Siirry pääsisältöön

Susanna Hast: Toivottomuus

Kartano oli liian hyvä meille. Tiesin sen, mutta pidin ajatuksen pois mielestäni. En halunnut ajatella, että oli tapahtunut vääryys, sillä silloin en olisi voinut tuntea onnellisuutta kartanossa. Historia oli vinksahtanut, eikä vain sen takia, että saimme asunnon ystävyyden takia. Kreivin välittäjä oli sanonut, ettei meille kannata vuokrata asuntoa. Emme tienanneet tarpeeksi, välittäjä sanoi. Mielestäni mieheni tienasi hyvin. Meidän ei tarvinnut miettiä, mitä ostamme kaupasta. Ostimme levysoittimen, tyylikkäät kaiuttimet, design-hyllyn ja auton ja kävimme lomamatkoilla. Silti jokaisen asunnon kohdalla mieheni palkkakuitista muodostui ylitsepääsemätön este, ja niin oli käydä tälläkin kertaa. Välittäjän varoituksista piittaamatta asunto kuitenkin vuokrattiin meille. Siksi meidät saattoi huoletta heittää ulos. Siinä mielessä häätö oli aivan luonnollinen asia. Se korjasi vääryyden, joka oli päässyt tapahtumaan.

Susanna Hast: Toivottomuus
S&S 2025
kansi Jussi Karjalainen
223 sivua

Susanna Hastin toisinkoinen Toivottomuus odotti vuoroaan joulun aikoihin saakka. Hyvä niin, sillä romaanin intensiiviseen tunnelmaan oli mahdollista uppoutua loman aikana tavanomaista paremmin.

Romaanin minäkertoja on asettunut tyhjään kylpyammeeseen, lempihuoneeseensa kartanossa, askeesin huoneeseen. Hänen ajatuksissaan pyörii asunnon menettäminen, häätökirje on saapunut ja on jälleen aika etsiä uutta kotia. Jonkinlainen etsintä on läsnä muutoinkin: kertoja ei tiedä, mistä voisi saada työtä; ystävyyssuhde yläluokkaisen pariskunnan kanssa on kariutunut epämääräisistä syistä; puhelu äidin kanssa saa jotain pois sijoiltaan ja tyttären hakemaan selkoa siitä, mitä lapsuudessa oikein tapahtui.

Minäkertoja sukeltaa syvälle analysoidessaan suhdettaan äitiinsä ja moneen muuhunkin ympärillään. Vaikka äiti vihjaa tyttärelleen tämän isän tehneen jotain hirvittävää, kohdistuu tyttären katse nimenomaan äitiin ja tämän tapaan ottaa etäisyyttä ja sitten tulla taas lähelle. Äidin ja tyttären suhteesta on muodostunut kilpailu, jonka tytär tietää alituiseen häviävänsä, eikä äidiltä voi odottaa vastauksia mielessä pyöriviin kysymyksiin.

Se oli siis onnellinen lapsuuteni. Kun meitä eivät leimanneet edes mielisairaudet tai muut häpeät, minulla ei ollut syytä valittaa.

Toivottomuus tutkii teoriaa ja fiktiota sekoittaen sekä väkivaltaa että lapsen ja vanhemman suhdetta. Teoreettinen ote hämmentää paikoin ja luulisinkin, että olisin saanut romaanista irti vielä enemmän, jos olisin perehtyneempi vaikkapa Foucault'n ja Deleuzen ajatuksiin. Siitä huolimatta kerronnassa on runsaasti aineksia, jotka jäävät pohdituttamaan lukemisen päätyttyä. Jäin pohtimaan muun muassa hylkäämistä, joka näyttäytyy teoksen maailmassa monin tavoin ja voi olla kokemuksena hyvinkin äärimmäinen. Mietityttämään jäi myös valta ja se, miten vallankäyttö voi ihmissuhteissa ilmetä monella tapaa. 

Tiedän häviäväni tämän taistelun, mutta saako se minut taistelemaan toisella tavalla? Voi olla, että minun on valittava poissaolo, ehkä olen tehnyt sen, sanon M:lle.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...