Kirjabloggaajien joulukalenteri, 16. luukku

Kirjabloggaajien joulukalenterin kuudennessatoista luukussa kurkistetaan kirjallisiin jouluihin.

Kirjallisuuden ehkä tunnetuin joulujörö on Charles Dickensin luoma hahmo Ebenezer Scrooge, jonka mielestä joulu merkitsee vain tarpeetonta rahanmenoa. Muiden ilakointi ärsyttää häntä.

Scrooge, jolla ei heti ollut mitään parempaa vastausta valmiina, sanoi taas: "pah!" ja lisäsi sitten: "joutavia."
"Älkäät olko pahoillanne, eno!" lausui sisarenpoika.
"Mitä muuta minun sopii olla", vastasi eno, "kun elän tämmöisessä narrien maailmassa? Iloista joulua! Hiiteen kaikki iloiset joulut! Mitä joulun-aika on sinulle muuta, kuin semmoinen aika, jolloin maksat rätinkejä ilman rahaa; semmoinen aika, jolloin huomaat itsesi vuotta vanhemmaksi, mutta ei tuntiakaan rikkaammaksi; semmoinen aika, jolloin lasket vajauksen kirjoissasi ja niissä kaikkialla vuoden umpeen näet tyhjän lomapaikan edessäsi? Jos minä saisin tehdä tahtoni", arveli Scrooge närkästyksissään, "niin jokainen hupsu, joka juoksee ympäri 'iloista joulua' jätkyttäen, keitettäisiin oman pudding'insa kanssa ja haudattaisiin, rautatammen puikko sydämessään. Niin tehtäisiin."
Charles Dickens: Joulun-aatto (alkuteos A Christmas Carol 1843), suomentanut Waldemar Churberg 1878.

Vaikka Scrooge ei varsinaisena jouluhahmona tarinan alussa esiinnykään, löytyy Dickensin monin eri nimin suomennetusta teoksesta ihastuttavaa joulun tunnelmaa, johon joulujääräkin joutuu hieman taipumaan.

Teuvo Pakkalan novellissa Syntinen joulupuuro (kokoelmasta Lapsia, 1895) taas tavataan Elsa, jonka joulu on kaihoisan surumielinen. Muistoissa on joulu, joka jäi tytön isän viimeiseksi. Isä tahtoi välttämättä jäädä kotiin, vaikka toverit, kapteenikin, kävivät houkuttelemassa merelle.

Isä oli sanonut, että pitää se kotonakin saada yksi joulupuuro syödä.
-Minä muistan, äiti! Isä kiikutteli minua jalallaan, otti sitten polvilleen istumaan ja parrallaan hieroi poskiani. Isällä oli suuri musta parta. Te seisoitte hellan edessä ja ammensitte valkeaa puuroa padasta, riisryynipuuroa!

Elsan suurin toive onkin saada tulevanakin jouluna "riisryynipuuroa", ja sitä varten hän tekee nauhoja, joita käy kaupittelemassa tarkoituksenaan hankkia rahaa puuroa varten. Vaikka kaupittelureissu ei ole tuloksekas, säilyy tytön mielessä usko:

Hän kiinnitti toivonsa joulun tuloon, jolloin varmasti on riisryynipuuroa. Ja sitä ajatellessa aina tuntui melkein kuin isäkin tulisi kotia...

Ulla-Lena Lundbergin romaanissa Jää (Teos ja Schildts & Söderströms 2012, alkuteoksen Is on suomentanut Leena Vallisaari) saaristossa on niin kylmä talvi, että pappi Petter Kummel jo miettii, tuleeko joulukirkkoon kukaan. Suntio menee jo varhain aamulla lämmittämään kirkkoa, jotta väki pysyisi lämpimänä jumalanpalveluksessa, joka kuuluu kirkkovuoden kohokohtiin.

Kirkon pulleat lämpöpatterit pitävät lämmetessään meteliä, minuutti minuutilta sisällä on hiukan vähemmän raaka ilma. "Ystävä rakas", pappi sanoo, "koska sinä oikein olet tullut?" - "Neljältä", suntio vastaa ylpeänä. Tämä on hänelle vuoden suurin yö, jolloin hän voittaa pimeänpelkonsa ja voi ilmoittaa tyynesti, etteivät kuolleet vietä joulumessua jouluyönä, eivät ainakaan Luotojen kirkossa.

Ja niin käy, että kirkkoon saavutaan, vaikka myrskyää ja on jäätävän kylmä.

Sen jälkeen on helppo palata puhumaan valosta, kirkosta joka on valaistu juhlaa, meidän Vapahtajamme syntymäjuhlaa varten, mutta myös kellotapulin majakkalyhdystä, joka on välähdellyt uskollisesti ja säännöllisesti keskellä myrskyn piiskaamaa yötä.

Pasi Ahtiaisen romaanissa Jokakelin mies (Gummerus 2014) joulu esiintyy kovin kaupallisena tapahtumana:

Joulun lähestymisen huomasi postilaatikosta. Joku kävi monta kertaa päivässä täyttämässä sen mainoksilla. Markettien joulukuvastot olivat ainutta lukemista, johon Niilo pystyi keskittymään. Hän unohtui tunneiksi aamupalapöytään tuijottamaan joulunpunaisella taustalla leijuvia sisätohveleita ja vettä hylkiviä vaelluskenkiä.

Melukylän joulu, Astrid Lindgren.
Kuvittanut Ilon Wikland.

Astrid Lindgrenin Melukylän lapset valmistautuvat jouluun paistaen pipareita ja hakien joulukuusen metsästä.

Kun menin illalla nukkumaan, minä olin kovasti huolissani. Minua pelotti, ettei äiti ennätäkään saada kaikkea valmiiksi. Silloin ei joulusta tulisi mitään, minä ajattelin.
Mutta sittenpähän sen näkee, kun herää jouluaattona. Ja voi, alhaalla salissa oli kuusi koristeltuna ja valkea roihusi uunissa ja kaikki oli aivan ihanaa.
Teoksesta Astrid Lindgren: Joulukertomuksia (WSOY 2006). Melukylän joulu 1963, suomentanut Kerttu Piskonen.

Esittelemistäni kirjakatkelmista välittyy erilaisia tunnelmia. Joulua karsastetaan, odotetaan, valmistellaan tai jännitetään. Pimeän vuodenajan valojuhlaa vietetään eri tavoin, niin kuin oikeassakin elämässä. Leena Laulajaisen kirjassa Maria ja taikalyhty (Tammi 2011) todetaan: "Joulunaika kuusineen ja kynttilöineen on ollut valoisa hengähdystauko pitkän ja pimeän talven keskellä." Tuollaista valoisaa hengähdystaukoa toivon ja toivotan, olipa joulunviettotapa millainen tahansa.

Eilen kirjabloggaajien joulukalenterin viidestoista luukku avautui Taikakirjaimet-blogissa ja huomenna kurkistetaan Mustikkakummun Annan blogiin. Kaikki kalenteriin osallistuvat blogit löytyvät Amman lukuhetkestä.