Anne Leinonen: Metsän äiti

"Taika raukesi ja maailma muuttui taas tavalliseksi. Tuulen ääni palasi ja siitä puuttui toiseuden tuntu. Maailma vaaleni asteittain. Löysin takaisin tielle, nostin Helkaman pystyyn ja seurasin kissaa. Se vei minut kotipihalle ja istuutui rappusien viereen."

Anne Leinonen: Metsän äiti
(Atena 2017)
211 sivua

Anne Leinosen Metsän äiti -romaanin päähenkilö on Riina, joka palaa kotiseudulleen Vihainperälle tekemään rakennusinventointia. Samalla nainen palaa menneisyyteensä, jossa on jotain hämärää. Kotikylällä on tapahtunut vuosia sitten outoja, selvittämättömiä asioita: nuori Liisa on kuollut; mökkiinsä paloi mies, jota epäiltiin Liisan surmaajaksi. Kun Riina vielä törmää erästä kellaria tutkiessaan yllättävään löytöön ja saa näkyjä, on hänen pakko ryhtyä selvittämään, mistä oikein on kysymys.

Jotain uhkaavaa on ilmassa, kun kylällä selvästi salataan menneisyydessä tapahtunutta. Menneisyys ei kuitenkaan jätä rauhaan vaan vaatii sovitusta vääryyksistä. Uhan ja pinnan alla kytevän kauhun tunnun Leinonen luo romaaniinsa hienosti, sortumatta turhaan osoittelemiseen. Kiinnostavaa on sekin, miten asiat ja ihmiset eivät lopulta ole lainkaan yksiselitteisiä vaan moninaisia.

Mitä enemmän ihmisten asioita kaiveli, sitä kamalampia asioita paljastui. Jokaisen julkisivun takana oli mätäpaise. Ja mitä sitä sanottiinkaan: mitä hiljaisempi mies, sen synkemmät salaisuudet.

Metsä on merkittävä osa romaanin maailmaa. Se kuiskii, huokaa, elää. Se piilottaa pelottavia salaisuuksia ja toisaalta tuo turvaa silloin, kun sitä kipeästi tarvitsee.

Metsä ympärilläni kohisi. Se ei ollut uhkaava vaan lohduttava. Se halusi löytää minulle tien takaisin. Kaksi oikein, kaksi nurin, hyppy. Vatsassa pyörähti, hetken maailma huojui ja aaltoili. Tien päässä näin aavistuksen hahmosta, joka heilautti minulle kättään ja näytti tietä eteenpäin. Äiti.

Romaanissa sekoittuvat onnistuneesti arkisuus, mystiikka, tavallisuus ja outous. Riina saa lopulta selityksen sille, mitä menneisyydessä on tapahtunut ja miksi. Romaanin maailma on tutun oloinen mutta sopivasti nyrjähtänyt: ei liikaa mitään vaan sopivasti tarttumapintaa ja hyvänä mausteena maagisuutta.

Metsän äidistä muualla: Rakkaudesta kirjoihin, Usva, Oksan hyllyltä, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Taikakirjaimet.

Helmet 2017: 26. Sukutarina.