oli aivan pieni poika. Äiti jätti poikansa Suomeen, missä Kimi varttui vaitonaisen isänsä ja tämän vanhempien huomassa.
Kimin ohella tai oikeastaan ohitsekin tarinan valokeilaan asettuu hänen äitinsä Xiaolong, joka varttuu köyhässä maaseutukylässä isänsä kanssa. Äiti on kuollut tyttären synnytyksessä ja Xiaolong kasvaa nuoreksi naiseksi keskellä Kiinan kulttuurivallankumousta, joka tarkoittaa epävakautta, pelkoa ja jatkuvasti valvovia silmiä. Maaseudulla mahdollisuuksia ei juuri ole, ja monen muun nuoren naisen tavoin myös Xiaolong päätyy etsimään onneaan suurkaupungista, jonka lait ovat kovat.
Suurkaupungista onneaan etsii myös "Rosie", joka johdattaa Kimin vuosikymmenten mittaisen arvoituksen äärelle. Hänen tehtäväkseen koituu osoittaa se tie, jota liian moni nuori nainen vaeltaa edelleen, kun vaihtoehtoja ei ole.
Kiihkeässä tarinassa on äiditön tytär, joka tekee äidittömäksi oman poikansa. Xiaolong päätyy keskeltä köyhyyttä Suomeen mutta haluaa palata kotimaahansa. Romaanin keskeinen kysymys onkin se, miksi nuori äiti hylkää pienen lapsensa ja katoaa jäljettömiin, toiseen maahan. Miksi köyhyydestä ponnistaneelle ei riitä länsimainen hyvinvointi? Miksi hän palaa maahan, joka on rikkonut paljon eikä kykene tarjoamaan kansalaisilleen edes elämän perusedellytyksiä? Alkuun tuntuu mahdottomalta ymmärtää ratkaisua, joka tuntuu käsittämättömältä, mutta kyllä Pekkola onnistuu kelpo selityksen tarinaansa rakentamaan, joskin paikoin kerronta vajoaa hieman liian sentimentaaliseksi minun makuuni.
Pasi Pekkolan romaanin ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu kahden erilaisen maan vivahteikas ja todentuntuinen kuvaus. Sukellus Kiinan lähihistoriaan on vakuuttava ja herättää mielenkiinnon aasialaista suurvaltiota kohtaan. Taustatyö on tehty ilmeisen huolella, eikä haittaa varmasti ole siitä, että kirjailija on asunut kolme vuotta Kiinassa. Lohikäärmeen värit on vaikuttava ja mieleenpainuva tarina muun muassa orpoudesta, kaipuusta, kultturien risteämisistä ja elämästä kahden maan välissä, rakkaudesta, luottamuksesta sekä petoksesta.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Arja, Tuija, Krista ja Bleue.
Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit (Otava 2015) 459 sivua |
Tarinan keskiössä on kolmekymppinen Kimi, suomalaismies, joka viimein, eräiden sattumusten myötä, matkustaa Kiinaan. Kiina on Kimin äidin kotimaa, mihin äiti on kadonnut jo silloin, kun Kimi oli aivan pieni poika. Äiti jätti poikansa Suomeen, missä Kimi varttui vaitonaisen isänsä ja tämän vanhempien huomassa.
Kimin ohella tai oikeastaan ohitsekin tarinan valokeilaan asettuu hänen äitinsä Xiaolong, joka varttuu köyhässä maaseutukylässä isänsä kanssa. Äiti on kuollut tyttären synnytyksessä ja Xiaolong kasvaa nuoreksi naiseksi keskellä Kiinan kulttuurivallankumousta, joka tarkoittaa epävakautta, pelkoa ja jatkuvasti valvovia silmiä. Maaseudulla mahdollisuuksia ei juuri ole, ja monen muun nuoren naisen tavoin myös Xiaolong päätyy etsimään onneaan suurkaupungista, jonka lait ovat kovat.
Suurkaupungista onneaan etsii myös "Rosie", joka johdattaa Kimin vuosikymmenten mittaisen arvoituksen äärelle. Hänen tehtäväkseen koituu osoittaa se tie, jota liian moni nuori nainen vaeltaa edelleen, kun vaihtoehtoja ei ole.
Kiihkeässä tarinassa on äiditön tytär, joka tekee äidittömäksi oman poikansa. Xiaolong päätyy keskeltä köyhyyttä Suomeen mutta haluaa palata kotimaahansa. Romaanin keskeinen kysymys onkin se, miksi nuori äiti hylkää pienen lapsensa ja katoaa jäljettömiin, toiseen maahan. Miksi köyhyydestä ponnistaneelle ei riitä länsimainen hyvinvointi? Miksi hän palaa maahan, joka on rikkonut paljon eikä kykene tarjoamaan kansalaisilleen edes elämän perusedellytyksiä? Alkuun tuntuu mahdottomalta ymmärtää ratkaisua, joka tuntuu käsittämättömältä, mutta kyllä Pekkola onnistuu kelpo selityksen tarinaansa rakentamaan, joskin paikoin kerronta vajoaa hieman liian sentimentaaliseksi minun makuuni.
Pasi Pekkolan romaanin ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu kahden erilaisen maan vivahteikas ja todentuntuinen kuvaus. Sukellus Kiinan lähihistoriaan on vakuuttava ja herättää mielenkiinnon aasialaista suurvaltiota kohtaan. Taustatyö on tehty ilmeisen huolella, eikä haittaa varmasti ole siitä, että kirjailija on asunut kolme vuotta Kiinassa. Lohikäärmeen värit on vaikuttava ja mieleenpainuva tarina muun muassa orpoudesta, kaipuusta, kultturien risteämisistä ja elämästä kahden maan välissä, rakkaudesta, luottamuksesta sekä petoksesta.
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Arja, Tuija, Krista ja Bleue.
Kirjankansibingossa ruksi asettuu ruutuun Kasvokuva. |
Mietin juuri, sen saman tilaisuuden jälkeen, että lukisinko vaiko en. Kirjoituksesi perusteella kannattaa lukea.
VastaaPoistaTässä on sen verran kiehtovia elementtejä, että uskallan suositella.
Poista