Yleensä lounastan trattoriassa muutaman askeleen päässä kotoa. Ruokapaikka on pieni, sinne pitää tulla keskipäivään mennessä, muuten siellä ei ole enää tilaa ja joutuu odottamaan yli kahteen. Syön yksin muiden yksinäisten tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta näen siellä usein tuttuja kasvoja.
Missä milloinkin -pienoisromaanin myötä Jhumpa Lahiri nousee niiden harvojen kirjailijoiden joukkoon, jotka ovat pystyneet luomaan kaunokirjallisuutta muillakin kielillä kuin äidinkielellään. Intialaistaustainen ja Yhdysvalloissa elänyt Lahiri muutti vuonna 2013 perheineen Roomaan oppiakseen italian kielen paremmin. Tavoite on mitä ilmeisemmin toteutunut, sillä Missä milloinkin on julkaistu alun perin italiaksi nimellä Dove mi trovo.
Kielen vaihtamisesta huolimatta ilmaisu romaanissa ei ole kömpelöä tai yksinkertaista. Ilmaisu on erilaista kuin Lahirin aiemmissa teoksissa: jossain määrin ehkä pelkistetympää, ytimekkäämpää. Kerronta toimii hyvin.
Romaanin päähenkilö on yksinäinen nainen, jonka nimeä ei kerrota. Hän elää italialaisessa kaupungissa melko tavanomaista, arkista elämää. Kovin paljon eivät päivät eroa toisistaan, mikä toisaalta antaa tilaa muistoille ja tarkoille havainnoille. Nainen katselee ympärilleen ja huomaa kenties enemmän kuin moni kiireesti ohitse kulkeva. Romaani koostuukin ohimenevistä hetkistä, välähdyksistä.
Noiden ohimenevien hetkien kautta hahmottuu mielikuva naisesta, joka on yksin ja ulkopuolinen. Hän on saapunut italialaiskaupunkiin muualta eikä tunne oloaan aivan niin kotoisaksi kuin paljasjalkaiset kaupunkilaiset ehkä tuntevat. Auttaako siirtyminen muualle vaan onko naisen kohtalona olla kaikkialla jossain määrin irrallaan, erillinen?
En pysy paikoillani vaan olen alituisessa liikkeessä, odottamassa perillepääsyä, palaamista, pois lähtemistä. Jalkojen juuressa pieni matkalaukku pakattavana, purettavana, sylissä kassi, jossa vähän rahaa ja kirja. Onko olemassa paikkaa, jossa emme olisi vain ohikulkumatkalla?
Missä milloinkin on kiehtova pienoisromaani, joka on nopeasti luettavissa. Kiehtovan romaanista tekee se, että pienestä koostaan huolimatta tarina herättää ajatuksia ja ajaa tutkimaan rivien välejä.
Lahirin romaanista puhutaan myös esimerkiksi Kirjavinkeissä ja Kirjaluotsissa.
Uudenlaista ja tuoretta Lahiria!
VastaaPoistaPohdiskelevaa, ilmavaa ja tilaa antavaa, melankolistakin vaan ei luovuttamaan taipuvaa sekä ytimekästä ilmaisua, jota ei voi eikä halua kuin ihailla!
Kiitos, Takkutukka – tiivistät taas mainiosti tämänkin kirjan ydintä. Tosiaankin uudenlaista ja tuoretta Lahiria, minä pidin.
PoistaTodella aneemista tekstiä. Kirja ei herättänyt mitään intohimoja.
VastaaPoistaMinulle tämä jäi melko etäiseksi, jotenkin olen ihan toisenlaiseen Lahiriin ihastunut aiemmissa teoksissa. Mutta hattua on nostettava, kun kirjailija pystyy uudistamaan itseään näin suuresti!
VastaaPoista