Siirry pääsisältöön

Vigdis Hjorth: Toisto (naistenviikko 2024)

Tätä en osannut selittää Unnille, sitä miten syvällä se oli, en ymmärtänyt sitä itsekään mutta nyt ymmärrän, mökissä metsässä neljäkymmentäkahdeksan vuotta liian myöhään, miten syvällä se oli, miten syvällä se on. Unni ei olisi ymmärtänyt, sillä hän ei ollut nähnyt äitiä toiminnassa, äitiä huutamassa hysteerisesti, epätoivoisena, raivoissaan ja oveani hakaten, jos olin onnistunut pääsemään sen sisäpuolelle ajoissa ja sulkemaan sen ja painautumaan sitä vasten. Unni luuli että äiti pelkäsi puolestani niin kuin useimmat äidit pelkäävät tytärtensä puolesta, raiskauksia ja pahoinpitelyjä, mutta minun äitini pelkäsi sitä mitä keksisin itse tehdä vapaaehtoisesti. Tätä en osannut selittää edes itselleni, tunsin sen vahvasti mutta minulla ei ollut sille sanoja, ja jos minulla olisi ollut sanoja, Unni ei olisi sittenkään ymmärtänyt niitä, hänen kotiolonsa olivat niin radikaalisti erilaiset kuin minulla.

Vigdis Hjorth: Toisto
S&S 2024
alkuteos Gjentakelsen 2023
suomentanut Katriina Huttunen
kansi Elina Warsta
160 sivua

Naistenviikon päättää norjalaisen Vigdis Hjorthin pienoisromaani Toisto, jossa päähenkilö on kuusikymppinen mutta samaan aikaan hän on teini-ikäinen, jota hän muistaa ja puhuttelee. Metsässä koiransa kanssa kulkiessaan hän palaa siihen aikaan, kun hän oli kuusitoistavuotias ja halusi elää ystäviensä kanssa tavallista nuoren ihmisen elämää.

Tavallinen elämä tuntuu kuitenkin mahdottomalta. Tytön äiti pitää häntä silmällä alati, kulkee huolissaan perässä ja esittää tungettelevia kysymyksiä. Äidin kontrollointipyrkimykset eivät kuitenkaan suojaa tytärtä vaan saavat hänet kaipaamaan rajojen rikkomista, vaikka äidin käytös myös pelottaa.

Älä mee hän huusi perääni mutta minun täytyi mennä koska äiti oli tullut takaisin, ja pelkäsin äidin kohtaamista, kauhu tuli.

Vasta vähitellen tytölle – ja myös lukijalle – paljastuu, mitä äiti oikeastaan pelkää yrittäessään raivopäisesti suojella tytärtään. Suuri salaisuus on piilotettu jonnekin syvälle, mutta siitä ei pidä puhua. Trauma on perheen yhteinen mutta se pitää painaa pois.

Toisto on hirvittävän vaikuttava pieni romaani. Sen ahdistava tunnelma syntyy harkitusta toistosta ja terävistä virkkeistä, ja se totisesti pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Ihailen tapaa, jolla kirjailija kuvaa nuorta itseään siinä vaiheessa elämää, kun hän ymmärtää ja näkee enemmän kuin vuosikymmeniä sitten.

Helmet 2024 -lukuhaaste: 22. Kirjaa on suositellut kirjailija.

Kommentit

  1. Toisto vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, nuoren itsen ja silloin vaikuttaneiden ihmisten tutkailu kypsemmällä iällä tuo uusia näkymiä ja ymmärrystä. Listalle siis tämäkin!

    Minna /KBC

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia

Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla. Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia Otava 2022 317 sivua Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia  on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa. Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira o

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat