Siirry pääsisältöön

Jessie Burton: Muusa

"Lawrie empi ennen kuin laski maalauksen takaisin tiskille. Hän irrotti loputkin paperit. Reede astui lähemmäs tarkastelemaan kuvaa ahnaasti, sormet liikehtivät maalipinnan yllä, toisen tytön leijuvan pään päällä, hänen käärmemäisen lettinsä, leijonan välinpitämättömän tuijotuksen."
Jessie Burton: Muusa
(Otava 2018)
Alkuteos The Muse 2016
Suomentaja Natasha Vilokkinen
447 sivua

Muusa on kiehtova nimi kirjalle, jossa ihmiset lopulta ovat monessa suhteessa aivan muuta kuin miltä ensin näyttää. Ja kuka lopulta onkaan muusa, sepä kiinnostava kysymys.

Jos "tosiasioista" lähdetään liikkeelle, on romaanissa kahden ajan henkilöitä, joiden kohtalot nivoutuvat toisiinsa. 1960-luvun Lontoossa trinidadilainen Odelle päätyy töihin taidegalleriaan ja tutustuu salaperäiseen Marjorie Quickiin sekä kiehtovaan tauluun. Taulun arvoitus vie 1930-luvun kuohuvaan Espanjaan, missä nuori englantilaistyttö Olive viettää aikaa vanhempineen ja tutustuu palvelijatar Teresaan ja tämän veljeen Isaaciin. Kiinnostava kysymys on sekin, miten Espanjassa maalattu taulu päätyi halki hurjien vuosisatojen Lawrie-nimiselle nuorelle miehelle ja hänen kauttaan taidegalleriaan, jossa Odelle työskentelee.

Muusan pääosassa ovat naiset, vaikka miehiäkin tarinaan mahtuu. Erityisen kiinnostava ja sympatiaa herättävä hahmo on Odelle, joka on ulkonäkönsä vuoksi kerta toisensa jälkeen ikään kuin sivussa ja vähemmän kuin muut. Odellen tehtäväksi jää selvittää, kuka kukin on ja mitä historiaa Lawrien taulu kantaa mukanaan. Samalla nuori nainen pyrkii toteuttamaan omia haaveitaan. Omia haaveitaan kohti pyristelee myös Olive, joka on kolmekymmentä vuotta ennen Odellea paljon ahtaammassa asemassa vaikka valtaväestöön kuuluukin. Odellea lukuun ottamatta en oikein päässyt hahmojen lähelle ja varsinkin miehet jäivät varsin yksipuolisiksi.

Romaanissa on mielenkiintoa herättäviä teemoja, kuten rotusyrjintä ja myrskyisä maailmanhistoria. Olive perheineen elää keskellä kuohuntaa, kun Espanjassa alkaa sisällissota, ja 1960-luvun Euroopan tuoreessa muistissa on toinen maailmansota natseineen. Nuo teemat kuitenkin jäävät melko ohuiksi ja osin hieman päälleliimatun oloisiksi, kun merkittävimpään asemaan nousevat ihmiset tunteineen ja tavoitteineen.

Juoni tarinaan kuitenkin on rakennettu taitavasti ja lukijaa ohjataan vakaasti kohti salaisuuksien selviämistä. Muusa pitää otteessaan ja tarjoaa mainiota viihdettä. Burtonin esikoisromaanin Nukkekaapin tavoin tässäkin tarinassa keskiöön nousee se, millaista on elää, kun tavoittelee asioita, jotka ovat ympäröivän yhteisön mielestä vääränlaisia — tai millaista on elää, jos on yhteisön mielestä ihmisenä vääränlainen.

Muusasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Mai LaaksoKirjaluotsi ja Kaisa V.

Helmet 2018: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan.

Kommentit

  1. Minä tykkäsin kummastakin nuoresta naisesta ja heidän tarinoistaan. Jotenkin 60-luvun miljöötä ja elämänmenoa olisi voinut tuoda vielä enemmän esille. Sitä jäin kaipaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1960-luku tuntui kyllä kiehtovalta, minäkin olisin siitä mielelläni lukenut enemmän.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...