Jhumpa Lahiri: Kaima

"Huolimatta siitä että isä silloin tällöin kannustaa, poika ei ole koskaan tuntenut innoitusta lukea Gogolia tai ketään muutakaan venäläistä kirjailijaa. Hänelle ei ole koskaan kerrottu, miksi hän oikeastaan sai nimen Gogol, hän ei tiedä mitään onnettomuudesta jossa hänen isänsä oli vähällä kuolla."

Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi 2005)
Alkuteos The Namesake 2003
Suomentanut Kersti Juva
Keltaisen kirjaston pokkari 70.
413 sivua

Jhumpa Lahirin romaanin Kaima päähenkilö on intialaistaustainen amerikkalainen, Gogol. Pojan bengalilaiset vanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin ennen pojan syntymää, ja pojalle lapsuus on amerikkalaisuutta ja intialaisuutta; koulunkäyntiä Bostonissa ja pitkiä matkoja Kalkuttaan tapaamaan sukulaisia. Kaiken kulttuurisen yhteensovittelun lisäksi Gogol on saanut nimensä venäläisen kirjailijan mukaan, mikä hämmentää häntä. Nimen antaminen pojalle on aikanaan ollut erityisen hankalaa, kun isoäiti, joka bengalilaisen perinteen mukaan ilmoittaa lapsen nimen, lähettää Intiasta Yhdysvaltoihin kirjeen, joka ei koskaan saavu perille. Niin pojan epävirallisesta nimestä tulee virallinen, ja jossain vaiheessa poika ymmärtää, miten erikoinen ja huomiota herättävä hänen nimensä on. Tarinan nimensä taustalta hän saa kuulla vasta paljon myöhemmin.

Kaima on kertomus identiteetin etsimisestä. Gogolin kohdalla minuus kytkeytyy paljolti omaan etunimeen ja oman paikan etsimiseen kulttuurien keskellä. Hän hämmentyy huomatessaan, miten erilaisia hänen perheensä tavat ovat verrattuna amerikkalaisperheiden tapoihin. Erityisen tärkeä tässä asiassa on Maxine, amerikkalainen tyttöystävä, jonka maailma on niin erilainen kuin Gogolin. Siihen maailmaan Gogol heittäytyy täysillä mukaan. Ylipäätään muutenkin Gogolin naissuhteet toimivat eräänlaisina kulttuurin peileinä: toisen kautta hän pääsee tutustumaan aivan uudenlaiseen elämäntapaan, toisen kanssa yhteenkuuluvuus löytyy samanlaisista lapsuuden kokemuksista.

Gogolin vanhemmat arvostavat omia juuriaan ja perinteitään, vaikka yrittävätkin sopeutua amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Poikansa he yrittävät pitää kiinni juurissaan, saada hänet muistamaan taustansa.

Kun Gogol on kolmannella, he lähettävät hänet joka toinen lauantai bengalin kielen ja kulttuurin tunneille, jotka pidetään erään heidän ystävänsä kodissa. On näet niin, että aina kun Ashima ja Ashoke sulkevat silmänsä, he tajuavat järkytyksekseen, että heidän lapsensa kuulostavat aivan amerikkalaisilta ja keskustelevat vaivatta kielellä joka yhä vielä saa heidät ymmälle, korostuksella johon he ovat oppineet olemaan luottamatta.

Jhumpa Lahiri kirjoittaa kauniisti siitä, millaista on elää maahanmuuttajana tai toisen polven maahanmuuttajana kahden maailman välissä. Vuosien kuluessa matkoilla Kalkuttaan saadaan huomata sukulaisia olevan aina vain vähemmän. Elämä on Yhdysvalloissa mutta joku osa on aina jossain muualla.

Elämä ulkomaalaisena, alkaa Ashima käsittää, on eräänlainen elämänikäinen raskaus - jatkuva odotuksen tila, ainainen taakka, loppumaton huono olo. Se on pysyvä kuorma, poikkeus arkisesta elämästä joka kerran oli, kunnes eräänä päivänä saakin yllätyksekseen havaita, että entinen elämä on kadonnut ja tilalle on tullut jotakin monimutkaisempaa ja vaativampaa.

Kaima on hieno teos. Se on ehyt tarina ihmisistä, jotka tasapainoilevat oman kulttuurinsa ja uuden kotimaansa välissä. Lahiri kirjoittaa eleettömästi, jopa lakonisesti, mutta onnistuu silti luomaan kuvaamastaan maailmasta ja ihmisistään eläviä ja todentuntuisia. Pohjavire on melankolinen mutta ymmärtävä.

Kirjasta muualla: Täällä toisen tähden alla, Mari A:n kirjablogi, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjapolkuni ja Nenä kirjassa.

50 kategoriaa -listalla Kaima menee kohtaan 16. A book from author you love that you haven't read yet. Mutta nyt kirja siis on luettu.