Siirry pääsisältöön

Pirjo Hassinen: Kalmari

"Miksi juuri Jukka Kalmari? Miksi Popula-puolue?

Katjalla oli populisteista samansuuntaiset ajatukset kuin Kaiuksella, mutta työssään hän näki myös sen maaperän, johon Popula tuntui langenneen kuin eloon herättävä sade – monien silmät olivat auenneet yhteiskunnallisille kysymyksille kokonaisten sukupolvien ajan kestäneestä unesta."
Pirjo Hassinen: Kalmari
(Otava 2016)
304 sivua
Pirjo Hassisen romaani Kalmari jatkaa vuonna 2012 ilmestyneen Populan tarinaa. Itsenäisenä tarinanakin Kalmari kuitenkin toimii hyvin.

Nimensä mukaisesti romaanin keskiössä on Kalmari - Popula-puolueen johtaja Jukka Kalmari. Näkökulma ei kuitenkaan ole hänen, vaan häntä tarkastelevat ja tutkivat Katja ja Kaius, entinen aviopari. Heidän kauttaan ja heidän silmillään katsellaan, millaiselta näyttää oikeistopopulistinen puolue vahvoine johtajineen. Aviopari haluaa kaivaa esille suositun puoluejohtajan taustan, johon sattumalta löytynyt Kalmarin nuoruudessaan pitämä päiväkirja avaa sopivasti portteja.

Popula ja sen puoluejohtaja eivät kuitenkaan ole teoksen ainoaa sisältöä. Katja joutuu yllättäen poliisin pamputtamaksi ja hänet löytää lehtijuttuunsa Marke, skandaalinnälkäinen toimittaja. Katja, Kaius ja Marke päätyvät tekemään yhteistyötä ja tutkimaan Kalmaria. Samalla Katja ajautuu työskentelemään entisen avipuolisonsa kanssa ja salaamaan yhteistyötä nykyiseltä puolisoltaan Artolta, joka jää sivuosaan. Entä mikä on kauan sitten kuolleen Kareemin tarina? Entä mitä tehdä, kun "oikeita asioita ajavan" suositun poliitikon taustalta löytyy jotain epäilyttävää?

Aineksia romaanissa on, ja yhteiskunnan tilan kuvaaminen on kiinnostavaa, paikoin hyvinkin onnistunutta. Tarina saa lukijan pohtimaan, missä maa oikein makaa, ja eettisiä kysymyksiä tulee vastaan, kun Katja ja Kaius miettivät, mitä tehdä tiedoillaan. Mikä on oikein, mitkä ovat seuraukset poliittisessa pelissä?

On kuitenkin pakko sanoa, että mielestäni Hassinen on kirjoittanut parempaakin. Olisin toivonut innostuvani romaanista enemmän, mutta osin se jätti kylmäksi. Silti Kalmari ei ole turha tai tarpeeton. Se nostaa esille teemoja, joita on hyvä miettiä, kun ääriajatukset ja viha saavat valtaa. Romaani on valitettavan ajankohtainen ja siten lukemisen arvoinen.

Kirjasta muualla: Habaneran havaintoja ja Leena Lumi.

Kommentit

  1. Vähän samantapaisia mietteitä mulla oli aikoinaan Populasta. Lukiessani sen tuntui paremmalta kuin blogatessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Popula oli minulle parempi lukukokemus kuin Kalmari. Odotin enemmän tältä.

      Poista
  2. Jonna, en ole ennen lukenut Hassista, mutta minulle tämä jo asiansakin takia suoraan suoneen. En pettynyt yhtään myöskään aiheen käsittelytapaan enkä Hassisen tyyliin. Tämä on kuule aika kova sana, sillä heti kun R. on lukenut, paras ystäväni tämän vie:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, jos pidit Hassisen tyylistä, sinun kannattaa ehdottomasti tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Suosittelen!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Olisin voinut tyytyä varastamaan makupaloja elämääni aloittamalla uuden rajoja rikkovan harrastuksen, keskittymällä eläinsuojelutyöhön tai juoksemalla vieraissa aina Villen poissa ollessa. Olin kuitenkin niin kyllästynyt lintuhäkkiini, etten halunnut vain nuolla elämänsuolaa. Halusin purra, ahmia, niellä ja hotkia. Olin muuttunut kanarialinnusta korppikotkaksi. Ville ei kuitenkaan nähnyt muutosta. Hänelle olin edelleen kultaista tukkaa soljella niskassa pitävä perusnainen. Kurvit kunnossa ja päässä kosolti tervettä järkeä. Kuriton vain soveliaisuuden rajoissa. Niinpä päätökseni oli hänelle sokki. Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki Karisto 1999 kansi Pirita Syrjänen 199 sivua Virve Sammalkorven esikoisromaani Sinkkuleikki  oli minulle ilmestymisensä aikoihin elämys. Muistan, miten uppouduin romaaniin ja luin sen useamman kerran, koska jokin viihdyttävässä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti. Sinkkuleikki  on sittemmin kulkenut mukanani muutosta toiseen ja löytänyt aina paik...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...