"Minun oli pakko saada nukuttua tänäkin yönä. En saanut jäädä unettomaksi. En voinut jäädä odottamaan Nukkumattia, minun täytyi eksyttää se kintereiltäni. Minun oli pakko nukkua."
Tiina Raevaaran romaanin Yö ei saa tulla päähenkilö ja minäkertoja on Johannes, joka käy kelloliikkeessä töissä ja elää rauhallista elämää. Sitten yllättäen hän tapaa nuoruudenystävänsä Antin vuosien tauon jälkeen, ja kaikki muuttuu. Antti on Aalon, Johanneksen nuoruudenrakastetun, veli, joka janoaa kostoa. Aalo on tehnyt vuosia aiemmin itsemurhan, ja Antin mielestä tragediaan on syyllinen, jonka on saatava rangaistuksensa. Juttuun sekoittuvat menneisyydestä niin Antin tyttöystävä Karoliina kuin Aalon salainen rakkaus Sandvall ja tämän vaimo, nukkenainen.
Romaanin maailma on hyytävästi vinksallaan ja Raevaaran luomat hahmot ovat omituisia ja kiinnostavia. Johannekselle tekisi mieli kiljua, että herää, hyvä mies, kysy ne ilmeisimmät kysymykset, jotta asioihin saadaan joku järki. Mutta ehkäpä kysymättä jättäminen on järkevämpää, sillä vastauksia ei välttämättä kysymälläkään saa tai sitten ne voisivat olla sellaisia, että niitä ei halua kuulla.
Hienosti Tiina Raevaara romaanissaan käsittelee muistoja, muistamista ja näkemistä. Silmät ja näkeminen nousevat nekin motiiviksi ja kytkeytyvät totuuteen: ihmisen oma valinta on, haluaako tai uskaltaako totuuden todella nähdä. Unettomuus ja unet sekoittuvat vanhaan taruun Nukkumatista, joka ei todellakaan kulje sievästi heittelemässä unihiekkaa lasten silmiin vaan saa pelkäämään lähestyvää yötä. Mielenterveydestä ja pakkomielteistä romaanissa on vahvasti kyse - mutta kenen mielenterveydestä ja kenen pakkomielteistä, siitä kannattaa itse ottaa selvää.
Yö ei saa tulla on hyvin rakennettu tarina, joka ei selitä liikaa vaan jättää lukijalle jopa hyvällä tavalla hämmentyneen olon. Lukemisen päätyttyä on tarpeen hetki sulatella, mitä oikein tulikaan luettua. Minulle yksi hyvän kirjan merkki on se, että tarina jää mietityttämään. Sen tämä tarina todella tekee.
Romaanin ovat lukeneet myös ainakin Ulla, Suketus, Amma, Omppu ja Annika.
50 kategoriaa -luettelossa kirja asettuu kohtaan 22. A book that scares you.
 |
| Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla (Paasilinna 2015) 238 sivua |
Vilkaisin Sandvallin kasvoja ja muistin niiden ilmeen sinä iltana, meren rannalla, muistin sittenkin, kuinka hän oli seissyt rannalla ja katsellut mereen. Minun Aaloni vedessä! Minun Aaloni silmät täynnä suolaista vettä.Romaanin tunnelma on niin tiivis, että tuntuu kuin lukiessa suistuisi yhä syvemmälle tunneliin, jossa on pakko jatkaa eteenpäin nähdäkseen valoa. Tarina pitää otteessaan, kun Johannekselle tapahtuu yhä kummallisempia asioita. Väkisinkin mielessä toistuu: Kello käy, kello käy. Aika nouseekin motiiviksi saakka, kun työpaikan kellot tikittävät kunnes ovat eräänä aamuna oudosti kaikki pysähtyneet ja kun aika tiimalasissa käy vähiin.
Romaanin maailma on hyytävästi vinksallaan ja Raevaaran luomat hahmot ovat omituisia ja kiinnostavia. Johannekselle tekisi mieli kiljua, että herää, hyvä mies, kysy ne ilmeisimmät kysymykset, jotta asioihin saadaan joku järki. Mutta ehkäpä kysymättä jättäminen on järkevämpää, sillä vastauksia ei välttämättä kysymälläkään saa tai sitten ne voisivat olla sellaisia, että niitä ei halua kuulla.
Hienosti Tiina Raevaara romaanissaan käsittelee muistoja, muistamista ja näkemistä. Silmät ja näkeminen nousevat nekin motiiviksi ja kytkeytyvät totuuteen: ihmisen oma valinta on, haluaako tai uskaltaako totuuden todella nähdä. Unettomuus ja unet sekoittuvat vanhaan taruun Nukkumatista, joka ei todellakaan kulje sievästi heittelemässä unihiekkaa lasten silmiin vaan saa pelkäämään lähestyvää yötä. Mielenterveydestä ja pakkomielteistä romaanissa on vahvasti kyse - mutta kenen mielenterveydestä ja kenen pakkomielteistä, siitä kannattaa itse ottaa selvää.
Yö ei saa tulla on hyvin rakennettu tarina, joka ei selitä liikaa vaan jättää lukijalle jopa hyvällä tavalla hämmentyneen olon. Lukemisen päätyttyä on tarpeen hetki sulatella, mitä oikein tulikaan luettua. Minulle yksi hyvän kirjan merkki on se, että tarina jää mietityttämään. Sen tämä tarina todella tekee.
Romaanin ovat lukeneet myös ainakin Ulla, Suketus, Amma, Omppu ja Annika.
50 kategoriaa -luettelossa kirja asettuu kohtaan 22. A book that scares you.
Tämän kirjan kyllä hluaisin lukea jossakin vaiheessa. Raevaaran kirjat ovat minulta vielä korkkaamatta.
VastaaPoistaKannattaa tutustua!
PoistaAjattelin ensin olla lukematta kirjan, kun luin yhden bloggauksen. Kirja tuli kirjastosta, joten luin sen, mutta ei ollut minun mieleeni, mutta uskon, että kirjalle on lukijoita, outous viehättää. Pidin kovasti Raevaaran Laukaus-kirjasta, vaikka aihe oli raskas.
VastaaPoistaMinä puolestani pidin tästä enemmän kuin Laukauksesta, joka oli ensimmäinen Raevaaralta lukemani kirja. Näin ne lukukokemukset vaihtelevat. :)
PoistaMiulle kävi vähän hassusti, kun luulin kirjan puoleen väliin asti Aalon olevan mies. :D Mutta hyvin putosi kirja siihen asti homotarinanakin. :P
VastaaPoistaOho! :) Mutta eipä se varmaan pahemmin haitannut. Pitääkin käydä lukemassa juttusi!
PoistaOlen kyllä vähän samaa mieltä kuin Mai edellä. Henk.koht. arvostan Laukauksen korkeammalle kuin tämän. Tosin tämän lukeminen osui yksiin omaan sairastamisen kanssani ja se kyllä vaikutti lukemiseen - myös niin, että pelottavasta tuli hyvin realistisesti pelottavaa.
VastaaPoistaJotenkin tämän romaanin outous ja vinksahtaneisuus vetosivat minuun. Laukaisukaan ei missään nimessä ole mielestäni huono, mutta muutamat asiat siinä häiritsivät. Onneksi me lukijat emme olekaan samaa mieltä lukemistamme kirjoista vaan eroja löytyy.
Poista