Marko Hautala (toim.): Valkoiset varpaat - kauhutarinoita

"Nao ei ole kehdossa yksin. Joku hengittää sen sisällä, aivan hänen lähellään ja samassa rytmissä hänen kanssaan. Sellaisen ei pitäisi olla mahdollista. Kehdot ovat henkilökohtaisia ja tarkkaan vain yhdelle mitoitettuja leposijoja, joihin asettaudutaan pimeyden ajaksi. Obaa on sanonut, että painajaisissa kaikki on mahdollista. Nao ei tiedä, mitä sana painajainen tarkoittaa, mutta tapa, jolla Obaa sen sanoo, saa Naon ihon pienille paukamille."

Sami Hilvon novellista Kehdosta hautaan

Valkoiset varpaat -kauhutarinakokoelman avaa järisyttävästi Virpi Hämeen-Anttilan novelli Suljettu osasto, joka sijoittuu tavalliseen kirjastoon. Tai ainakin kirjasto vaikuttaa hyvin tavalliselta: muuttotappioisessa kunnassa kirjasto huolehtii tärkeästä kulttuuritehtävästä. Uusi johtaja aiheuttaa jännitteitä syystä, joka selviää myöhemmin - ja silloin astuu kauhun elementti mukaan kuvaan. Kirjastoon on piilotettu osasto, jonka sulkemiselle on syynsä, mutta uusi johtaja haluaa osaston esiin ja lähinnä hävitettäväksi. Muutoshalusta seuraa kauheuksia, jotka on kuvattu niin hyvin, että inhon tunnetta ei voi välttää.

Essi Kummun novellin Vapaapäivä alkutilanne on hyvin tavanomainen ja kauhu syntyy varsin hienovaraisesti toteavasta kerronnasta. Kokoelman ainoa ulkomaalainen kirjoittaja Anders Fager on kirjoittanut novellin Kuolema saapuu Bodskäriin, jossa vaanitaan vesistön keskellä suurta venäläistä ongelmaa. Taistelutarina on minun mielestäni kokoelman vähiten kiinnostava: väijymisen kuvaus alkoi tuntua turhan pitkästyttävältä, eivätkä lopun kauhuelementit enää jaksaneet herättää innostusta. Mielenkiintoista on, että juuri Fager on Marko Hautalan kirjoittaman johdannon mukaan kokoelman kirjailijoista selvästi kauhuun profiloitunut.

Sami Hilvon novelli Kehdosta hautaan on dystopia Beitokin kaupungista, jossa yön tultua käydään levolle kehtoon. Nao ei kuitenkaan saa kehdossa levättyä vaan on varma, että ahtaassa tilassa on hänen kanssaan joku muu.

Satu Grönroosin Älä yötä pelkää on kokoelman hyytävimpiä. Kauhu syntyy tunnelmasta, joka on lähes koko ajan hyvin ahdistava, vaikka alkutilanne on arkinen: nuori äiti etsii työtä elättääkseen poikansa ja itsensä. Työpaikka löytyy, mutta siinä on jotain outoa rakennuksesta lähtien. Tunnelma tiivistyy niin voimalla, että novelli on saatava lukea yhdeltä istumalta.

Jaakko Yli-Juonikkaan novellissa Komentaja Kalm ensimmäisenä huomio kiinnittyy mainioon tyyliin, jonka myötä novellin viimeistään tulee sijoittaneeksi sota-aikaan.

Oli sittenkin miestemme puolustustahto niin ehdotonta, että aamun tullen alkoi punakaartin tarmo vähin erin taittua. Suurin kiitos tästä kenties kuuluu kuusikymmenpäiselle lammilaisjoukolle, joka jo kahakan alkuvaiheessa saatiin ryhmitettyä ketjuun ja joka kuularuiskuineen teki kovimman työn vihollisten torjunnassa.

Sotakuvaus muuttuu lopulta tunnelmaltaan oudoksi, kun sotavanki päätyy komentajan koekaniiniksi.

Kokoelman päättää Marko Hautalan novelli Varpaat. Huh, miten huikea lopetus! Tarina todella karmii selkäpiitä, kun Nina ja Pete ahtautuvat salaperäiseen luolastoon ja kohtaavat jotain outoa. Eläydyin tarinaan niin voimallisesti, että yöunet olivat kaikota tyystin, kun satuin lukemaan novellin iltayöstä.

Kaiken kaikkiaan Valkoiset varpaat on hyytävän hyvä novellikokoelma, jolla on varmasti tarjottavaa monenlaisille lukijoille. Kauhun tunne syntyy hyvin monenlaisista elementeistä, joten lukijan ei tarvitse pelätä joutuvansa lukemaan saman toisintoa useaan kertaan. Kokoelmaa voi suositella paitsi kauhun ystäville, myös heille, joille genre on vieras.

50 kategoriaa -listalla Valkoiset varpaat sijoittuu kohtaan 12. A book of short stories.

Kauhistuttavan lukukokemuksen minulle tarjosi kustantaja Haamu. Kiitän!